perjantai 26. kesäkuuta 2015

Koti lasten ehdoilla

Olemme muuttaneet uuteen kotiin ja ajattelin esitellä muutaman sellaisen kohdan, jotka on tehty nimenomaan lapsia ajatellen.

Ensinnäkin sijainti. Naapureista löytyy samanikäisiä leikkikavereita vaikka kuinka. Kotimme on päättyvän kadun varrella, joten tiellä voi pelata vaikka sählyä ja on kyllä pelattukin. Nyt Artza nukkuu olohuoneen sohvalla päiväunia ja pihalla ikkunan takana Emppa leikkii kolmen naapurin lapsen kanssa. Minä voin sillä välin vaikka kirjoittaa blogiin.



Uudessa kodissamme on oma huone jokaiselle lapselle (Iipullekin sitten myöhemmin) ja jokaisella on vastuu oman huoneen siivoamisesta. Äiti ja isi tosin muistuttavat ja auttavat tarvittaessa. Omat huoneet ovat pysyneet paljon siistimpinä kuin yhteinen huone.

Artzan huone
Kaksikerroksisessa kodissa pyykkihuoltoa helpottaa pyykkikuilu. Illalla hampaita harjatessa lapset heittävät likaiset vaatteet pyykkikuiluun, josta ne päätyvät kodinhoitohuoneeseen. Ei jää enää likavaatteita lojumaan minnekään, sen verran kiva on niitä kuiluun tiputella.

Yläkerran WC:stä likavaatteet tippuvat...
...kodinhoitohuoneeseen.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Itse syömisen iloa

Iippu on tähän saakka ollut syötettävä, mutta nyt suun aukomisen lisäksi häntä on alkanut kiinnostaa muutenkin osallistuminen. Kurkun palaa hän on mielellään järsinyt yhdellä hampaanalullaan, mutta tänään oli tarjolla äidin syöttämän lohi-perunasoseen jälkiruuaksi mangoa ja ihan itse syötynä. Oli niin kivaa ja hyvää, että Iippu nauroi ääneen jälkiruokaa syödessään. Vauvan nauru on kyllä ihanaa kuultavaa!

Iippu on nyt kahdeksan kuukautta vanha ja imetän edelleen. Muutaman kerran Iipulle on tarjottu minun poissaollessani korviketta tuttipullosta, mutta ei oikein kuulemma kelpaa. Vettä hän juo ruokailujen yhteydessä nokkamukista, joten eiköhän nesteen saanti hoidu niinkin senaikaa, kun minä olen muualla. Mielestäni IKEAn nokkamuki on ihan paras. Siinä ei ole mitään tippalukkoja hommaa hankaloittamassa, mutta sen verran pienet reiät, ettei ihan joka läikähdyksestä tule tulvaa. Hienosti, siitäkin saa vettä roiskittua, kun sitä oikein kovaa hakkaa pöytään.