sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Supernopea raketti

Askartelimme lapsille raketit. Tämä askartelu oli niin nopea, että meilläkin riitti kärsivällisyys tehdä homma loppuun asti. Rakettiin tarvitaan tyhjä talouspaperirulla (tai wc-paperirulla), värillinen paperi ja teippiä. Meillä on käytössä lasten enon tuomia erivärisiä teippejä.

Ensin koristeltiin raketin runko eli paperirulla. Artza pätki teippejä, minä ja Emppa liimailimme niitä. olen siis antanut 1,5-vuotiaan Artzankin käyttää saksia. Korjaan tarvittaessa, mikäli ote saksista menee väärin ja muistuttelen säännöllisesti pitämään peukkua yläpuolella.


Raketin kärki tehtiin paperista. Minä piirsin paperiin ympyrän, jonka Emppa sitten leikkasi. Emppa leikkasi vielä ympyrän puoliksi halki piirtämääni sädettä pitkin ja minä kieräytin ympyrän tötteröksi. Kärki kiinnitettiin runkoon teipeillä.


Raketin perään teimme liekit samalla metodilla: minä piirsin, Emppa leikkasi ja teipeillä kiinni. Viivoja pitkin leikkaaminen on tällä hetkellä sellainen puuha, josta Emppa tykkää kovasti. Hienosti se sujuukin.


Valmista tuli. Supernopea raketti!


perjantai 28. maaliskuuta 2014

Johtolankoja

Pojille pinsetit johtolankojen keräämiseen sekä kotelo niiden säilyttämiseen.
Ja johtolankoja meidän talosta löytyy vaikka millä mitalla, vaikka pari päivää sitten imuroitiin. Tätä voisi äitin puolesta leikkiä useamminkin.


keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Mutkan kautta mummolaan

Kun pitää kiireellä pakata (kun ei ole edellisenä iltana saanut aikaiseksi), niin apulaiset saattavat joskus hieman hidastaa hommia. Onneksi keksin ihan oikeita apuhommia. Tarvitaanhan matkaan eväät. Juustoleipien teko onnistui pojilta hienosti yhteispelillä. Laitan pojat hommiin seuraavallakin kerralla.



Ja se mutka meni Helsingin, SeaLifen kautta. Itsekin tunnistin Oktonauteista tuttuja kaloja. SeaLifen opas oli erittäin positiivinen yllätys. Jutteli lasten kanssa mielenkiintoisesti ja asiantuntevasti. Ruuhkaakaan ei näin maaliskuussa ollut. Sitten suunnattiin mummolaan lihapullia popsimaan.


sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Puhutaan kielillä

Reilun 1,5-vuotiaan Artzan sanavarasto on hämmästyttävän pieni. Luulen, että käyminen ruotsinkielisessä päiväkodissa on vähän hidastanut kehitystä. Hyvin tuo näyttää kuitenkin pärjäävän ja ymmärtävän molempia kotimaisia.

Sanavarastoon kuuluvat äiti (tarkoittaa myös isää ja isoveljeä), maamma (äidinmaito), pappa (isoisä),auto, ei, kakka, kiitti ja tack tack. Verbejä on hallussa kaksi: nukkuu ja kiipee. Muut asiat Artza hoitaa huitomalla tai sanomalla sanan alun. Esimerkiksi, jos Artza haluaa karkkia, hän osoittaa kaapin päällä olevaa xylitol-automaattia ja vaatii "ka". Eläimiä Artza tunnistaa useampia. Jos kävelyllä tulee vastaan koira, sen voi ilmoittaa kiljaisemalla "hau". Artza osaa myös vastata ihan oikein useimpiin mitä kissa sanoo -tyyppisiin kysymyksiin.

Emppa oppinut päiväkodissa ruotsia niin paljon, että jokin aika sitten törmäsin jo sellaiseen tilanteeseen, että Emppa tiesi ruotsiksi sanan, jota minä en muistanut. Hammaren eli vasara varmaan jää nyt  muistiini.
Emppa osaa myös jo jokusen ruotsinkielisen lauseen ja laulun. Päiväkodissakin on kuulemma pyytänyt hienosti maitoa "kan jag få mjölk".

Emppa vaikuttaa myös kiinnostuneelta oppimaan ruotsia. Lempiohjelmaa, Palomies Samia voi meillä kotona katsoa suomeksi (tallennettu Juniorilta) englanniksi (Fireman Sam Youtubesta) tai ruotsiksi (Brandman Sam tulee keskiviikkoisin BUU-Klubben ohjelmassa, joka löytyy Yle Areenasta). Emppa valitsee useimmiten ruotsinkielisen ja kyselee sitten jatkuvasti mitä tarkoittaa rädda, brandgård tai mikä milloinkin.

Empan ja Artzan kieltenopettaja


Ilmeisesti lasten ohjelmista Emppa on oppinut jokusen sanan englantia. Ainakaan minä en ole opettanut laulamaan Happy Birthday, laskemaan yhdestä kymmeneen tai muitakaan englannin sanoja. Vastaan kyllä, kun Empaa haluaa tietää englanninkielisen sanan merkityksen tai jonkin sanan englanniksi.

"Kolmas lapseni" eli Minä Itse-verkkokauppa on myös oppinut kieliä. Verkkokauppa toimii nykyisin myös englannin kielellä ja tuotteita toimitetaan koko EU:n alueelle. Toimituksia on jo mennyt Espanjaan ja Italiaan. Tällä viikolla saimme tilauksen Ranskasta.

Lasteni kielikylvyt ja kansainvälistyminen on tehnyt hyvää omallekin kielitaidolleni. Englanti minulla on ollut aikaisemmin suht hyvin hallussa, mutta en olisi uskonut pärjääväni päiväkotiasioissa ruotsiksi tai pystyväni hoitamaan asiakaspalvelun sähköpostia ranskaksi. Kannattaa näemmä ajoittain poistua omalta mukavuusalueelta ja vain yrittää. Kielioppi ei ehkä ole ihan kohdallaan, mutta pääasia, että viesti menee perille.


torstai 20. maaliskuuta 2014

Eväsretki

Ulkona oli ihana ilma ja halusin pihahommiin. Kumpikaan poika ei suostunut pukemaan, eikä sen paremmin välipalakutsuunkaan vastattu. Onneksi keksin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Pakkasin kummankin reppuun mehua, leipiä, rusinoita, banaanit ja tikkarit. Kun huusin poikia lähetemään eväsretkelle molemmat juoksivat kilvan pukemaan. Ei muuta kuin reput selkään ja kotipihaan kuusen alle retkelle. Eväissä ja tikkareissa aikaa kului niin paljon, että ehdin haravoimaan ihan riittävästi. Tätä retkipaikkaa käytetään varmasti vielä  (kunhan lumet taas uudestaan sulavat). Kurjemmalla ilmalla voidaan retkeillä sisälläkin.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kukkien hoitoa

On se aika vuodesta, kun reippaimmat vaihtavat mullat huonekasveihin. Minä en tänäkään vuonna kuulu tähän joukkoon. Sen verran pölyä kahvipensaaseen oli kuitenkin kertynyt, että se vietiin pesulle kylpyhuoneeseen. Molemmille pojille suihkepullot ja ei kun tosi toimiin. Eihän siitä kerralla puhdasta tullut, vaan pojat kävivät pesemässä pensasta useampaankin kertaan. Ja vasta toisella kerralla huomasivat, että voivat suihkia pulloilla myös toisiaan. Aika kauan viihtyivät tässä puuhassa, vielä on jukkapalmu pesemättä.


torstai 13. maaliskuuta 2014

Ulkomailla

Lähdin poikien kanssa oikein ulkomaille Ruotsiin! Viking Linella oli halpa tarjous ja kohteeksi Tukholmassa valittiin Junibacken. Voin tunnustaa, että jonkin verran jännitti ennen reissua kuinka kolmistaan selvitään, mutta hienosti meni. Voi olla, että innostutaan lähetemään uudestaan.

Laivalla kävimme jopa aamupalalla. Olin ottanut mukaan leipää ja mehua, kun ajattelin, etten edes yritä, mutta ihmisiä oli syömässä niin vähän, että selvittiin. Juoksin hakemassa syötävää, ei ollut jonoja ja pojat malttoivat istua pöydässä, kun olin ihan ensimmäiseksi hakenut lautasellisen lättyjä. Ruuhkassa olisin jättänyt suosiolla väliin.



Vikingin bussilla pääsi suoraan Junibackenin luona olevalle bussipysäkille. Bussi sinne ja takaisin maksoi 8 € laivan infossa. Junibacken oli pojille juuri sopiva kohde. Paljon satukirjoista tuttuja juttuja tutkittavana. Paikka oli sellainen, ettei huolettanut, vaikkeivat pojat koko aikaa olletkaan ihan silmien alla. Junibackenin sivuilla luki, että 1,5 - 2 tuntia on sopiva aika kohteeseen. Meillä meni reilu kolme ja enemmänkin olisi saatu kulumaan.
Tässä Viirun ja Pesosen talo.



Tarkoitus oli syödä lihapullia Junibackenilla. Käytännössä meni niin, että pojat malttoivat syödä melkein puolet suklaajäätelöistään ennenkuin juoksivat takaisin Pepin taloon. Pois lähteissä otettiin sitten puiston nakkikioskilta nakkisämpylät.



Laivalla vielä pyörittiin pallomeressä.



Kuvat ovat mitä ovat, eivät pojat oikein malleina ehtineet seisoskella. Kotiin tultiin väsyneinä ja hyvin tyytyväisinä.

Terveisiä näin blogin välityksellä poikien laivakaverille!

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Väsynyttä fysiikkaa: minne kylmä menee

Olimme tällä viikolla uimahallissa ja tuli kylmä. Saunassa lämmitellessä Emppa alkoi miettiä, minne kylmä oikein menee. Artza säntäili tapansa mukaan sinne tänne ja kiipeili saunan lauteilla siihen malliin, että minun oli pakko kerätä lapset ja lähteä. Lupasin Empalle, että selitän myöhemmin ja hän saa myös itse tutkia asiaa.

Myöhemmin samana päivänä kävi niin, että Emppa nukahti nojatuoliin sillä välin kun laitoin ruokaa. Kun Emppa nukahtaa iltapäivällä/alkuillasta, on vaihtoehtoja kaksi: herättää lapsi ja kuunnella väsynyttä huutoitkua puolesta tunnista tuntiin tai antaa lapsen nukkua niin kauan kuin nukuttaa ja sitten valvotaankin puoleen yöhön. Paitsi jos keksii jotakin sellaista, mistä Emppa innostuu heti. Herättelin Empan tutkimaan, minne kylmä menee ja kikka toimi.

Väsynyt (muttei huutava) Emppa sai eteensä kolme muovipurkkia. Kokeilemalla Emppa selvitti, että yhdessä purkissa oli kylmää vettä ja toisessa kuumaa. Kun vedet kaatoi kolmanteen purkkiin, sai haaleaa vettä (Empan mukaan sopivaa). Empalle selvisi, ettei kylmä mene minnekään, vaan sekoittuu ja pahin väsymyskin meni ohi. Muutaman toiston homma vaati, mutta tieteellisen kokeen tuleekin olla toistettavissa. Joskus myöhemmin tähän kokeeseen voisi ottaa mukaan lämpömittarinkin, mutta ensin Empan pitää oppia lisää numeroita.

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Tölkin rutistusta jäillä



Toinenkin koe kirjasta Limupulloraketti.

Edellisenä iltana laitoimme vettä jäätymään. Veden eri olomuodot ovat Empalle tuttuja, mutta jäätyminen ja sulaminen kiinnostavat edelleen. Aamulla kippasimme jäät ja kylmää vettä uunipannulle.


Emppa laittoi vähän vettä tölkkiin ja tölkin hellalle. Sillä välin kun minä vahdin tölkin lämpenemistä, Emppa ja Artza tutkivat jääpaloja vedessä. Kun tölkissä oleva vesi alkoi kiehua (tuli höyryä eli taas yksi veden olomuoto), kippasin patakinnas kädessäni tölkin jääastiaan. Tölkki meni ihan itsestään ruttuun.

Rutistumisen aiheuttaa se, että ilmanpaine tölkin sisällä on pienempi kuin tölkin ulkopuolella. Jos astiassa olisi ollut vähemmän vettä ja enemmän jäätä, tölkki olisi rutistunut vielä enemmän. Nyt tölkki ilmaisi sisäänsä vettä ja siksi rutistuminen pysähtyi.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Siili

Eeron syksyllä kerhossa askartelema siili on meillä kaapin päällä. Timokin halusi askarrella siilin. Äiti luuli pääsevänsä helpolla ja leikkasi pahvista siilin, johon piti liimata tikkuja. Tämä ei käynyt ollenkaan.


Kunnon suolataikinasiili sen olla pitää. Tekaistiin sitten suolataikina ja eikun piikkejä tökkimään.


Valmis siili näytti tältä. Vasta parin päivän päästä keksin, että olisihan tämän voinut maalata ensin.


Nyt kaapin päällä on sitten kaksi siiliä!