torstai 24. tammikuuta 2013

Tiedeprojekti: lumi-vesi-jää-vesi

Tämäkään ei ole varsinainen Montessori-harjoitus, mutta Maria Montessorin oppien mukaan tässäkin mennään.

Pihalla ollessamme Emppa valitsi sopivan lumikokkareen tuotavaksi sisälle sulamaan. Sulatusastiana toimivat muoviset lasten kottikärryt. Näin sulatusprojektia oli helppo siirrellä paikasta toiseen. Emppa kävi useampaan otteeseen siirtelemässä kottikärryjä metrin sinne ja toisen tänne sekä tutkimassa sulavaa lunta. Tutkiminen tapahtui sormella tökkimällä ja maistamalla. Tulokset: kottikärryjä on kiva työnnellä, lumi on kylmää, vesi on kylmää ja lumi on hyvää.





Kun vesi oli sulanut, Emppa kauhoi desin mitalla sulamisvettä pakasterasiaan. Annoin hänelle pienen rätin, jolla pyyhkiä roiskeet. Kävimme viemässä pakasterasian ulos jäätymään. Takaisin sisälle tullessa Emil halusi jatkaa kauhomista ja harjoitus siirrettiin kylpyhuoneeseen. Emil kauhoi vettä kottikärryistä pakasterasiaan, kaatoi vedet pakasterasiasta lattialle, laski hanasta lisää vettä kottikärrryihin, kauhoi sen pakasterasiaan ja niin edelleen melkein tunnin ajan.





Myöhemmin illalla haimme pakasterasian ulkoa ja siinä olikin nyt jäätä. Taapero suoritti tutkimuksia heittämällä jäätä kylpyhuoneen lattialle. Jää meni rikki ja sirpaleet sulivat nopeasti vedeksi lämpimällä lattialla.





Tässä projektissa oli hauskaa tekemistä koko päiväksi. Äidiltä tämä ei vaatinut muuta kuin kärsivällisyyttä. Sitä tarvittiin kylpyhuoneessa istumiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti