lauantai 28. syyskuuta 2013

Flunssakausi avattu

Voihan räkä! Molemmilla lapsilla nenä vuotaa ja räkää on kaikkialla.



Artzaa ei valuva räkä haittaa. Joskus hän saattaa pyyhkäistä nenänalusensa vaatteisiini, mutta yleensä antaa vain rään valua. Sohvalle kiivetessä räkä jää sohvakankaaseen. Mikäli yritän lähestyä nenäliina kädessä, lapsi juoksee karkuun tai nappaa nenäliinan ja juoksee karkuun se kädessään. Myöhemmin Artza repii nenäliinan ja syö siitä ainakin osan. Niistäjää (NoseFrida) olen yrittänyt käyttää, mutta heikoin tuloksin. Ei pysy niistettävä edes kiinni pidettynä niin paljoa paikallaan, että homma onnistuisi. Nuhaisen lapsen imettäminen vaatisi kyllä korvatulpat, niin järkyttävältä se kuulostaa, kun lapsi yrittää hengittää nenän kautta.

Emppa taas niiskuttaa ja pyyhkii räät poskelle. Niistää hän ei jostain syystä osaa, vaikka olemme harjoitelleet pingispallon puhaltamista nenällä. Terveenä onnistuu hienosti, mutta nuhaisena vaan ei. Kun yritetään niistää, Emppa aina vetää räkää sisäänpäin. Hän tajuaa itsekin, että menee väärään suuntaan, mutta ei auta. Niistäjällä Empan röörit saa avata, mikäli tilanne on oikein paha.



Kyllähän maailmaan räkää mahtuu. Räät saa poskelta ja käsistä pois suihkussa, vaatteet puhdistuvat pesukoneessa ja sohva höyrypesurilla. Mutta meillä flunssa jää todella harvoin pelkkään flunssaan. Flunssasta seuraa molemmille korvatulehduksia (juuri haettiin taas Artzalle lääkekuuri), Empalle keuhkoputken tulehduksia ja Artzalle sekä kurkunpään- että keuhkoputken tulehduksia. Odotettavissa siis meidän perheessä tälläkin kaudella unettomia öitä ja reissuja ensiapuun. Minulla kyllä alkaa jo olla sekä infektioastman että laryngiitin kotihoito hyvin hanskassa ja tunnistan, milloin ei hoito kotona enää riitä, vaan pitää mennä ensiapuun. Onneksi se ensiapukin on vain muutaman kilometrin päässä.

Syyshommia

Käytiin rautakaupassa ja heräteostoksena ostin pojille omat harjat. Osoittautuivat hyväksi ostokseksi, kun näiden parissa aika kuluu autokatoksesta lehtiä harjatessa. Pientä riitaa tulee vain siitä, kun Eero yrittää kasata lehtiä ja Timo levittää niitä. Taidan ottaa harjat talveksi sisäharjoiksi, jos pojat ovat vielä yhtä innokkaita lakaisemaan. Keittiössä ja takkahuoneessa on aina jotain lakaistavaa.




lauantai 21. syyskuuta 2013

Golfpallon uusi elämä



Saimme mieheni kanssa viime keväänä lahjaksi golfkurssin. Menimme kurssille intoa puhkuen heti alkukesästä. Olimme pitkästä aikaa ilman lapsia jossakin ja nautimme laatuajasta keskenämme. Kurssin jälkeen olimme molemmat hurahtaneet lajiin. Suunnittelimme, kuinka kävisimme rangella niin, että aina toinen vahtisi lapsia ja toinen saisi keskittyä harjoitteluun. Kentällekin varmasti ehtisimme useamman kerran kesässä, isovanhemmat ja muut kun hoitavat mielellään lapsia.

Ensimmäisellä kerralla rangelle otettiin myös appivanhempani mukaan lapsia katsomaan. Emppa sai heti alkuunsa raivarin, kun tajusi, ettei hän pääsekään golffaamaan, vaan tarkoitus on, että hän katselee, kun äiti ja isä golffaavat. Ei ole ihan hirveän helppoa löydä golfpalloa, kun selän takana isoisänsä sylissä lapsi huutaa ja rimpuilee. Kyllä siinä aika tarkkaan kuuntelee, pääseekö lapsi kuitenkin juoksemaan kohti. Ei voi sanoa, että olisin löynyt huonosti. En edes osunut koko palloon.

Lapset isovanhempineen lähtivät kerholle, jos Emppa vaikka leppyisi jätskillä. Kun huutoa ei enää kuulunut, alkoivat lyönitkin taas pikkuhiljaa paranemaan. Ehdin kai saada yhden onnistuneen lyönnin (tai sitten aika kultaa muistot), kun taas alkoi kuulua huutoa. Tunnistin äänestä Artzan ja lähdin seuraamaan ääntä. Aika pian löytyikin lastenlastaan kanniskeleva anoppini. Ajattelin, että nyt on meidän perheen golfkentällä aiheuttama häiriö jo riittävä ja painuin huutavan lapsen kanssa naisten vessaan imettämään. Yleensä en todellakaan imetä vessassa, sillä en itsekään söisi siellä, mutta nyt tuntui siltä, että on päästävä jonnekin piiloon.

Mieheni kanssa totesimme, että pienet lapset ja golf eivät sovi yhteen. Lasten kanssa voin seuraavan kerran mennä harjoittelemaan ehkä viiden vuoden kuluttua. Vaikka olisi hienoa viettää enemmän aikaa mieheni kanssa kahdestaan, emme kuitenkaan ole valmiita olemaan niin paljon lapsista erossa kuin kohtuullinen harjoittelu vaatisi.

Pallo pudotetaan laatikkoon ...

Artza onneksi keksi golfpallolle käyttöä. Golfpallo on sen verran raskas, että se vierii pitkän pallolaatikon sisällä jopa paremmin kuin pallolaatikon oma pallo. Minulla on golfpalloja paketillinen, enkä varmaan pääse niitä käyttämään ennen kuin ovat hapertuneet käyttökelvottomaksi. Uskallankin luvata kaikille pallolaatikon (pitkän tai tavallisen) ostaneille golfpallon kaupanpäälle. Laittakaa vaikka tilauksen lisätietoihin, että haluatte antaa golfpallolle uuden elämän. :) Tarjous on voimassa niin kauan kuin golfpalloja riittää.
 
... ja otetaan toisesta päästä pois. Sitten uudestaaan ja uudestaan.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Poikkileikkauksia

Tehtiin kappaleita muovailuvahasta ja leikattiin ne poikki. Leikkausvälineenä meillä oli tällainen kahvoihin kiinnitetty siima.


Erityisen mielenkiintoinen poikkileikattava oli ympyrälieriö. Toisin päin leikaten poikkileikkaukseksi tuli ympyrä ja toisin päin neliö tai suorakulmio.


lauantai 14. syyskuuta 2013

Tummaa suklaata vaaleanpunaisella kuorrutuksella

Kahden poikalapsen perheessä ei paljon vaaleanpunaista näy. Meillä on naapurin tytöltä saatu vaaleanpunainen leikkihella ja Montessori-väline vaaleanpunainen torni. Molemmat ovat olleet kovassa käytössä.

Näin joskus jossain tosi hienoja kuvia, joissa vaaleanpunaisesta tornista ja ruskeista portaista oli tehty rakennelmia. Puhuin aiheesta Sanille, joka kehotti googlaamaan "pink tower extensions". Tein työtä käskettyä ja wau mitä löytyi. Pakko oli saada ruskeat portaat. Ruskeat portaat ovat ihan syötävän hyvän näköinen Montessori-väline. Ruskea on sellaista tumman suklaan väristä, että tekisi mieli haukata. Jos sekä tornin että portaiden ostaminen kerralla tuntuu liian suurelta investoinnilta, kannattaa muistaa, että vuokratakin voi. Kaikenlisäksi syyskuussa vuokranneista joku voittaa vuokraamansa Minä Itse -tuotteen omaksi.

Artzan nukkuessa päiväuniaan vietin Empan kanssa laatuaikaa rakennellen. Yhdessä haimme iPadilla malleja ja valitsimme parhaat. Sitten vaan toimeksi. Tällaisia tuli.


Ensin vähän lämmiteltiin ja tutustuttiin rakennusmateriaaliin: "Pupun portaat"

"Toiset pupun portaat"
Rakentaminen ei ollut liian vaikeaa. Kuvasta katsottiin mallia ja edettiin järjestyksessä: aina haetaan jäljelläolevista suurin (ja painavin).
"Äiti-kuningattaren ja Emppa-ritarin linna" Tämän jälkeen piti googlettaa, mikä on ritari.
Viimeinen palikka paikalleen. Empan mielestä tämä rakennelma näytti katsomolta.

Yleisö paikoillaan "katsomossa"
Jääkiekko-ottelu alkaa.
Empan oma malli.

Vielä monta rakennelmaa jäi tekemättä ja varmasti tehdään näitäkin uudestaan. Empan mielestä oli kivaa, mutta seuraavalla kerralla kuulemma voitaisiin ottaa Artzakin mukaan. Ei kai Emppa sitten kaivannutkaan aikaa äidin kanssa kahdestaan.


keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Ihan oikeita työkaluja

Emppa sai papan autotallissa käyttää ihan oikeita työkaluja.


Pihalta löytyi iso risu, jota Emppa pilkkoi oksasaksilla ja vielä isommilla oksasaksilla.



Laudankappaleita Emppa sahasi ja vasaroi niihin nauloja.



Kaikkein parasta oli kuitenkin reikien poraaminen. Laudasta näkee läpi, kun siinä on reikä.

   

 Lopuksi tietysti siivottiin jäljet.
Kaikkea se pappa keksiikin.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Taaperokin lajittelee

Vai onkohan vuosi kahdeksan kuukautta vanha vielä taapero? Kuitenkin mitä isot edellä sitä pienet perässä. Ikea kipot sopivat hyvin numeropylväiden väreihin, paitsi punainen. Isoveli yrittää vähän sivusta vinkata, kun pienempi pohtii punaiselle sopivaa kippoa.


Ihan vielä ei punainen mennyt siihen kippoon, mitä äiti oli sille suunnitellut. Pitäisi varmaan jättää koko punainen pois sekottamasta, kun se ei nyt vaan ole oikean värinen kippo.
Numeropylväät ovat olleet muutenkin meillä kovassa käytössä nyt, kun Timo on oppinut laittamaan palaset niihin paikoilleen. Selvää hämmennystä aiheuttaa se, kun toisiin tolppiin ei mahdukkaan niin monta kuin toisiin.

Eerolla on jo pidempään ollut oma matto, jolla voi rauhassa omalla alueella tehdä hommiaan. Tottakai toinenkin halusi oman maton ja kuvissa näkyy, mitä meiltä löytyi. Maton pitäisi olla suht neutraali, jotta ei veisi liikaa huomiota eikä tämä matto ole ollenkaan sellainen. Jos nyt alkuun mennään kuitenkin tällä.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Eväsretki liikennepuistossa

Hämeenlinnan Kaurialasta löytyy vähän kulahtanut, mutta muuten täydellinen liikennepuisto/leikkipuisto. Minä ja Sani vietimme siellä tänään aamupäivän lapsinemme. Koko puisto oli ihan meidän yksityisessä käytössä, sillä muutamaa läpikulkijaa lukuunottamatta muita ei näkynyt.

Puisto on ehdottomasti Hämeenlinnan puistoista Empan suosikki. Itse en koko paikasta tiennyt mitään ennenkuin Eero joskus kysyi, voisimmeko mennä yhdessä tähän puistoon, koska siellä on paloauto. Emppa leikkii yleensäkin usein palomiestä ja Eeron ja Empan yhteisiin leikkeihin palomiestouhut kuuluvat joka tapaamisella.




Tällä kertaa tapaamista Kaurialan liikennepuistossa ehdotin minä, mutta Eeron toiveesta tapaamiseen yhdistettiin eväsretki. Minä lupasin tuoda pitsaa koko porukalle ja Sani otti huolehtiakseen jälkiruuan. Onneksi yhtiökumppaniksi ja esikoiseni parhaan kaverin äidiksi sattui tyyppi, joka arvostaa jälkiruokia yhtä paljon kuin minä. Tein pitsan muuten valmiiksi jo illalla, mutta laitoin sen uuniin vasta vähän ennen lähtöä. Pitsapalaset vaan folioon ja pieneen kylmälaukkuun, niin pysyivät lämpiminä ruokailuun saakka.

Vähän ennen lähtöä tuli mieleen, että Empallehan voisi ottaa pyörän mukaan, liikennepuistossa kun on hyvä ajella. Laitoin aiheesta Sanille viestin ja hän oli myös juuri ottamassa Eerolle pyörää mukaan. Samoilla linjoilla oltiin tässäkin.



Retki meni kaikenkaikkiaan mukavasti. Paloauto oli suosittu ja ruoka (erityisesti jälkiruokana ollut kauraomenapaistos vaniljakastikkeella) maistui. Tosin niin oli lapsilla kiire jatkamaan touhuja, etten ehtinyt kaikkia saamaan ruokailukuvaan. Artza maisteli jälkiruuan jälkiruuaksi vielä ruusunmarjoa. Niitä Artza syö kotipihassakin. Kumma tyyppi :)

Isommat lapset pyöräilivät innokkaasti, Emppa potkupyörällä ja Eero apupyörillä varustetulla polkupyörällä. Timokin kokeili Eeron pyörää. Emppa ja Eero kokeilivat myös toistensa pyöriä, mutta eivät innostuneet. Emppa ei itseasiassa edes osannut polkea. Varmaan ensi kesänä pitää hommata polkupyörä Empalle, mutta nyt nautitaan huvin sujuvasta potkuttelusta.





Pääsimme kaikki polkemaan ympyrää hauskalla härvelillä. Empan, Artzan tai Timon jalat eivät tosin ylttäneet polkimille, mutta aikuisilta saatiin päät hyvin pyörälle (ja reidet maitohapoille).


Totesimme jälleen kerran Sanin kanssa, että näiden meidän lasten kanssa on paljon helpompi touhuta porukalla ulkona kuin sisällä. Pienemmätkin menevät hyvin joukon jatkona, kun taas sisällä nelikon pienemmät helposti sotkevat isompien leikkejä. Lounaan mukaan ottamisesta ei myöskään paljon vaivaa ole. Itseasiassa helpommalla näin päästiin, kun minun ei tarvinnut tehdä jälkiruokaa eikä Sanin pääruokaa. Hauskaa oli ja mennään taas pian uudestaan!

maanantai 2. syyskuuta 2013

Lieriöpalkit

Lieriöpalkit ovat tällä hetkellä molempien poikien suosiossa. Sarjaan kuulu neljä palkkia, joissa jokaisessa on viisi ympyrälieriötä. Lieriöiden koot muuttuvat suurimmasta pienimpään eri tavoin eri palkeissa.
1. Säde ja korkeus suoraan verrannolliset
2. Säde vakio, korkeus muuttuu
3. Korkeus vakio, säde muuttuu
4. Säde ja korkeus kääntäen verrannolliset

Eerolle tehtävä on helpompi, joten ottaa kerrallaan kaikki palkit peliin.

Timolle on yhdessäkin palkissa ihan riittävästi hommaa (mutta samaa on tehtävä kuin isoveli). Valitsen Timolle mieluiten palkin, jossa säde ja korkeus ovat suoraan verrannolliset, koska siinä kokoerot ovat selvimmät.