Hajuparit

Kuvattiin tavaroita kauppaa varten ja kuormasta Eero löysi kiinnostavat purkit. Hajupareihin kuuluu kaksi kuuden purkin sarjaa, toisissa on vihreät ja toisissa punaiset kannet. Tarkoitus on löytää saman hajuiset parit. Pojan jo kärsimättömänä odotellessa laitoin kuntoon vain neljä paria. Hajuina meillä oli laventeli (laventeliöljyä pumpulituppoon), kaneli, kahvi ja kaardemumma.

Juteltiin vielä eri hajuista ja mihin näitä aineita käytetään. Viimeisen hajun innoittamana siirryimme pullanleivontaan :)

TSI sormivärit

Kokeiltiin itse tehtyjä sormivärejä. Kattilaan vettä, suurustetaan maissitärkkelyksellä (Maizena) ja kiehautetaan. Kiisseli kippoihin ja värjätään karamelliväreillä (tai punajuurella, mustikalla, ...).

Meillä oli väreinä perusvärit, sininen, keltainen ja punainen.

ONNEKSI tajusin valita maalauspaikaksi kylpyhuoneen! Kuvassa tilanne on vielä hallinassa, mutta eteni pian kylpyhuoneen maalaukseksi ja body paintingiksi. Lopuksi pestiin pojat, äiti, kylpyhuone ja kaikki vaatteet. Varsinainen maalauskin ehti jossain välissä tuhoutua. Isoveli kovasti kyselee koska taas maalataan itsemme, mutta äiti ei ole vielä ihan valmis uusintaan.

Lopputulos: Kiva, mutta (siivoamisen takia) työläs juttu. Värit ihan ok. Tehdään sitten ensi kesänä ulkona uudestaan. 

Tiedeprojekti: lumi-vesi-jää-vesi

Tämäkään ei ole varsinainen Montessori-harjoitus, mutta Maria Montessorin oppien mukaan tässäkin mennään.

Pihalla ollessamme Emppa valitsi sopivan lumikokkareen tuotavaksi sisälle sulamaan. Sulatusastiana toimivat muoviset lasten kottikärryt. Näin sulatusprojektia oli helppo siirrellä paikasta toiseen. Emppa kävi useampaan otteeseen siirtelemässä kottikärryjä metrin sinne ja toisen tänne sekä tutkimassa sulavaa lunta. Tutkiminen tapahtui sormella tökkimällä ja maistamalla. Tulokset: kottikärryjä on kiva työnnellä, lumi on kylmää, vesi on kylmää ja lumi on hyvää.

Kun vesi oli sulanut, Emppa kauhoi desin mitalla sulamisvettä pakasterasiaan. Annoin hänelle pienen rätin, jolla pyyhkiä roiskeet. Kävimme viemässä pakasterasian ulos jäätymään. Takaisin sisälle tullessa Emil halusi jatkaa kauhomista ja harjoitus siirrettiin kylpyhuoneeseen. Emil kauhoi vettä kottikärryistä pakasterasiaan, kaatoi vedet pakasterasiasta lattialle, laski hanasta lisää vettä kottikärrryihin, kauhoi sen pakasterasiaan ja niin edelleen melkein tunnin ajan.

Myöhemmin illalla haimme pakasterasian ulkoa ja siinä olikin nyt jäätä. Taapero suoritti tutkimuksia heittämällä jäätä kylpyhuoneen lattialle. Jää meni rikki ja sirpaleet sulivat nopeasti vedeksi lämpimällä lattialla.

Tässä projektissa oli hauskaa tekemistä koko päiväksi. Äidiltä tämä ei vaatinut muuta kuin kärsivällisyyttä. Sitä tarvittiin kylpyhuoneessa istumiseen.

Numeroita siilien kanssa

Viime kesänä pääsimme eläinsuojeluvalvojan luokse katsomaan orpojen siilinpoikasten ruokintaa. Kotona sitten teimme erilaisia siilijuttuja. Tässä numeroiden harjoittelua siilien kanssa.

Ruokakippoihin (vauvanruokapurkkien kannet) on merkitty kuinka monelle siilille kiposta löytyy ruokaa.

 Siilejä on juuri sen verran, että kaikki saavat ruokaa. Näin lapsi helpommin huomaa itse onko tehtävä ratkaistu oikein.

Siilit jonottavat kipoille, tästä näkee helposti eri lukumäärät.

Kun teimme tätä harjoitusta Eero osasi hyvin numerot 0-3, mutta numero 4 oli vielä vähän vieras.

Puikoilla syötiä

Eeroa kiinnosti kovasti puikoilla syöminen. Suomesta ei mistään taida saada lapsille tarkoitettuja harjoittelupuikkoja, mutta jostain sain vinkin, että paperimytty ja kuminauha ajavat saman asian.

Alemmassa kuvassa pistellään pullanpalasia puikoilla. Tällä hetkellä Eero syö lähes kaiken ruuan puikoilla.

Auki ja kiinni

Timon, 12 kk, suurimpia kiinnostuksen kohteita tällä hetkellä ovat kannet ja korkit. Pullot, purkit, kattilat ja muut, auki ja kiinni.

Toisessa kuvassa näkyy aikoinaan isoveljelle tehty "Auki ja kiinni"-setti. Isoveli oli näiden purkkien aikaan vähän vanhempi. Motivaatiota voi tarvittaessa nostaa laittamalla joka purkkiin rusinan :)

Näin meillä kaikki alkoi

Olen tämän blogin toinen kirjoittaja. Poikani ovat nyt 3,5- ja 1-vuotiaat. Reilu vuosi sitten odotin toista lastani ja tuskailin etukäteen miten saisin hoidosta kotiin jäävän esikoisen viihtymään kun hoidan vauvaa. Jossain sitten törmäsin Montessori-ajatuksiin ja homma vaikutti hyvältä.     Kantavana ajatuksena tuntui olevan se, että lapsi tosiaan saa alkuopastuksen jälkeen itse tehdä, kunnes pyytää apua. “Minä itse.” oli varsinkin siinä vaiheessa usein kuultu lause meidän perheessä. Tärkeäksi koin myös sen, että esikoisella on mielekästä tekemistä päivän mittaan, eikä vain äidin leikkiin odottamista. 

Siirsin pienen hyllyn keittiön vieressä olevaan entiseen ruokailutilaan (että saisin samalla laitettua ruokaa) ja aloin keräillä siihen Montessori-henkistä materiaalia. Ajattelin, että aina kun tulee “mitä tekisi”-tilanne minulla on vetää hyllystä tekemistä. Aluksi hyllyssä oli vähemmän tekemistä, mutta pian se täytyi. Vaihdan uuden tehtävän hyllyyn kerran pari viikossa. Suosittu tehtävä saa olla hyllyssä pitkäänkin ja joku taas lähtee pois heti kun saan uuden aikaiseksi. Välillä voi mennä parikin viikkoa, että hyllyä ei käytetä ja välillä se taas on päivittäin käytössä.

Nyt kun tehtävähyllyä on pyörittänyt reilun vuoden, huomaa vanhoja materiaaleja katsoessan helposti lapsen kehityksen. Ennen vaikeat tehtävät ovat tulleet liian helpoiksi ja siirretään laatikkoon odottamaan pikkuveljeä.

Erityisenä mielenkiinnon kohteena itselläni on ollut seurata lapsen lukukäsitteen kehittymistä, johon olisi kiinnostavaa perehtyä enemmänkin.

Montessoritouhua vauvalle: sormiruokailu

Kuopukseni Artza on kohta puolivuotias, joten meillä aloitellaan sormiruokailua. Tai eihän se mitään ruokailua nyt vielä ole, pikkumies saa ravintonsa äidinmaidosta. Sormiruokailussa ajatus on hyvin montessorimainen: sen sijaan että lapselle soseutettaisiin ruokia ja niitä lusikoitaisiin suuhun, lapsi syökin ihan itse omin käsin.

Meillä sormiruokailuhetket hoidetaan yhdessä muun perheen ruokailun kanssa. Vauva vaan syöttötuoliin (harhaanjohtava nimitys) ja eteen muutama suurehko ruuan pala. Meillä on tarjottu tähän mennessä höyrytettyjä perunanlohkoja ja porkkanoita. Raaka porkkana ja kovat pienet ruisleivät (Väinämöisen palttoonnapit) ovat myös hyvää ajanvietettä. Niistä ei tosin saa juuri mitään irti, mutta taitavat tuntua aika kivoilta kutiavissa ikenissä. Maissunaksuja Artza tykkää myös syödä. Ravintoarvoa niillä ei ole lainkaan, eikä niissä ole pureskeltavaakaan, mutta maissunaksu päivässä sitoo maitoa sen verran, että pulauttelu on vähentynyt huomattavasti. Kurkkuakin tarjosin Artzalle, mutta kahden hampaan tyypille se ei ollut sopivaa ruokaa. Kahdella hampaalla kurkusta saa irti palan, joka on kuitenkin liian kova hienonnettavaksi ilman enempiä hampaita. En suosittele!

Sormiruokailun ehdottomasti paras puoli on se, että koko perhe istuu yhdessä pöydän ääressä syömässä. Meillä Emppa tulee paljon helpommin pöytään, kun Artzakin kerran tulee syömään. Sormiruokaillessa kiinteän ruuan määrät kasvavat hitaasti lapsen taitojen kehittyessä ja näin ruuansulatuselimistökin saa aikaa totuttautua uudenlaiseen ravintoon. Uskon tämän ehkäisevän ruuansulatusvaivoja. Huonona puolena taas on se, että ruokaa menee paljon roskiin. Ruokaa on oltava tarjolla useampi palanen kerrallaan, koska paljon tippuu koko ajan lattialle. Syötyä siitä kuitenkin tulee ihan vähän, eikä niitä lattialle pudonneita viitsi enää seuraavana päivänä tarjota.

Arkipuuhaharjoitus: omenapiirakka

Meillä tykätään leipoa. Tällä kertaa vuorossa oli omenapiirakka, joka on niin helppo ja nopea tehdä, että 2-vuotiaskaan ei hermostu kesken. Tässä ohje:

Herkullinen piirakka

150 g voita sulatetaan ja sekaan vatkataan 1,5 dl sokeria sekä 3 kananmunaa. Sitten sekoitetaan edellisiin 2 dl vehnäjauhoja, 2,5 dl kaurahiutaleita ja 2 tl leivinjauhetta. Taikina kipataan piirakkavuokaan ja päälle marjoja tai hedelmiä sekä vaniljasokeria. Paistetaan 200 asteessa puolisen tuntia.

Emppa huolehti vatkaamisesta ja sekoittamisesta, kun minä lisäsin aineksia kulhoon. Yhdessä käytiin läpi, mitä kaikkea sinne laitettiin. Paras osuus leipomisessa oli Empan mielestä omenoiden pilkkominen. Äiti kuori omenat ja antoi taaperolle lohkoja, joita hän sai ihan itse pilkkoa omalla leikkuulaudalla ruokailuveitsellä. Äidilläkin oli leikkuulauta ja vähän terävämpi veitsi. Kumpikin asetteli pilkkomansa omenat itse piirakan päälle.

Emppa häipyi omiin leikkeihinsä jo ennen kuin laitoin piirakan uuniin, mutta tuli kyllä innokkaasti maistelemaan leipomusta.

Äiti mokasi ja oppi

Tänään kertasimme legopalikoilla lukumääriä. Käytössä oli samat yhden, kahden ja kolmen palikan tornit kuin eilenkin. Tilailin taas erimittaisia torneja ja Emppa toimitti niitä traktorilla. Pomppimisen yhteydessä nimeäminen sujui hienosti, kunnes sotkin asiat. Homma sujui niin hyvin, että ajattelin lisätä lennossa mukaan vielä neljän palikan tornin. En sitten löytänyt enää kuin kolme palikkaa, joten leikkiin päätyi tornit joissa oli kaksi, kolme ja neljä palikkaa. Taapero meni ihan sekaisin, eikä osannut nimetä enää yhtään tornia oikein.

Montessori-pedagogiikan mukaan toisen harjoitukseen ei saa puuttua, jollei hän itse pyydä apua. Minunkaan ei olisi pitänyt mennä kesken harjoituksen muuttamaan sitä. Toinen oppi on se, että kannattaa noudattaa hyväksi todettua tekniikkaa, eikä tehdä mitään lennossa.

Taaperolle tämän päivän harjoitus ei ollut ehkä hirveän hyödyllinen, mutta minulle oli.

Montessori-matka alkaa

En ole kasvatusalan ammattilainen vaan ihan tavallinen äiti. Hoidan lapsiani ainakin toistaiseksi kotona. Olen hieman perehtynyt montessoripedagogiikkaan ja ihan maalaisjärjellä ajatellen moni asia tuntuu siinä fiksulta. Tunnuslauseena on “Auta minua tekemään itse” ja kaksivuotiaan lapsen äitinä olen törmännyt usein siihen, kuinka hän tahtoo tehdä itse. Lapsella on siis luontainen halu oppia ja meidän aikuisten tehtävänä on auttaa. Maria Montessori kehitti tähän auttamiseen sopivaa välineistöä, joka on tähän asti ollut lähinnä erityisissä montessoripäiväkodeissa olevien lasten etuoikeus.

MI Minä Itse Oy perustettiin, jotta montessorivälineistöä voisivat hyödyntää myös kotona olevat lapset. Tässä blogissa kerrotaan kokemuksia siitä, kuinka välineistöä on meillä hyödynnetty, miten aikuiset ovat välineistöä esitelleet ja mitä lapset ovat sillä lopulta tehneet. Lapset kasvavat ja kehittyvät ja toivottavasti me vanhemmat siinä mukana. Tästä se lähtee…