Mannaryyneistä on moneksi

Eilen viihdytimme itseämme mannaryynien parissa. Ensin Emppa teki kaverilleen synttärikortin. Synttärikorttia varten tarvittiin kartonkia, liimaa ja niitä mannaryynejä.

Mannaryynit tarjottimelle

Korttiin numero liimalla ja painallys ryyneihin.

Mannaryynikortti on onnittelutekstiä vaille valmis.

Kun kortti oli valmis, Emppa kirjoitti kirjaimia tarjottimella oleviin ryyneihin. Sen jälkeen oli vielä Artzan vuoro piirrellä. Lopuksi minä imuroin ryynit lattialta.

Kirjaimia mannaryyneissä

Mannaryynitaidetta

Vauvalle sosetta ja äidille raakakakkua

Nuorimmaisemme Iippu sai 6 kk mittariin, joten virallisten ohjeiden mukaan hänelle pitäisi alkaa tarjota jotakin muutakin ravintoa kuin äidinmaitoa. Tai keskosille kuulemma yleensä suositellaan kiinteiden ruokien aloittamista jo 4 kk iässä, mutta Iipun kohdalla en nähnyt siihen mitään tarvetta ja neuvolan terveydenhoitajakin oli samaa mieltä kanssani. Sormiruokaa (kurkkua, porkkanaa, bataattia, perunaa, omenaa tai banaania) on ollut tarjolla aina kun Iippu on istunut pöydän ääressä, mutta hän ei vielä saa vietyä ruokia itse suuhun. Kun syötin haarukalla muussattua ja äidinmaidolla jatkettua perunaa tai bataattia, mitään ei oikein mennyt suusta eteenpäin. Jos ruoka eteni suussa kurkkuun saakka, pikkuinen kakisteli ja köhi vedet silmissä niin surkean näköisenä, etten hennonut jatkaa. Empan tai Artzan kanssa tällaisia haasteita ei muistaakseni ole ollut. Empalle maistui niin sormiruoka kuin haarukalla vähän muussatutkin ruoat ja Artza taas aina sormiruokaili. Minäpä sitten menin hankkimaan sauvasekoittimen, että saan vauvalle tasaista sosetta. Eipä tarvitse vauvan kakistella.

Muutoin noudatan samaa ruokafilosofiaa kuin muidenkin lasten vauva-aikana eli teen koko perheelle ruuan kerralla. Ensin keitän kasviksia joko pelkästään tai lihan, kalan tai kanan kanssa. Sitten otan vauvan osuuden erikseen ja maustan muun perheen osuuden ja lisään kermaa, ranskankermaa tai tomaattisosetta. Aika usein tarjolla on keitto- tai pataruokia, mutta samalla metodilla teen myös pastalle kastikkeen tai risottoa. Meillä muuten isommat lapset syövät sitä enemmän kypsennettyjä kasviksia, mitä pienemmäksi ne pilkottu.

Olen nyt tarjonnut Iipulle uudella sauvasekoittimellani hienoksi tehtyjä soseita, mutta hänelle ei oikein maistu tai hän ei osaa. Ruokailuhetket ovat päättyneet lyhyeen, sillä jo muutaman lusikallisen jälkeen Iippu hermostuu. Lisäksi näyttää siltä, että suusta tulee ulos enemmän kuin sinne laitetaan. Vaipan sisältökin näyttää siltä, ettei muuta kuin maitoa ole mennyt kurkusta alas. No, mikäs kiire tässä on, kun lapsi vaikuttaa voivan ihan hyvin tälläkin ravinnolla.

broccolia, perunaa ja porkkanaa soseena

Kun sellaisen uuden hienon sauvasekoittimen kerran ostin, niin pitihän sille keksiä paljon käyttöä. Innostuin tekemään raakakakkuja. Ensin tein appelsiini-suklaaraakakun ja sen jälkeen sitruunajuustokakun. Kokemuksista rohkaistuneena kehittelin ihan itse seuraavanlaisen mustaherukkaraakakakun (onko tuo tosiaan yksi sana?). Mitat ovat vähän sinnepäin. Raakakakkuja on sikäli hauska tehdä, että taikinaa voi maistella ja maustaa ja reseptiä muuttaa siinä leipoessaan. Huono puoli raakakakuissa on se, että ne vaativat kärsivällisyyttä. Pähkinöitä on syytä liottaa muutama tunti ja kakku on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä.

mustaherukkaraakakakku

Mustaherukkaraakakakun ohje:

Pohja

2 dl pekaanipähkinöitä liotettuna

2 dl kuivattuja taateleita pilkottuna ja liotettuna

0,5 dl kookosöljyä sulatettuna

1 rkl raaakakaakaojauhetta

1 rkl psylliumkuitujauhetta

2 rkl vettä

Päällinen

2 dl cashewpähkinöitä liotettuna

1 purkki kookoskermaa

2 rkl hunajaa

1 rkl psylliumkuitujauhetta

0,5 dl kookosöljyä sulatettuna

2,5 dl mustaherukoita pakasteesta

Ensin surautetaan pohjan ainekset tasaiseksi massaksi, joka taputellaan leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan pohjalle. Sitten soseutetaan päällisen aineet ja kaadetaan pohjan päälle. Lopuksi vielä koristellaan kokonaisilla marjoilla. Kakku kylmään (pakastimeen tai jääkaappiin) mieluiten yön yli, mutta ainakin muutamaksi tunniksi. Ja sitten herkutellaan.

Järjetön päivä

Tajusin juuri, että tästä blogista saa ihan väärän kuvan elämästämme. Meillä ei todellakaan tehdä vain kehittäviä puuhia eikä toimita aina Montessori-oppien mukaisesti. Ajoittain ihan maalaisjärkikin jätetään sohvan alle pölyttymään.

Tällä viikolla yhtenä aamuna Emppa ja Artza eivät halunneet lähteä päiväkotiin. Tiedossa oli lasten viikon lempipäivä päiväkodissa eli metsämytty- ja metsämörritoimintaa. Olin jo pakannut eväät valmiiksi reppuihin. Suunnittelin meneväni kuntosalille pienimmän kanssa ja hakevani sieltä tullessani salaatin itselleni lounaaksi. Mutta Emppaa ja Artzaa ei huvittanut lähteä. No ei sitten. Telkkarista piirretyt esiin ja äiti lapsineen olohuoneeseen lojumaan. Ulkona on kaunis päivä ja me vaan rötväilemme telkkarin ääressä. Ei mitään järkeä.

Lounasajan lähestyessä mietin ääneen, mitä söisimme. Pakkasesta varmaan löytyy jotakin. Emppa haluaa pizzaa, mutta juuri siihen ei nyt ole tarveaineita, enkä varmasti lähde kolmen lapsen kanssa kauppaan silloin kun heillä jo alkaa olla nälkä. Tilaamme pizzat kotiin. Emppa ja Artza ovat aivan innoissaan, sillä tällaista ei ole ennen tehty. Emppa haluaa pizzaansa kinkkua, tonnikalaa, broileria ja pepperonia. Artza ei halua pizzaa, vaan kebabia ja ranskalaisia. Kasviksista tai mistään muustakaan terveellisestä ei ole tietoakaan. Ei mitään järkeä.

Artza ei halua nukkua päiväunia. Hetken pötköttelemme vierekkäin sängyssä. Emppa katselee edelleen telkkaria ja Iippu on rattaissa päiväunilla. Uni ei tule, joten mekin siirrymme TV:n ääreen. Välillä vähän leikitään ja rakennetaan LEGOja, mutta telkkari on auki koko ajan. Iippukin herää päiväuniltaan ja otetaan mukaan rötväilyyn. Olohuoneessa alkaa olla jos jotakin tavaraa pitkin poikin. Artza löytää eteisestä eväsreput ja tuo ne olohuoneseen. Lapset päättävät pitää metsäretken olohuoneessa, sillä samalla voi katsoa telkkaria. Ei mitään järkeä.

Kolmen aikaan lapset ovat viimein saaneet telkkarista tarpeekseen ja haluavat ulos. Mennään vaan. Olemme olleet tunnin pihalla, kun tajuan, että olemme viideksi menossa kylään. Minulla ja Artzalla on ulkovaatteiden alla vain pitkät kalsarit, joten on pakko mennä vielä käymään sisällä vaihtamassa vaatteet. Kauhea häslinki, kun menemme sisään ja ulos ja yritän samalla haalia tavaroita mukaan. Mukavassa kyläpaikassa aika vierähtää. Lapset eivät malta syödä ruokaa, mutta pullat ja muut herkut kyllä maistuvat illan mittaan. Palaamme kotiin niin myöhään, etten enää viitsi komentaa lapsia keräämään leluja. Herkuttelusta johtuen iltapala ei maistu, joten hampaiden pesu ja nukkumaan. Iltasatukin jää lukematta. Ei mitään järkeä.

Seuraavana aamuna lapset lähtevät innosta hihkuen päiväkotiin. Minä teen pitkän lenkin Iippu rattaissa. Olohuonetta raivatessa löydän puolikkaan eväsleivän sohvan alta. Tuli pidettyä järjetön päivä, mutta nyt kaikki järkevä tuntuu taas paremmalta. Ehkä siinä järjettömässä päivässä oli sittenkin järkeä.

Uusi tyyppi ruokapöydässä

Iippu on alkanut nostaa hirmuisen metelin, kun muut syövät. Ilmeisesti yksin sitterissä ei ole kivaa, kun muut ovat ruokapöydässä. Eihän siinä auttanut sitten muu kuin ottaa vauva pöytään. Emppa suostui luopumaan omasta korkeasta tuolistaan ja varustelin sen taas vauvalle sopivaksi lisäämällä kaaren ja pehmusteen. Ikää Iipulla on nyt 5 kk, mutta lasketun ajan mukaan korjattu ikä on 3 kk, joten pitkiä aikoja häntä ei voi vielä pitää istumassa. Mutta äkkiäkös äiti lusikoi suuhunsa lautasellisen kanasoppaa, vaikka muutaman kuvankin ensin räpsäisisi.

Artza tosin ehti tarttumaan maitopurkkiin, kun räpelsin kameran kanssa. Päädyin ostamaan järjestelmäkameran, ja olen säätöjen kanssa vielä aika hukassa. Automaatilla en kuitenkaan kuvaa, ihan periaatteesta. Joten pahoittelut epäselvistä kuvista nyt ja vielä jonkin aikaa varmasti jatkossakin. Ihme kyllä Artzan kaatama maito osui ja pysyi mukissa, joten ei tappioita siltä osin. Artza on viime aikoina saanutkin ruokapöydän vahinkotilastot hurjiksi tipputtelemalla lautasia ja laseja. Meillä on keittiössä laattalattia, joten jokainen pudonnut lasi tarkoittaa sirpaleita. Siksi Artza saakin taas jonkinaikaa aterioida muoviastioista. Empan astiat sen sijaan pysyvät hyvin pöydällä ja hän syö posliiniastioilta. Montessori-oppien mukaan lasten tulisi käyttää ihan oikeita astioita, jotta he oppisivat käsittelemään niitä asiaankuuluvalla tavalla. Jos astia särkyy, kun se putoaa, lapsi oppii olemaan pudottamatta. Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta käytännössä toimin kuitenkin toisin. Posliiniastiat saa käyttöön, kun on jonkinlaisia valmiuksia olla pudottamatta. Minua ei vaan huvita siivota siruja. Artzalle kokeillaan uudestaan posliiniastioita sitten taas, kun olen paremmin siivousorientoitunut.

Annoin Iipullekin pöydässä eteen vähän syötävää, mutta ei häntä vielä kiinnostanut. Pöydän ääreen pääsemisessä ja istumisessa oli tarpeeksi ihmeteltävää. Emppa ja Artza söivät sitten Iipunkin kurkut, joten hukkaan eivät menneet. Samalla metodilla ajattelin jatkaakin eli aina kun Iippu tulee pöytään, saa hän myös jotain syötävää tarjolle.

Keskosvauvan kehitystä seurataan korjatun iän mukaan, mutta syömissuositukset menevät ihan oikean iän mukaan. Puolen vuoden ikään asti mennään täysimetyksellä ja sitten aletaan pikkuhiljaa tarjota kiinteitä ruokia. Empalle aikoinaan syötin soseita ja lisäksi hän sormiruokaili. Artza taas oli täysin omatoiminen, mitään ei saanut syöttää. Mielenkiinnolla odotan, millaista ruokailua Iippu harjoittaa. Sormiruokaan hän ei ole vielä tarttunut, mutta eivät maistu soseetkaan. Pari kertaa on Iipulle tarjottu äidinmaidolla laimennettua perunaa, mutta menekki oli ehkä puolikas teelusikallinen. Tällä viikolla ajattelin tarjota Iipulle sekä sormiruokana että soseena bataattia. Katsotaan, maistuisiko se.

Emppa syöttää Iippua. Kuva on äitini ottama.