Lumihiutaleita odotellessa

Artza nielaisi eilen aamulla kolikon. Koska lapsi oli itkuinen ja sanoi, että sattuu, isi lähti viemään häntä ensiapuun.

Odotellessamme kotona Empan kanssa askartelimme aikamme kuluksi lumihiutaleita. Käytimme tähän ihan tavallista kopiopaperia, kun muutakaan ei ollut saatavilla. Silkkipaperista olisi tullut hienompia ja leikkaaminenkin olisi ollut helpompaa. Tällä kertaa oli kuitenkin tärkeintä saada huolestuneelle äidille jotain tekemistä.

Ensin taiteltiin A4-arkki kaksi kertaa puoliksi eli A6-kokoiseksi. Sen jälkeen vielä taitos kulmittain.

Ylimääräiset sai leikata pois. Jokaiseen reunaan leikeltiin erilaisia koloja ja kun taitokset avasi, paljastui, millainen lumihiutale tällä kertaa tuli.

Niin ja se kolikko on vielä Artturissa. Sitä yritettiin saada nukutuksessa tähystämällä pois, mutta kaikkien yllätykseksi kolikko olikin mennyt vatsalaukkuun, eikä sitä saatu vedettyä pois. Nyt sitten vaan odotellaan, että kolikko tulisi toisesta päästä ulos. Ehkä tästä selvittiin säikähdyksellä ja onpahan nyt yhdessä ikkunassa talvinen näkymä.

Kaksivuotias kokkaa

Ruuanlaittoon menee paljon aikaa päivittäin. Joskus lapset leikkivät sillä aikaa, aika usein katsovat telkkaria ja toisiaan on parasta ottaa heidät mukaan tekemään.

Ajoittain on ihan hauskaa saada seuraa ja apulaisia ruokaa laittamaan, vaikka nopeammin homman hoitaisikin itse. Tarvittaessa pikkukäsille löytyy kyllä tekemistä. Aika monia ruoka-aineita pystyy pilkkomaan ruokaveitsellä ja Empalta onnistuu myös raastaminen. Artza taas on innokas sekoittamaan ja vispaamaan. Mielelläni en kuitenkaan 2-vuotiasta päästä hellan ääreen. 4-vuotias Emppa sen sijaan voi hyvin ruskistaa vaikka broilerisuikaleet tai hämmentää kastiketta. Molemmat ovat hyvä apu esimerkiksi pizzan täytteiden asettelussa (tosin syövät kuormasta) tai makaronilaatikon kasaamisessa.

Artza on melko määrätietoinen lapsukainen. Kun hän haluaa tehdä jotakin, hän yleensä yrittää niin kauan kunnes onnistuu. Eli kun Artza päättää, että "minä sekoitan" jotain hellalla olevaa, vaihtoehtoina on päästää lapsi hellan ääreen tai yrittää torjua jatkuvat hyökkäykset kauhan varteen (ja Artza on niin nopea, että kyllä hän varmaan onnistuisikin). Huomion kiinnittäminen toisaalle onnistuu nykyisin todella harvoin.

Niinpä Artza sitten viime viikollakin paistoi yhtenä päivänä jauhelihat ja hämmensi kastiketta. Minä vahdin silmä kovana vieressä. Kauhaan tai paistinpannuun en kuitenkaan saanut koskea. Parasta oli totella, sillä en halunnut lapsen saavan hepulia kuuman hellan ääressä. Jälkiruokaan, mansikkarahkaan, Artza vielä vispasi kermavaahdon. Ei palovammoja, eikä edes sotkua. Tällä kertaa. Mutta mieleen kyllä tuli, että raakaravinto voisi olla hyvä vaihtoehto seuraavat kolme vuotta :).