Reissaavan taaperon varusteet

Sormiruokailevan taaperon kanssa reissaaminen huolestutti minua etukäteen. Iippua kun ei saa yhtään syöttää, vaan hänen on saatava syödä itse. Pari viikkoa pelkällä tissimaidolla olisi ollut vähän huono juttu.

Onneksi luottorattaamme (Phil&Teds Explorer) kaipasivat paria varaosaa ja niitä netistä tilatessa silmiini osui saman valmistajan Lobster-tuoli. Tuolin saa kiinni pöytään niin, että pienempikin ruokailija ylettyy syömään. Toisaalta taas innokas kiipeilijä saadaan turvavöiden ansiosta estettyä kiipeämästä pöydälle. Pakettiin kuuluu myös muovinen tarjotin, joka tulee tarpeeseen, jos ruokailijalla on taipumusta heitellä astioita. Koko paketti menee ison käsilaukun kokoiseen kassiin, joka myös kuuluu Lobsteriin. Kertakaikkiaan loistava tuote!

Rattaita tällä reissulla tarvittiin vähemmän kuin ajattelin. Iippu opettelee innolla kävelemään, joten häntä täytyy taluttaa joka paikkaan. Päiväunien aikaan rattaat ovat kyllä tarpeen, jotta koko perhe ei joudu kyyhöttämään hotellihuoneessa yhden nukkuessa. Muutaman kerran isovelikin on illalla ravintolassa kömpinyt rattaisiin nukkumaan jet lagin iskiessä. Loistavat rattaat, kun niihin mahtuu vaikka yli 120 senttinen tarvittaessa nukkumaan.

Hyvää isänpäivää!

Lapsillani on ollut hyvä tuuri: heillä on mahtava isä ja peräti kolme pappaa: mieheni isä, minun biologinen isäni sekä isäpuoleni. Kysyin lapsilta, mikä isistä ja papoissa on parasta ja tässä heidän vastauksensa.

"Isistä on parasta, kun se leikkii meidän kanssa.

Jaska-papassa on parasta se, että siellä saa jätskiä.

Timppa-papassa on parasta, kun siellä saa aina herkkuja.

Ilmo-papassa on parasta, kun mennään leikkipuistoon."

Oikein hyvää isänpäivää kaikille isille ja isoisille! Meillä juhlitaan traktorikakun kera. Se on punainen, ihan niinkuin isinkin traktori.

Syksyn lehtiä ihan itse

"Äiti saanko mennä vuorelle keräämään lehtiä?" kysyi Emppa tänä aamuna. Annoin luvan ja Artsa tahtoi mukaan. Menivät ihan kahdestaan, minä ja Iippu katsoimme ikkunasta.

Kohta lapset olivatkin jo palanneet retkeltään ja koputtelivat terassin oveen. Paperia ja värikyniä piti saada. Halusivat jäädä terassille askartelemaan. Laittoivat keräämiään lehtiä paperin alle ja värittivät sitten lehden kuvion paperiin. Olisivatko päiväkodissa oppineet. Muutaman valokuvan sain käydä ottamassa, mutta muuten ei saanut häiritä taiteilijoita työssään. Lopputuloksia ihastelemaan sentään kelpasin.

Pissauskilpailun voittaja hukkui akvaarion, rauskut saivat syötävää

Niin meille tosiaan eilen tapahtui.

Kaikki alkoi siitä kun neuvolasta sain vinkin hyödyntää isoveljeä kolmevuotiaan Artsan vessaopettelussa. Artsa on tähän syksyyn saakka kulkenut vaipoissa. Vessassa hän kyllä kävi, mutta mitään ei tullut pönttöön eikä pottaan. Jatkuva veljesten välinen kilpailu otettiin siis hyötykäyttöön. Kun minä huusin pissauskilpailu, pojat juoksivat vessaan ja voittaja oli siis se, joka pissasi ensin. Meillä on kaksi vessaa ja molemmissa myös potta, joten lattialle ei tarvinnut pissata voittaakseen. Kilpailun ansiosta pönttöön alkoi jo tullakin jotakin. Kotona Artsa nakuili, mikä näytti helpottavan hädän tunnistamista. Jos kalsarit oli jalassa, aika usein sotkeentuivat tai kastuivat. Kun homma alkoi jo vähän sujua, pestasin isoveli Empan Artsan valmentajaksi. Lupasin, että kun vessahommat ovat sujuneet viiden päivän ajan, teemme kaikki jotain kivaa yhdessä. Artsa tahtoi palkinnoksi junamatkan Helsinkiin ja sen lupasin. Olen ennenkin yrittänyt lahjoa Artsaa vessaan siinä onnistumatta. Nyt kuitenkin Emppa muistutti Artsaa vessassa käymisestä, koska Emppa halusi palkintomatkalle. Ja sinne me sitten eilen menimme.

Kun kerran oikein pääkaupunkiin lähdettiin, niin pitäähän siellä jossain käydäkin. Me suuntasimme Sea Lifeen. Liput olivat mielestäni aika kalliit, mutta kyllä oli hieno paikka! Iippu nukkui rattaissa koko vierailun ajan, joten oli hienoa, että rattailla mahtui hyvin kulkemaan. Me näimme haita, hain munia, merihevosia, meritähtiä ja vaikka mitä muuta. Niin paljon oli katsottavaa, että Artsa pääsi katoamaan. Akvaarioon en olekaan vielä Artsaa hukannut, melkein kaikkialle muualle kyllä. Lopulta Artsa löytyi rauskujen luota. Siellä hän oli henkilökunnan opastuksella rauskuja ruokkimassa. Sea Lifen henkilökunta on kyllä todella mukavaa! Rauskujen ruokinnan lisäksi saimme tunnustella rauskun munakoteloa ja nyt tiedämme myös sen, mikä on Helsingin Sea Lifen isoimman hain nimi: Mussukka.

Ihasteltuamme tuntikausia mereneläviä kävimme syömässä ja olimme jo lähdössä kotimatkalle, kun tajusin, että Linnanmäki on auki. Ei muuta kuin huvittelemaan. Sisäänpääsymaksua ei ollut ja useimmat pienille sopivat laitteet olivat kaikenlisäksi ilmaisia. Siinähän sitten vierähti toinenkin tovi ja kotiinpaluu venähti iltaan saakka.

Oli meillä hieno päivä! Artsa pärjäsi hienosti koko reissupäivän ilman vaippaa eikä onneksi kadonnut lopullisesti akvaarioon.

Kuvan rausku löytyi Googlen kuvagalleria, eikä liity tapaukseen.

Kasvot kohti itää eli ilmansuuntia

Tänään alkoi hirvijahti, jota varten pakkasin eilen varusteita. Emppa huomasi kompassin ja kiinnostui siitä kovasti. Lupasin, että jos lapset ovat kiltisti isin kanssa sillävälin kun olen metsällä, opetan lapsille kompassin käyttöä.

No, eivät kuulemma ihan kiltisti olleet, mutta isi oli niin ryhtyneen näköinen vietettyään päivän lasten kanssa, että katsoin parhaimmaksi viedä lapset pihalle ja antaa isin hetken huilata.

Kävelimme pitkin lähikortteleita ja tarkistimme ilmansuunnat jokaisessa kadunkulmassa. Kompassin punainen nuoli osoitti pohjoisen ja musta etelän. Länsi löydettiin laskevan auringon perusteella ja itä taas kun käänsi selän auringolle.

Jostain voisi vielä kaivaa lähialueen kartan ja katsoa siitäkin ilmansuuntia. Ehkä sitten ensi viikon jahdin jälkeen.

Suolla

Retkeilimme eilen lasten sekä Mimmun ja Papan kanssa Torronsuolla Tammelassa. Grillasimme makkaraa laavulla, kävelimme pitkospuita pitkin ja ihastelimme maisemia. Aivan mahtava paikka ja löysinpä sieltä vielä bonuksena yhden Ingress-portaalin.

Valokuvan otti Mimmu ja kuvat piirsi Emppa.

Miniförskola

Emppa tuli tänään päiväkodista aika polleana. Hän ja muut viskarit olivat saaneet työkirjan, kynän ja pyyhekumin. Viskari-tunnit kulkevat ruotsinkielisessä päiväkodissa nimellä miniförskola. Vihkon ensimmäisellä sivulla Emppa oli vastannut kohtaan "Det här vill jag lära mig i år" kirjoittamalla numeroita. Hän ilmoitti haluavansa oppia matematiikkaa.

Matematiikkaa on kotona harjoiteltu jo pitkään aina silloin tällöin, mutta viimeaikoina kiinnostusta aiheeseen ei ole ollut. Numerot ja lukumäärät 1-5 tulivat tutuiksi numeropylväistä. Myös ensimmäiset yhteenlaskuharjoitukset Emppa teki numeropylväiden avulla.  Seuraavat yhteenlaskuhommat tehtiin 1-9 helmiketjuilla. Molemmat tuotteet löytyvät www.minaitse.fi -verkkokaupasta kohdasta Montessori-välineet, matematiikka. Kirjoitan tätä kännykällä samalla imettäen/nukuttaen Iippua, joten linkkiä en saa nyt tehtyä.

Kun muutimme kesäkuussa, numeropylväät päätyivät varastoon, mutta täytyykin hakea ne sieltä taas käyttöön. Kolmevuotias Artza tahtoo myös isoveljen innoittamana oppia matematiikkaa. Ja olisi niistä numeropylväistä yksivuotiaalle Iipullekin hyvää motoriikkaharjoitusta.

Mutta Emppa laskee jo hienosti yhteen numeropylväitä isommilla numeroilla. Numeroiden kirjoittamista täytyy vielä treenata, mutta hauskan apuvälineen vaikeisiin numeroihin Emppa löysi huoneensa kätköistä. Piirrustuslevy on muistaakseni tullut joskus hampurilaisaterian kylkiäisenä. Minun tekemäni matematiikkaharjoitukset Empan vastauksilla täytettyinä pääsevät kuulemma huomenna miniförskola-kirjan välissä päiväkotiin.

Neljän hengen fillari

Eilen 22.9. vietettiin auton vapaapäivää, joten haimme Iipun kanssa isoveljet päiväkodista polkupyörällä.

Peräkärry on Trek Gobuggy. Ostin sen käytettynä viime keväänä. Halusin mahdollisimman ison peräkärryn ja tähän 120 cm pitkä Emppakin mahtuu kypärä päässä. Takana on vielä tilaa vaikkapa eväille. Kärry on koostaan huolimatta yllättävän kevyt, mikä on etu tällä kuormalla. Tärkeänä ominaisuutena pidän sitä, että vetoaisa on nivelletty niin, että vaikka pyörä kaatuisi, kärry ei kaadu.

Iipulla on peräkärryssä Weber-turvakaukalo, joka on nimenomaan tarkoitettu polkupyörän peräkärryyn. Tilasin sen Hollannista ja se maksoi melkein saman kuin kärry. Ilman turvakaukaloa vauvaa ei oikein olisi saanut kyytiin. Nyt Iippu voisi jo istua peräkärryssä tai pyörän takaistuimella (Hamax, ostettu Prismasta viisi vuotta sitten) ja kypäräkin on hommattu. Mutta koska Iippu vielä mahtuu vauvanistuimen (kokorajoitus on muistaakseni 9 kg) ja nukkuu mielellään päiväunet pöyräretkillä, olen päättänyt pitää istuimen käytössä tämän pyöräkauden loppuun. Lumen tultua en enää ajatellut tällä yhdistelmällä pyöräillä.

1-vuotiaan päivä

Eilen aamulla harmitti. Olin joutunut monta kertaa yöllä huutamaan äitiä ja maitoa, koska hän ei ollutkaan vieressäni vaan lohduttamassa isoveljeäni, jota sattui korvaan. Onneksi toinen isoveljeni heräsi ja tuli kutittelemaan ja harmi unohtui. Äitikin tuli sängylle ja he lauloivat "paljon onnea vaan Iippu" ja minä sain lahjan. Minua nauratti. 

Aamupalalla minulla ei ollut nälkä, koska juon niin paljon maitoa yöllä, mutta murustelin äidin mieliksi leipää ja roiskin vettä nokkamukista. Äiti ei kai osaa syödä yksin, koska komentaa aina isoveljiäni pöytään samaan aikaan kun yrittää syödä. Minulla alkoi olla vähän tylsää, joten yritin kaataa äidin kahvikupin. Ei onnistunut ja harmitti.

Seuraavaksi äiti halusi, että lähdemme jonnekin ja hän komensi isoveljiäni pukemaan. Toinen veljistäni olikin kakannut vaippaan ja äiti vei veljen pesulle. Vihdoinkin sain olla hetken rauhassa, joten kakkasin minäkin vaippaani. Äitiä näytti harmittavan. Lopulta kuitenkin kaikki olimme autossa ja menimme lääkäriin. Sen saman kivan tädin luo, jolla kävin edellisenä päivänä äidin kanssa. Nyt minua ei tutkittu, vaan isoveljeäni, joten konttasin pitkin lattioita ja yritin löytää roskiksesta jotain syötävää.

"Ja sitten mennään apteekkiin ja kauppaan" sanoi äiti. Tylsiä paikkoja, mietin minä. Isoveljet olivat onneksi tosi hauskoja, ottivat tavaroita hyllystä ja juoksivat eri suuntiin. Isona minäkin teen niin.

Toinen veli halusi ruuaksi kalaa, joten äiti osti ahvenfileitä. Toinen taas tahtoi makaronia, joten sitäkin otettiin. Minä en osaa puhua, mutta onneksi äiti tietää muutenkin, mistä tykkään ja pilkkoi ja paistoi kotona kaikenlaisia kasviksia. Isoveljet ei niitä syö. Kyllä minä siitä ahvenestakin tykkäsin. Makaronit eivät oikein maistuneet minulle. Minä muuten sormiruokailen. Äiti aina välillä yrittää jotakin syöttää, mutta lopettaa onneksi, kun tarpeeksi huudan.

Ruuan jälkeen äiti antoi maitoa sängyssä ja minä nukahdin. Päiväunien jälkeen käytiin vähän kävelyllä ja leikin isoveljien kanssa. Kivaa, kun he olivat kotona, eivätkä siellä päiväkodissa. Äidin kanssa kaksin kotona on joskus tylsää. Isoveljet hakivat postin ja siellä oli minulle kortti. Hienolta se näytti, muttei maistunut oikein miltään. Söin mieluummin välipalaksi leipää.

Isikin tuli kotiin ja toi pizzaa. Vähän maistoin, mutta en tykännyt. Äiti lämmitti taas niitä kasviksia ja otti pakkasesta lihapullia. Ne oli ihan hyviä, mutta ei minua huvittanut syödä, joten heitin kaiken lattialle. Kun äiti oli raivannut keittiön, hörppäsin vähän maitoa äidin sylissä. Nukahdin hetkeksi, mutta isoveljet herättivät synttärikakkua syömään. Naapuristakin meidän kaveri tuli juhlimaan. Taas he lauloivat. Se kakku oli vähän kummallista ja kylmää. Minua meinasi alkaa itkettää, mutta kun muut kerran tykkäsivät, niin maistoin sitten ja oli se ihan hyvää.

Isommat lapset leikkivät ja minä katselin heitä ja hihkuin. Välillä tutkiskelin meidän kotia ja yritin harjoitella rappusten kiipeämistä, mutta äiti laittoi eteen sellaisen tyhmän portin. Siinä se ilta sitten meni ja tuli iltapalan aika. Äiti antoi herkkua: avokadoa ja banaania. Oli niin hyvää, etten viitsinyt edes sotkea paljoa vaan söin kaiken. Iltapesun jälkeen äiti yritti nukuttaa minut antamalla maitoa sängyssä, mutta minäpäs en heti nukahtanutkaan. Sitten isi yritti nukuttaa minua heijaamalla vaunukopassa, mutta kiipesin pois sieltä. Alkoi vähän väsyttää ja itkettää. Äiti vei minut uudestaan sänkyyn, otti lähelle ja antoi maitoa. Siihen minä sitten nukahdin. Sellainen oli minun ensimmäinen päiväni yksivuotiaana.

Seikkailu nimeltä Ingress

Sain serkultani vinkin mobiilipelistä nimeltä Ingress. Siinä ideana on etsiä reaalimaailmasta paikkoja, joihin on merkitty virtuaalisesti portaali. Portaalit ovat joko omia tai vastapuolen ja sen mukaan sitten toimitaan. Tämän pitemmälle en vielä ole ehtinyt, mutta hauskaa on ollut ja koukussa ollaan jo parin päivän kokemuksella.

Lapset ovat myös aivan haltioissaan, sillä  olemme nyt seikkailleet pitkin lähikulmia portaaleja hakemassa. Naapurin lapsetkin tulivat mukaan seikkailuun. Olimme varmaan aikamoinen näky: kolme lasta polkupyörällä, yksi potkupyörällä ja minä nenä kiinni kännykässä työnsin nuorimmaista rattaissa. Hauskaa oli ja tulipa liikuttua. Kaikenlisäksi näillä main portaalit ovat sijoittuneet hyvin leikkipuistoihin, joten maailmanvalloituksen lisäksi seikkailuilla on päässyt keinumaan.

Huomenna lähdetään vähän aikaisemmin liikkeelle ja otetaan eväät mukaan, niin ehditään useampi portaali :)

Uimaharjoituksia

Päätin tänään avata sisäuintikauden. Pakkasin kasapäin tavaraa mukaan ja lapset autoon suuntana lähin kylpylä.

Kun uimaan lähtee vain yksi aikuinen ja 3 uimataidotonta alle kouluikäistä (5 v., 3 v ja 11 kk), pitää hommaa vähän suunnitella ja varusteiden on oltava kunnossa. Isommilla lapsilla on Easy Swim Pro uimaliivit, joita ovat käyttäneet jo vuoden verran. Pienimmällä taas on neopreenipuku.

Uimaliivien avulla isommat pystyvät vähän sekä uimaan että sukeltamaan. Liivin kellukkeita pystyy vähentämään taitojen karttuessa. Hyvää näissä on myös se, että lapset osaavat vaikka itse riisua ne, joten samalla reissulla voi helposti opetella uimista sekä uimaliivin kanssa että ilman.

Iipulle hommasin neopreenipuvun jotta hän tarkenisi olla uimassa yhtä kauan kuin isoveljensä. Vaikka kylpylässä onkin lämmintä vettä, jäähtyy pikkuinen siellä kuitenkin nopeammin kuin isommat ja liikkuvammat lapset. Puvun alle laitoin vauvoille tarkoitetun uikkarin/uimavaipan. Emppa ja Artza eivät ole sellaista käyttäneet vauvauintiaikoinaan, vaan silloin suosittuun lahkeellisia kokouikkareita. Kukaan lapsistani ei ole uima-altaaseen kakannut, joten sikäli uima-asulla ei taida olla väliä. Uimavaippa on kuitenkin helpompi pukua kuin uimapuku, joten siihen nyt päädyin.

Mitä me siellä kylpylässä sitten teimme? No Emppa ja Artza laskivat vesiliukumäestä ja hyppivät veteen. Minä pidin totutin samalla Iippua veteen ja varmistin, että isommat lapset tulevat joka molskahduksen jälkeen pintaan ja pääsevät altaan reunalle. Vaikka uimaliivi kelluttaa, kyllä sillä siltikin hukkua voi, joten tarkkana on oltava.

Matalammassa vedessä (75cm) Emppa ja Artza saivat riisua uimaliivit. He harjoittelivat sukeltamista ja uimista mukaan ottamieni lelujen avulla. "Meriheinät" uppoavat pohjaan, mutta härpäkkeet jäävät kellumaan. Keilat taas pysyvät pinnalla, paitsi jos niihin laittaa sisälle vettä, jolloin ne uppoavat hitaasti. Lapset heittelivät leluja veteen ja menivät itse perässä. Isompia vahtiessa ja kannustaessa uitin Iippua. Hyvin näytti vedessä uimaliikkeet löytyvän ensikertalaisellakin. Muutaman kerran alustin Iipulle sukellusharjoituksia kaatamalla ämpärillä vettä päähän. Lasten leikkiämpäreitä löytyi kylpylästä, joten sitä ei onneksi tarvinnut tuoda itse. Sukellusrefleksi näytti olevan Iipulla tallessa, vaikka ikää on jo kohta vuosi. Lasketun ajan mukaan tosin mittarissa on vasta 9 kk.

Seuraavalla kerralla sovimme, että 5-vuotias Emppa harjoittelee lisää ilman liiviä uimista, Artza silmät auki sukeltamista ja Iippu saa sukeltaa ensimmäistä kertaa.

Koti lasten ehdoilla

Olemme muuttaneet uuteen kotiin ja ajattelin esitellä muutaman sellaisen kohdan, jotka on tehty nimenomaan lapsia ajatellen.

Ensinnäkin sijainti. Naapureista löytyy samanikäisiä leikkikavereita vaikka kuinka. Kotimme on päättyvän kadun varrella, joten tiellä voi pelata vaikka sählyä ja on kyllä pelattukin. Nyt Artza nukkuu olohuoneen sohvalla päiväunia ja pihalla ikkunan takana Emppa leikkii kolmen naapurin lapsen kanssa. Minä voin sillä välin vaikka kirjoittaa blogiin.

Uudessa kodissamme on oma huone jokaiselle lapselle (Iipullekin sitten myöhemmin) ja jokaisella on vastuu oman huoneen siivoamisesta. Äiti ja isi tosin muistuttavat ja auttavat tarvittaessa. Omat huoneet ovat pysyneet paljon siistimpinä kuin yhteinen huone.

Artzan huone

Kaksikerroksisessa kodissa pyykkihuoltoa helpottaa pyykkikuilu. Illalla hampaita harjatessa lapset heittävät likaiset vaatteet pyykkikuiluun, josta ne päätyvät kodinhoitohuoneeseen. Ei jää enää likavaatteita lojumaan minnekään, sen verran kiva on niitä kuiluun tiputella.

Yläkerran WC:stä likavaatteet tippuvat...

...kodinhoitohuoneeseen.

Itse syömisen iloa

Iippu on tähän saakka ollut syötettävä, mutta nyt suun aukomisen lisäksi häntä on alkanut kiinnostaa muutenkin osallistuminen. Kurkun palaa hän on mielellään järsinyt yhdellä hampaanalullaan, mutta tänään oli tarjolla äidin syöttämän lohi-perunasoseen jälkiruuaksi mangoa ja ihan itse syötynä. Oli niin kivaa ja hyvää, että Iippu nauroi ääneen jälkiruokaa syödessään. Vauvan nauru on kyllä ihanaa kuultavaa!

Iippu on nyt kahdeksan kuukautta vanha ja imetän edelleen. Muutaman kerran Iipulle on tarjottu minun poissaollessani korviketta tuttipullosta, mutta ei oikein kuulemma kelpaa. Vettä hän juo ruokailujen yhteydessä nokkamukista, joten eiköhän nesteen saanti hoidu niinkin senaikaa, kun minä olen muualla. Mielestäni IKEAn nokkamuki on ihan paras. Siinä ei ole mitään tippalukkoja hommaa hankaloittamassa, mutta sen verran pienet reiät, ettei ihan joka läikähdyksestä tule tulvaa. Hienosti, siitäkin saa vettä roiskittua, kun sitä oikein kovaa hakkaa pöytään.

Kaulakoru puuhelmistä

Emppa ja Artza tekivät äitienpäivälahjaksi kaulakorun. Ostin puuhelmiä, puusydämen ja akryylimaaleja askartelukaupasta. Osa helmistä dipattiin vedellä ohennettuun maaliin ja osa koristeltiin maalitusseilla. Minusta maalitussit ovat tosi kivoja, mutta Emppa ja Artza pitivät enemmän helmien upottamisesta maaliin. Kun helmet olivat kuivuneet, lapset pujottelivat ne kuminauhaan.

Meillä äitienpäivän juhlinta alkoi jo eilen torstaina, kun sain tämän korun. Tänään aamulla päiväkodissa tarjoiltiin äideille kahvia ja sämpylöitä. Ei hassumpaa.

Suunnittele tangram-kuvio ja voita lahjakortti

Toukokuun kunniaksi julistamme tangram-aiheisen suunnittelukilpailun, jossa palkintona on 25 euron lahjakortti Minä Itse -verkkokauppaan. Palkinto arvotaan.

Kilpailuun osallistuaksesi tarvitset tangramin. Sen voi tilata täältä, mutta muunkin merkkiset tai vaikka itse paperista tehdyt tangramit käyvät yhtä hyvin.

Seuraavaksi päästät mielikuvituksesi valloilleen ja teet jonkin hienon kuvion tangrammillasi. Ota valokuva tekemästäsi tangram-kuviosta ja lähetä se meille sähköpostitse osoitteeseen asiakaspalvelu@minaitse.fi. Laita viestiin suunnittelijan nimimerkki.

Alla inspiraation lähteeksi minun ja Empan suunnitelmat. Mikäli mielikuvituksesi on jumissa, voit toki käyttää jotakin internetin ihmeellisestä maailmasta löytämääsi mallia. Valokuvan vain täytyy olla itse ottamasi. Ja vaikka kuinka innostuisit tangramilla touhuamaan, sovitaan kuitenkin, että lähetät korkeintaan 5 kuvaa meille. Mitä useamman kuvan lähetät, sitä paremmat ovat voittomahdollisuutesi, sillä jokainen lähetetty kuva toimii arpalippuna. Julkaisemme kuvat parhaista suunnitelmista tässä blogissa ja/tai facebook-sivuillamme. Osallistumisaikaa on lauantaihin 30.5. asti.

Paloauto. Suunnittelijat Jenni ja Emppa

Lumiukko, jolla on miekka. Suunnittelija Emppa.

Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia

Askartelimme Empan ja Artzan kanssa. Kaikilla meillä oli samat materiaalit ja välineet, mutta näin erilaisia lopputuloksia tuli.

Eipä olekaan ennen tullut askarreltua yhdessä lasten kanssa näin, etten antanut mitään tavoitetta tai tehtävää, vaan sai käyttää omaa luovuuttaan. Hetki oli hieno. Teimme yhdessä ja saman pöydän ääressä, mutta jokainen omaamme. Lapsille tuntui olevan tärkeää, etten vain istunut vieressä katsomassa, vaan tein samaa kuin hekin. Suosittelen!

Poika ja puukko

Emppa sai kummeiltaan joululahjaksi puukon. Olen jemmannut sitä korkealla piilossa, mutta viime viikonloppuna Emppa halusi vuolla keppejä ja kyseli puukkonsa, sen ihan oikean perään. Olen itse ihan rähmäkäpälä. Pudottelen tavaroita ja leikkaan veitsellä sormeeni varmaan kerran viikossa. Kynnys antaa terävä puukko neljävuotiaan lapsen käsiin on siis aika korkealla. Mutta kynnyksen yli mentiin, vaikka hirvittikin.

Emppa ei ilmeisesti ole samanlainen sohlaaja kuin äitinsä, vaan vuoli keppejään rauhallisesti ja varmoin ottein. Artza sen sijaan vaikuttaa sen verran minuun tulleelta, että puukko otetaan esiin vain kun Artza ei ole paikalla tai on muuten hallinnassa. Tällä kertaa ajankohdaksi valikoitui Artzan päiväunihetki, joten Emppa sai tehdä puutöitään sisällä.

Empan puukko on H. Rosellin valmistama ja lapsille tarkoitettu. Se on sopiva pieneen käteen, ja helppo pitää terävänä. Kärki ei kuitenkaan ole terävä, mikä ainakin minulle antoi vähän turvallisemman tunteen. Itse en olisi tajunnut tällaista hankkia, mutta olen kyllä tyytyväinen, että kummit tajusivat. Ja Emppa vasta tyytyväinen onkin. Oma puukko tuntuu olevan kova juttu ja vuoleminen kivaa. Empalla onkin suunnitteilla puu-ukkojen vuoleminen Vaahteramäen kaimansa esimerkin innoittamana.

Ja lopuksi vielä siivottiin jäljet.

Mannaryyneistä on moneksi

Eilen viihdytimme itseämme mannaryynien parissa. Ensin Emppa teki kaverilleen synttärikortin. Synttärikorttia varten tarvittiin kartonkia, liimaa ja niitä mannaryynejä.

Mannaryynit tarjottimelle

Korttiin numero liimalla ja painallys ryyneihin.

Mannaryynikortti on onnittelutekstiä vaille valmis.

Kun kortti oli valmis, Emppa kirjoitti kirjaimia tarjottimella oleviin ryyneihin. Sen jälkeen oli vielä Artzan vuoro piirrellä. Lopuksi minä imuroin ryynit lattialta.

Kirjaimia mannaryyneissä

Mannaryynitaidetta

Vauvalle sosetta ja äidille raakakakkua

Nuorimmaisemme Iippu sai 6 kk mittariin, joten virallisten ohjeiden mukaan hänelle pitäisi alkaa tarjota jotakin muutakin ravintoa kuin äidinmaitoa. Tai keskosille kuulemma yleensä suositellaan kiinteiden ruokien aloittamista jo 4 kk iässä, mutta Iipun kohdalla en nähnyt siihen mitään tarvetta ja neuvolan terveydenhoitajakin oli samaa mieltä kanssani. Sormiruokaa (kurkkua, porkkanaa, bataattia, perunaa, omenaa tai banaania) on ollut tarjolla aina kun Iippu on istunut pöydän ääressä, mutta hän ei vielä saa vietyä ruokia itse suuhun. Kun syötin haarukalla muussattua ja äidinmaidolla jatkettua perunaa tai bataattia, mitään ei oikein mennyt suusta eteenpäin. Jos ruoka eteni suussa kurkkuun saakka, pikkuinen kakisteli ja köhi vedet silmissä niin surkean näköisenä, etten hennonut jatkaa. Empan tai Artzan kanssa tällaisia haasteita ei muistaakseni ole ollut. Empalle maistui niin sormiruoka kuin haarukalla vähän muussatutkin ruoat ja Artza taas aina sormiruokaili. Minäpä sitten menin hankkimaan sauvasekoittimen, että saan vauvalle tasaista sosetta. Eipä tarvitse vauvan kakistella.

Muutoin noudatan samaa ruokafilosofiaa kuin muidenkin lasten vauva-aikana eli teen koko perheelle ruuan kerralla. Ensin keitän kasviksia joko pelkästään tai lihan, kalan tai kanan kanssa. Sitten otan vauvan osuuden erikseen ja maustan muun perheen osuuden ja lisään kermaa, ranskankermaa tai tomaattisosetta. Aika usein tarjolla on keitto- tai pataruokia, mutta samalla metodilla teen myös pastalle kastikkeen tai risottoa. Meillä muuten isommat lapset syövät sitä enemmän kypsennettyjä kasviksia, mitä pienemmäksi ne pilkottu.

Olen nyt tarjonnut Iipulle uudella sauvasekoittimellani hienoksi tehtyjä soseita, mutta hänelle ei oikein maistu tai hän ei osaa. Ruokailuhetket ovat päättyneet lyhyeen, sillä jo muutaman lusikallisen jälkeen Iippu hermostuu. Lisäksi näyttää siltä, että suusta tulee ulos enemmän kuin sinne laitetaan. Vaipan sisältökin näyttää siltä, ettei muuta kuin maitoa ole mennyt kurkusta alas. No, mikäs kiire tässä on, kun lapsi vaikuttaa voivan ihan hyvin tälläkin ravinnolla.

broccolia, perunaa ja porkkanaa soseena

Kun sellaisen uuden hienon sauvasekoittimen kerran ostin, niin pitihän sille keksiä paljon käyttöä. Innostuin tekemään raakakakkuja. Ensin tein appelsiini-suklaaraakakun ja sen jälkeen sitruunajuustokakun. Kokemuksista rohkaistuneena kehittelin ihan itse seuraavanlaisen mustaherukkaraakakakun (onko tuo tosiaan yksi sana?). Mitat ovat vähän sinnepäin. Raakakakkuja on sikäli hauska tehdä, että taikinaa voi maistella ja maustaa ja reseptiä muuttaa siinä leipoessaan. Huono puoli raakakakuissa on se, että ne vaativat kärsivällisyyttä. Pähkinöitä on syytä liottaa muutama tunti ja kakku on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä.

mustaherukkaraakakakku

Mustaherukkaraakakakun ohje:

Pohja

2 dl pekaanipähkinöitä liotettuna

2 dl kuivattuja taateleita pilkottuna ja liotettuna

0,5 dl kookosöljyä sulatettuna

1 rkl raaakakaakaojauhetta

1 rkl psylliumkuitujauhetta

2 rkl vettä

Päällinen

2 dl cashewpähkinöitä liotettuna

1 purkki kookoskermaa

2 rkl hunajaa

1 rkl psylliumkuitujauhetta

0,5 dl kookosöljyä sulatettuna

2,5 dl mustaherukoita pakasteesta

Ensin surautetaan pohjan ainekset tasaiseksi massaksi, joka taputellaan leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan pohjalle. Sitten soseutetaan päällisen aineet ja kaadetaan pohjan päälle. Lopuksi vielä koristellaan kokonaisilla marjoilla. Kakku kylmään (pakastimeen tai jääkaappiin) mieluiten yön yli, mutta ainakin muutamaksi tunniksi. Ja sitten herkutellaan.

Järjetön päivä

Tajusin juuri, että tästä blogista saa ihan väärän kuvan elämästämme. Meillä ei todellakaan tehdä vain kehittäviä puuhia eikä toimita aina Montessori-oppien mukaisesti. Ajoittain ihan maalaisjärkikin jätetään sohvan alle pölyttymään.

Tällä viikolla yhtenä aamuna Emppa ja Artza eivät halunneet lähteä päiväkotiin. Tiedossa oli lasten viikon lempipäivä päiväkodissa eli metsämytty- ja metsämörritoimintaa. Olin jo pakannut eväät valmiiksi reppuihin. Suunnittelin meneväni kuntosalille pienimmän kanssa ja hakevani sieltä tullessani salaatin itselleni lounaaksi. Mutta Emppaa ja Artzaa ei huvittanut lähteä. No ei sitten. Telkkarista piirretyt esiin ja äiti lapsineen olohuoneeseen lojumaan. Ulkona on kaunis päivä ja me vaan rötväilemme telkkarin ääressä. Ei mitään järkeä.

Lounasajan lähestyessä mietin ääneen, mitä söisimme. Pakkasesta varmaan löytyy jotakin. Emppa haluaa pizzaa, mutta juuri siihen ei nyt ole tarveaineita, enkä varmasti lähde kolmen lapsen kanssa kauppaan silloin kun heillä jo alkaa olla nälkä. Tilaamme pizzat kotiin. Emppa ja Artza ovat aivan innoissaan, sillä tällaista ei ole ennen tehty. Emppa haluaa pizzaansa kinkkua, tonnikalaa, broileria ja pepperonia. Artza ei halua pizzaa, vaan kebabia ja ranskalaisia. Kasviksista tai mistään muustakaan terveellisestä ei ole tietoakaan. Ei mitään järkeä.

Artza ei halua nukkua päiväunia. Hetken pötköttelemme vierekkäin sängyssä. Emppa katselee edelleen telkkaria ja Iippu on rattaissa päiväunilla. Uni ei tule, joten mekin siirrymme TV:n ääreen. Välillä vähän leikitään ja rakennetaan LEGOja, mutta telkkari on auki koko ajan. Iippukin herää päiväuniltaan ja otetaan mukaan rötväilyyn. Olohuoneessa alkaa olla jos jotakin tavaraa pitkin poikin. Artza löytää eteisestä eväsreput ja tuo ne olohuoneseen. Lapset päättävät pitää metsäretken olohuoneessa, sillä samalla voi katsoa telkkaria. Ei mitään järkeä.

Kolmen aikaan lapset ovat viimein saaneet telkkarista tarpeekseen ja haluavat ulos. Mennään vaan. Olemme olleet tunnin pihalla, kun tajuan, että olemme viideksi menossa kylään. Minulla ja Artzalla on ulkovaatteiden alla vain pitkät kalsarit, joten on pakko mennä vielä käymään sisällä vaihtamassa vaatteet. Kauhea häslinki, kun menemme sisään ja ulos ja yritän samalla haalia tavaroita mukaan. Mukavassa kyläpaikassa aika vierähtää. Lapset eivät malta syödä ruokaa, mutta pullat ja muut herkut kyllä maistuvat illan mittaan. Palaamme kotiin niin myöhään, etten enää viitsi komentaa lapsia keräämään leluja. Herkuttelusta johtuen iltapala ei maistu, joten hampaiden pesu ja nukkumaan. Iltasatukin jää lukematta. Ei mitään järkeä.

Seuraavana aamuna lapset lähtevät innosta hihkuen päiväkotiin. Minä teen pitkän lenkin Iippu rattaissa. Olohuonetta raivatessa löydän puolikkaan eväsleivän sohvan alta. Tuli pidettyä järjetön päivä, mutta nyt kaikki järkevä tuntuu taas paremmalta. Ehkä siinä järjettömässä päivässä oli sittenkin järkeä.

Uusi tyyppi ruokapöydässä

Iippu on alkanut nostaa hirmuisen metelin, kun muut syövät. Ilmeisesti yksin sitterissä ei ole kivaa, kun muut ovat ruokapöydässä. Eihän siinä auttanut sitten muu kuin ottaa vauva pöytään. Emppa suostui luopumaan omasta korkeasta tuolistaan ja varustelin sen taas vauvalle sopivaksi lisäämällä kaaren ja pehmusteen. Ikää Iipulla on nyt 5 kk, mutta lasketun ajan mukaan korjattu ikä on 3 kk, joten pitkiä aikoja häntä ei voi vielä pitää istumassa. Mutta äkkiäkös äiti lusikoi suuhunsa lautasellisen kanasoppaa, vaikka muutaman kuvankin ensin räpsäisisi.

Artza tosin ehti tarttumaan maitopurkkiin, kun räpelsin kameran kanssa. Päädyin ostamaan järjestelmäkameran, ja olen säätöjen kanssa vielä aika hukassa. Automaatilla en kuitenkaan kuvaa, ihan periaatteesta. Joten pahoittelut epäselvistä kuvista nyt ja vielä jonkin aikaa varmasti jatkossakin. Ihme kyllä Artzan kaatama maito osui ja pysyi mukissa, joten ei tappioita siltä osin. Artza on viime aikoina saanutkin ruokapöydän vahinkotilastot hurjiksi tipputtelemalla lautasia ja laseja. Meillä on keittiössä laattalattia, joten jokainen pudonnut lasi tarkoittaa sirpaleita. Siksi Artza saakin taas jonkinaikaa aterioida muoviastioista. Empan astiat sen sijaan pysyvät hyvin pöydällä ja hän syö posliiniastioilta. Montessori-oppien mukaan lasten tulisi käyttää ihan oikeita astioita, jotta he oppisivat käsittelemään niitä asiaankuuluvalla tavalla. Jos astia särkyy, kun se putoaa, lapsi oppii olemaan pudottamatta. Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta käytännössä toimin kuitenkin toisin. Posliiniastiat saa käyttöön, kun on jonkinlaisia valmiuksia olla pudottamatta. Minua ei vaan huvita siivota siruja. Artzalle kokeillaan uudestaan posliiniastioita sitten taas, kun olen paremmin siivousorientoitunut.

Annoin Iipullekin pöydässä eteen vähän syötävää, mutta ei häntä vielä kiinnostanut. Pöydän ääreen pääsemisessä ja istumisessa oli tarpeeksi ihmeteltävää. Emppa ja Artza söivät sitten Iipunkin kurkut, joten hukkaan eivät menneet. Samalla metodilla ajattelin jatkaakin eli aina kun Iippu tulee pöytään, saa hän myös jotain syötävää tarjolle.

Keskosvauvan kehitystä seurataan korjatun iän mukaan, mutta syömissuositukset menevät ihan oikean iän mukaan. Puolen vuoden ikään asti mennään täysimetyksellä ja sitten aletaan pikkuhiljaa tarjota kiinteitä ruokia. Empalle aikoinaan syötin soseita ja lisäksi hän sormiruokaili. Artza taas oli täysin omatoiminen, mitään ei saanut syöttää. Mielenkiinnolla odotan, millaista ruokailua Iippu harjoittaa. Sormiruokaan hän ei ole vielä tarttunut, mutta eivät maistu soseetkaan. Pari kertaa on Iipulle tarjottu äidinmaidolla laimennettua perunaa, mutta menekki oli ehkä puolikas teelusikallinen. Tällä viikolla ajattelin tarjota Iipulle sekä sormiruokana että soseena bataattia. Katsotaan, maistuisiko se.

Emppa syöttää Iippua. Kuva on äitini ottama.

Hyviä (teko)syitä

Tilasin pienen täydennyskuorman Oivallus- ja logiikkapelejä. Jotenkin siinä taas kävi niin, että tuli tilattua valikoimissa olevien tuotteiden lisäksi yksi uusikin tuote, nimittäin Camelot JR. Perustelin hankintaa sillä, että se on hyvä lisä valikoimaamme, mutta jos rehellisiä ollaan, niin ennenkaikkea halusin sen omaan käyttöön. Ja jos ihan umpirehellisiä ollaan, lähes koko valikoimamme on valittu sillä perusteella, minä (tai Sani) olemme halunneet kyseiset tuotteet omaan käyttöön. Muutamia tuotteita on kyllä tullut valikoimiin asiakkaiden toiveesta ja saa niitä toiveita esittää lisääkin.

Seurauksena tuotteiden valikoimismetodista minulla on hyvin laaja esittely- ja vuokravälineiden kokoelma kotona. Ehdottomasti leluyrittäjyyden etuja! Samaa olen suositellut edustajillemmekin: ottakaa esittelytuotteiksi niitä, mitä haluatte itsellennekin. Edustajia meille muuten otettaisiin vielä lisääkin. Että jos yhtään kiinnostaa lisätulot leikkien, ottakaapa yhteyttä vaikka sähköpostilla: asiakaspalvelu(at)minaitse.fi. Samasta osoitteesta voi muuten työllistää meitä/heitä nykyisiä edustajia eli tiedustella leluesittelijää Minä Itse-kutsuille, lähinnä Hämeeseen ja Pohjanmaalle tällä hetkellä.

Kun täydennystilaus saapui, saivat lapset tarkistaa sen. Tuttuja tuotteita oli: "faiöeskeip!", tunnisti Artsakin (siis Fire Escape eli Tuli on irti!). Ja uusi peli huomattiin heti. Ymmärsivät sentään kysyä, saavatko, ennenkuin avasivat ja ottivat käyttöön. Kriittinen testiryhmäni piti kovasti tästä tuotteesta. Linnan torneja ja portaita voi rakennella ihan muuten vaan tai yrittää ratkoa tehtäviä. Minä olen tällaisissa aika huono, joten vähän vaativimissa tehtävissä jouduttiin jo lunttaamaanratkaisut. Emppa keksikin sitten, että on helpompaa, jos ottaa suoraan esiin ratkaisusivun ja rakentaa linnan sen mukaan. Että ongelmanratkaisutaidot kehittyivät heti :)

Olen ottanut kaikki blogin kuvat kännykkäkameralla tai pokkarilla. Järjestelmäkameraa on alkanut tehdä mieli ja jälleen käytän yritystä tekosyynä. Tulisi parempia kuvia tuotteista ja hienompia kuvia blogiin. Järjestelmäkameraa siis oikeastaan tarvittaisiin yrityksen vuoksi eikä siksi, että olen heikkona kaikenlaiseen elektroniikkaan. Sainkin yhdeltä tutulta kameran viikonlopuksi testattavaksi. Aika paljon on minulla valokuvauksesta opittavaa. Alla ensimmäiset harjoitukset:

Kyllä kännykällä helpommin kuvia saa :) Nämä ovat hirmuisen vääntämisen tulosta ja siltikään eivät ole teräviä.

Ystävyyttä on auttaa ja antaa auttaa.

Kävimme viikolla kylässä poikien papan luona. Papalla on käsi paketissa, joten Empan kanssa juttelimme matkalla, että voisimme auttaa pappaa kotitöissä. Emppa vähän pettyi, kun pappa olikin saanut imuroitua itse. Mutta onneksi pölyjä löytyi pyyhittäväksi. Emppa paneutui hommaan sen vaatimalla vakavuudella ja Artsakin vähän pyyhki (Iipun pipolla). Polttopuitakin haimme.

Oli aika liikuttavaa, miten innokas Emppa oli auttamaan. Kovasti hän papalta kyseli, miten voisi auttaa ja pappa keksi hommia parhaansa mukaan. Vierailusta jäi varmasti molemmille hyvä mieli. Minulle ainakin.

Hyvää ystävänpäivää! Auttakaa ja ottakaa apua vastaan.

Sydänlapsi

Sydänlapsi. Ennen viime syksyä en edes tiennyt, mitä se tarkoittaa. Nyt tiedän, sillä Iipulla todettiin synnynnäinen sydänvika reilu viikko syntymän jälkeen. Iippu on siis sydänlapsi. Diagnoosin aikaan olin vielä niin järkyttynyt Iipun ennenaikaisesta syntymästä, etten oikein tajunnut koko asiaa. Järkytys iski vasta myöhemmin, kun olin saanut lapseni kotiin. Ja kyllä se sitten iskikin. Huh. Menettämisen pelko löi aaltoina ylitseni niin, etten välillä voinut kuin istua vauva sylissä ja itkeä.

Silmät kyynelistä sameina harhailin netisssä etsien tietoa aiheesta ja löysin Sydänlapset ja -aikuiset ry:n. Otin sinne yhteyttä ja sainkin heti vertaistukea. Vertaistuki tuli tosiaan tarpeeseen. Lääkäri oli kyllä kertonut ja selittänyt diagnoosia, mutta vain toinen sydänlapsen vanhempi ymmärsi, mitä olimme käymässä läpi. Pelko ja huoli laimenivat hieman ja mukaan tuli myös toivoa.

Toivo on tähän mennessä kasvanut jokaisen Iipun sydänkontrollin myötä. Sydän on alkanut korjaantua itsestään. Voi jopa olla, että sydänleikkausta ei tarvitakaan. Aikamoinen Minä Itse -lapsi, jos korjaa sydämensäkin itse! Mutta ei tämä sydänjuttu vielä ohi ole, kaukana siitä. Torstaina on taas seuraava kontrolli, mikä tarkoittaa minulle unettomia öitä. Mitähän lääkäri sanoo? Onkohan suotuisa kehitys jatkunut? Tulevaisuus mietityttää myös. Tuleekohan Iipun sydän aiheuttamaan jatkossa ongelmia vai voiko hän elää ihan täyttä elämää?

Muuta en voi tehdä kuin keskittyä tähän hetkeen. Sen mukaan sitten edetään, mitä eteen tulee. Onneksi Suomessa sydänosaaminen on huippua. 7.-14.2. vietetään sydänlasten viikkoa. Viikon tavoitteena on lisätä tietoisuutta aiheesta. Tämä postaus on minun panokseni. Vertaistukea lisäksi tärkeää on tietysti myös läheisten tuki. Kiitokset molemmista!

Limalohikäärme ja muuta juttua päiväkodista

 

Emppa ohjasi minulle ja Artzalle taiteilua "med lim och salt". Ensin piirrettiin liimalla (meillä Erikeeper) kuva paperille ja sen päälle ripoteltiin suolaa. Suolaaminen oli Artzan mielestä parasta, eikä hän päässyt hommassa sen pidemmälle. Minä ja Emppa sen sijaan väritimme taiteemme tiputtamalla kuvan päälle vesiväriä. Empan mukaan samalla tekniikalla voisi tehdä muutakin, mutta tällä kertaa tehtävänantona oli limalohikäärme. Tuli kivan näköistä taidetta ja niitä oli kiva tehdä. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Emppa haluaa tehdä jotain kivaa päiväkodissa opittua kotona. Eikä toivottavasti viimeinen. Niin siis päiväkodissa. Minä olen tosiaan olen ollut viime syksystä asti sellainen äiti, joka on vauvan kanssa kotona ja isommat lapset ovat päiväkodissa.

Mitenkäs tässä näin kävi? Kun palasin töihin ensimmäiseltä äitiyslomalta, Emppaa hoitivat isöäiti ja sukulaistäti. Ja kun seuraava äitiysloma koitti, Emppa jäi minun ja Artza-vauvan kanssa kotiin. Tai kotiin ja kotiin. Kävimme perhekahvilassa usein kaksikin kertaa viikossa ja Emppa pari kertaa viikossa kerhossa. Lisäksi vietimme aikaa leikkipuistossa ja kavereiden kanssa. Minusta tuntui hyvältä pitää molemmat lapset kanssani. Usein mietin, että Empasta on jo paljon seuraa ja että olisi ollut tylsempää pelkän vauvan kanssa.

Kun minun oli taas aika palata töihin, lasten piti mennä lähellä olevalle perhepäivähoitajalle, mutta juuri ennen hoidon alkua homma menikin puihin. Paniikissa soittelin läpi kaupungin kaikki mahdolliset hoitopaikat, niin yksityiset kuin julkisetkin. Yhteen päiväkotiin oltiin juuri perustamassa uutta ryhmää ja lapset pääsivät sinne. Päiväkoti oli ruotsinkielinen, mutta uusi ryhmä oli tarkoitettu äidinkielenään suomea puhuville. Enpä olisi arvannut, millainen onnenpotku kohdallemme osui. Lasten päiväkoti on ihana. Ohjelmassa on jos jonkinlaista kivaa ja kehittävää puuhaa. Joka viikko on askartelua, liikuntaa, retkeilyä luonnossa, muskaria ja leipomista. Välillä tekisi mieli itsekin jäädä päiväksi sinne. Parasta on kuitenkin joustavuus. Esimerkiksi torstaina kun Emppa ei ollut halunnut iltapäivällä mennä sisälle, joten hänelle tuotiin välipala ulos. Lapsilla on siellä kavereita ja he viihtyvät niin hyvin, että kun Emppa perjantaiaamuna sanoi, ettei jaksa mennä päiväkotiin, olin ihan varma, että hän on kipeä. Päiväkotiinkin ilmoitin, että lapsi on kuumeessa. No, ei ollut, oli vain lämmin herättyään peittojen alta ja väsynyt, kun oli edellisen päivän ollut tuntikausia pihalla riehumassa.

Meillä on toiminut hyvin noin neljä hoitopäivää viikossa systeemi. Päiväkodissa pojat ovat noin 6-7 tuntia kerrallaan. Aamuisin nukumme niin pitkään kuin nukuttaa ja aamiaiset yms. vievät oman aikansa. Hoitopäivien aikana pyrin hoitamaan mahdollisimman paljon kotihommia ja yleensä myös valmistelen päivällisen mahdollisimman pitkälle ennen kuin haen lapset. Pikkuinen Iippukin saa äidin jakamatonta huomiota hereillä ollessaan ja vauvan päiväunien aikaan minä taas ehdin kuntoilemaan. Iltaisin ja vapaa päivinä minulla on näin enemmän aikaa ja virtaa puuhata isompien lasten kanssa. Päiväkoti ei ole montessoripäiväkoti, joten ne touhut jäävät meillä kotona touhuttavaksi.  Välillä, kun isommat ovat touhunneet päivän päiväkodissa, me lojumme hyvällä omallatunnolla illan sohvalla. Laiskotteluakin tarvitaan! Bonuksena sekä minä että pojat olemme oppineet päiväkodin ansiosta esimerkiksi askartelua ja uusia lauluja, mutta myös vielä tärkeämpiä asioita, kuten rohkeutta, itseensä (ja lapsiensa pärjäämiseen) luottamista sekä toisten kanssa toimeen tulemista, niin suomeksi kuin ruotsiksi.

Perheet ovat erilaisia ja päiväkodit ovat erilaisia. Yhdessä vaiheessa perheellemme parasta oli kotihoito, mutta nyt tämä päiväkoti on meidän perheellemme parasta.