perjantai 26. kesäkuuta 2015

Koti lasten ehdoilla

Olemme muuttaneet uuteen kotiin ja ajattelin esitellä muutaman sellaisen kohdan, jotka on tehty nimenomaan lapsia ajatellen.

Ensinnäkin sijainti. Naapureista löytyy samanikäisiä leikkikavereita vaikka kuinka. Kotimme on päättyvän kadun varrella, joten tiellä voi pelata vaikka sählyä ja on kyllä pelattukin. Nyt Artza nukkuu olohuoneen sohvalla päiväunia ja pihalla ikkunan takana Emppa leikkii kolmen naapurin lapsen kanssa. Minä voin sillä välin vaikka kirjoittaa blogiin.



Uudessa kodissamme on oma huone jokaiselle lapselle (Iipullekin sitten myöhemmin) ja jokaisella on vastuu oman huoneen siivoamisesta. Äiti ja isi tosin muistuttavat ja auttavat tarvittaessa. Omat huoneet ovat pysyneet paljon siistimpinä kuin yhteinen huone.

Artzan huone
Kaksikerroksisessa kodissa pyykkihuoltoa helpottaa pyykkikuilu. Illalla hampaita harjatessa lapset heittävät likaiset vaatteet pyykkikuiluun, josta ne päätyvät kodinhoitohuoneeseen. Ei jää enää likavaatteita lojumaan minnekään, sen verran kiva on niitä kuiluun tiputella.

Yläkerran WC:stä likavaatteet tippuvat...
...kodinhoitohuoneeseen.

2 kommenttia:

  1. Aivan mahtava idea tuo pyykkikuilu! Saisikohan pyykkejä mitenkään kulkemaan ylöspäin :) ? Muutenkin kuin siis äidin kantamana :) Meillä kun on 3-kerroksisessa talossa pyykkihuone ylimmässä kerroksessa ja kylppäri 2-kerroksessa. En muuten muista koskaan aikaisemmin nähneeni suomalaisessa talossa pyykkikuilua; rakennetaanko niitä nykyisin uusiin taloihin vai oliko tämä ihan "omaa suunnittelua"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan omaa suunnittelua. Ajattelin, että seuraavaksi hommaan joka lapselle oman pyykkikorin, johon laitan puhtaat ja saavat viedä ne sitten omiin huoneisiinsa kaappeihin. Saas nähdä, onnistuuko.

      Poista