sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Limalohikäärme ja muuta juttua päiväkodista

 

Emppa ohjasi minulle ja Artzalle taiteilua "med lim och salt". Ensin piirrettiin liimalla (meillä Erikeeper) kuva paperille ja sen päälle ripoteltiin suolaa. Suolaaminen oli Artzan mielestä parasta, eikä hän päässyt hommassa sen pidemmälle. Minä ja Emppa sen sijaan väritimme taiteemme tiputtamalla kuvan päälle vesiväriä. Empan mukaan samalla tekniikalla voisi tehdä muutakin, mutta tällä kertaa tehtävänantona oli limalohikäärme. Tuli kivan näköistä taidetta ja niitä oli kiva tehdä. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Emppa haluaa tehdä jotain kivaa päiväkodissa opittua kotona. Eikä toivottavasti viimeinen. Niin siis päiväkodissa. Minä olen tosiaan olen ollut viime syksystä asti sellainen äiti, joka on vauvan kanssa kotona ja isommat lapset ovat päiväkodissa.

Mitenkäs tässä näin kävi? Kun palasin töihin ensimmäiseltä äitiyslomalta, Emppaa hoitivat isöäiti ja sukulaistäti. Ja kun seuraava äitiysloma koitti, Emppa jäi minun ja Artza-vauvan kanssa kotiin. Tai kotiin ja kotiin. Kävimme perhekahvilassa usein kaksikin kertaa viikossa ja Emppa pari kertaa viikossa kerhossa. Lisäksi vietimme aikaa leikkipuistossa ja kavereiden kanssa. Minusta tuntui hyvältä pitää molemmat lapset kanssani. Usein mietin, että Empasta on jo paljon seuraa ja että olisi ollut tylsempää pelkän vauvan kanssa.


Kun minun oli taas aika palata töihin, lasten piti mennä lähellä olevalle perhepäivähoitajalle, mutta juuri ennen hoidon alkua homma menikin puihin. Paniikissa soittelin läpi kaupungin kaikki mahdolliset hoitopaikat, niin yksityiset kuin julkisetkin. Yhteen päiväkotiin oltiin juuri perustamassa uutta ryhmää ja lapset pääsivät sinne. Päiväkoti oli ruotsinkielinen, mutta uusi ryhmä oli tarkoitettu äidinkielenään suomea puhuville. Enpä olisi arvannut, millainen onnenpotku kohdallemme osui. Lasten päiväkoti on ihana. Ohjelmassa on jos jonkinlaista kivaa ja kehittävää puuhaa. Joka viikko on askartelua, liikuntaa, retkeilyä luonnossa, muskaria ja leipomista. Välillä tekisi mieli itsekin jäädä päiväksi sinne. Parasta on kuitenkin joustavuus. Esimerkiksi torstaina kun Emppa ei ollut halunnut iltapäivällä mennä sisälle, joten hänelle tuotiin välipala ulos. Lapsilla on siellä kavereita ja he viihtyvät niin hyvin, että kun Emppa perjantaiaamuna sanoi, ettei jaksa mennä päiväkotiin, olin ihan varma, että hän on kipeä. Päiväkotiinkin ilmoitin, että lapsi on kuumeessa. No, ei ollut, oli vain lämmin herättyään peittojen alta ja väsynyt, kun oli edellisen päivän ollut tuntikausia pihalla riehumassa.

Meillä on toiminut hyvin noin neljä hoitopäivää viikossa systeemi. Päiväkodissa pojat ovat noin 6-7 tuntia kerrallaan. Aamuisin nukumme niin pitkään kuin nukuttaa ja aamiaiset yms. vievät oman aikansa. Hoitopäivien aikana pyrin hoitamaan mahdollisimman paljon kotihommia ja yleensä myös valmistelen päivällisen mahdollisimman pitkälle ennen kuin haen lapset. Pikkuinen Iippukin saa äidin jakamatonta huomiota hereillä ollessaan ja vauvan päiväunien aikaan minä taas ehdin kuntoilemaan. Iltaisin ja vapaa päivinä minulla on näin enemmän aikaa ja virtaa puuhata isompien lasten kanssa. Päiväkoti ei ole montessoripäiväkoti, joten ne touhut jäävät meillä kotona touhuttavaksi.  Välillä, kun isommat ovat touhunneet päivän päiväkodissa, me lojumme hyvällä omallatunnolla illan sohvalla. Laiskotteluakin tarvitaan! Bonuksena sekä minä että pojat olemme oppineet päiväkodin ansiosta esimerkiksi askartelua ja uusia lauluja, mutta myös vielä tärkeämpiä asioita, kuten rohkeutta, itseensä (ja lapsiensa pärjäämiseen) luottamista sekä toisten kanssa toimeen tulemista, niin suomeksi kuin ruotsiksi.

Perheet ovat erilaisia ja päiväkodit ovat erilaisia. Yhdessä vaiheessa perheellemme parasta oli kotihoito, mutta nyt tämä päiväkoti on meidän perheellemme parasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti