perjantai 26. elokuuta 2016

Lapset rakentavat

Meillä oli jäänyt autokatokseen lojumaan lautoja. Emil halusi rakentaa niistä majan ja kun en keksinyt mitään hyvää syytä kieltää, ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Jonkinlaiset piirustukset teimme, mutta käytännössä maja suunniteltiin rakentaessa. Rakentamassa oli yhteensä parin päivän aikana lapsia naapurustosta kymmenkunta. Lapset mittasivat, sahasivat ja ruuvasivat ihan itse. Minä autoin silloin kun pyydettiin ja neuvoin tarvittaessa, mutta lasten rakentama maja on.

Myös maalaamisen lapset hoitivat itse. Sen verran meni maalia ympäristöön ja lasten vaatteisiin, että majan maalaus jäi vähän vajaaksi, vaikka naapuristakin saatiin lisää maalia. Ihan hieno hieno majasta silti tuli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti