perjantai 4. joulukuuta 2015

Reissaavan taaperon varusteet

Sormiruokailevan taaperon kanssa reissaaminen huolestutti minua etukäteen. Iippua kun ei saa yhtään syöttää, vaan hänen on saatava syödä itse. Pari viikkoa pelkällä tissimaidolla olisi ollut vähän huono juttu.

Onneksi luottorattaamme (Phil&Teds Explorer) kaipasivat paria varaosaa ja niitä netistä tilatessa silmiini osui saman valmistajan Lobster-tuoli. Tuolin saa kiinni pöytään niin, että pienempikin ruokailija ylettyy syömään. Toisaalta taas innokas kiipeilijä saadaan turvavöiden ansiosta estettyä kiipeämästä pöydälle. Pakettiin kuuluu myös muovinen tarjotin, joka tulee tarpeeseen, jos ruokailijalla on taipumusta heitellä astioita. Koko paketti menee ison käsilaukun kokoiseen kassiin, joka myös kuuluu Lobsteriin. Kertakaikkiaan loistava tuote!

Rattaita tällä reissulla tarvittiin vähemmän kuin ajattelin. Iippu opettelee innolla kävelemään, joten häntä täytyy taluttaa joka paikkaan. Päiväunien aikaan rattaat ovat kyllä tarpeen, jotta koko perhe ei joudu kyyhöttämään hotellihuoneessa yhden nukkuessa. Muutaman kerran isovelikin on illalla ravintolassa kömpinyt rattaisiin nukkumaan jet lagin iskiessä. Loistavat rattaat, kun niihin mahtuu vaikka yli 120 senttinen tarvittaessa nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti