Kaulakoru puuhelmistä

Emppa ja Artza tekivät äitienpäivälahjaksi kaulakorun. Ostin puuhelmiä, puusydämen ja akryylimaaleja askartelukaupasta. Osa helmistä dipattiin vedellä ohennettuun maaliin ja osa koristeltiin maalitusseilla. Minusta maalitussit ovat tosi kivoja, mutta Emppa ja Artza pitivät enemmän helmien upottamisesta maaliin. Kun helmet olivat kuivuneet, lapset pujottelivat ne kuminauhaan.

Meillä äitienpäivän juhlinta alkoi jo eilen torstaina, kun sain tämän korun. Tänään aamulla päiväkodissa tarjoiltiin äideille kahvia ja sämpylöitä. Ei hassumpaa.

Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia

Askartelimme Empan ja Artzan kanssa. Kaikilla meillä oli samat materiaalit ja välineet, mutta näin erilaisia lopputuloksia tuli.

Eipä olekaan ennen tullut askarreltua yhdessä lasten kanssa näin, etten antanut mitään tavoitetta tai tehtävää, vaan sai käyttää omaa luovuuttaan. Hetki oli hieno. Teimme yhdessä ja saman pöydän ääressä, mutta jokainen omaamme. Lapsille tuntui olevan tärkeää, etten vain istunut vieressä katsomassa, vaan tein samaa kuin hekin. Suosittelen!

Poika ja puukko

Emppa sai kummeiltaan joululahjaksi puukon. Olen jemmannut sitä korkealla piilossa, mutta viime viikonloppuna Emppa halusi vuolla keppejä ja kyseli puukkonsa, sen ihan oikean perään. Olen itse ihan rähmäkäpälä. Pudottelen tavaroita ja leikkaan veitsellä sormeeni varmaan kerran viikossa. Kynnys antaa terävä puukko neljävuotiaan lapsen käsiin on siis aika korkealla. Mutta kynnyksen yli mentiin, vaikka hirvittikin.

Emppa ei ilmeisesti ole samanlainen sohlaaja kuin äitinsä, vaan vuoli keppejään rauhallisesti ja varmoin ottein. Artza sen sijaan vaikuttaa sen verran minuun tulleelta, että puukko otetaan esiin vain kun Artza ei ole paikalla tai on muuten hallinnassa. Tällä kertaa ajankohdaksi valikoitui Artzan päiväunihetki, joten Emppa sai tehdä puutöitään sisällä.

Empan puukko on H. Rosellin valmistama ja lapsille tarkoitettu. Se on sopiva pieneen käteen, ja helppo pitää terävänä. Kärki ei kuitenkaan ole terävä, mikä ainakin minulle antoi vähän turvallisemman tunteen. Itse en olisi tajunnut tällaista hankkia, mutta olen kyllä tyytyväinen, että kummit tajusivat. Ja Emppa vasta tyytyväinen onkin. Oma puukko tuntuu olevan kova juttu ja vuoleminen kivaa. Empalla onkin suunnitteilla puu-ukkojen vuoleminen Vaahteramäen kaimansa esimerkin innoittamana.

Ja lopuksi vielä siivottiin jäljet.

Mannaryyneistä on moneksi

Eilen viihdytimme itseämme mannaryynien parissa. Ensin Emppa teki kaverilleen synttärikortin. Synttärikorttia varten tarvittiin kartonkia, liimaa ja niitä mannaryynejä.

Mannaryynit tarjottimelle

Korttiin numero liimalla ja painallys ryyneihin.

Mannaryynikortti on onnittelutekstiä vaille valmis.

Kun kortti oli valmis, Emppa kirjoitti kirjaimia tarjottimella oleviin ryyneihin. Sen jälkeen oli vielä Artzan vuoro piirrellä. Lopuksi minä imuroin ryynit lattialta.

Kirjaimia mannaryyneissä

Mannaryynitaidetta

Uusi tyyppi ruokapöydässä

Iippu on alkanut nostaa hirmuisen metelin, kun muut syövät. Ilmeisesti yksin sitterissä ei ole kivaa, kun muut ovat ruokapöydässä. Eihän siinä auttanut sitten muu kuin ottaa vauva pöytään. Emppa suostui luopumaan omasta korkeasta tuolistaan ja varustelin sen taas vauvalle sopivaksi lisäämällä kaaren ja pehmusteen. Ikää Iipulla on nyt 5 kk, mutta lasketun ajan mukaan korjattu ikä on 3 kk, joten pitkiä aikoja häntä ei voi vielä pitää istumassa. Mutta äkkiäkös äiti lusikoi suuhunsa lautasellisen kanasoppaa, vaikka muutaman kuvankin ensin räpsäisisi.

Artza tosin ehti tarttumaan maitopurkkiin, kun räpelsin kameran kanssa. Päädyin ostamaan järjestelmäkameran, ja olen säätöjen kanssa vielä aika hukassa. Automaatilla en kuitenkaan kuvaa, ihan periaatteesta. Joten pahoittelut epäselvistä kuvista nyt ja vielä jonkin aikaa varmasti jatkossakin. Ihme kyllä Artzan kaatama maito osui ja pysyi mukissa, joten ei tappioita siltä osin. Artza on viime aikoina saanutkin ruokapöydän vahinkotilastot hurjiksi tipputtelemalla lautasia ja laseja. Meillä on keittiössä laattalattia, joten jokainen pudonnut lasi tarkoittaa sirpaleita. Siksi Artza saakin taas jonkinaikaa aterioida muoviastioista. Empan astiat sen sijaan pysyvät hyvin pöydällä ja hän syö posliiniastioilta. Montessori-oppien mukaan lasten tulisi käyttää ihan oikeita astioita, jotta he oppisivat käsittelemään niitä asiaankuuluvalla tavalla. Jos astia särkyy, kun se putoaa, lapsi oppii olemaan pudottamatta. Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta käytännössä toimin kuitenkin toisin. Posliiniastiat saa käyttöön, kun on jonkinlaisia valmiuksia olla pudottamatta. Minua ei vaan huvita siivota siruja. Artzalle kokeillaan uudestaan posliiniastioita sitten taas, kun olen paremmin siivousorientoitunut.

Annoin Iipullekin pöydässä eteen vähän syötävää, mutta ei häntä vielä kiinnostanut. Pöydän ääreen pääsemisessä ja istumisessa oli tarpeeksi ihmeteltävää. Emppa ja Artza söivät sitten Iipunkin kurkut, joten hukkaan eivät menneet. Samalla metodilla ajattelin jatkaakin eli aina kun Iippu tulee pöytään, saa hän myös jotain syötävää tarjolle.

Keskosvauvan kehitystä seurataan korjatun iän mukaan, mutta syömissuositukset menevät ihan oikean iän mukaan. Puolen vuoden ikään asti mennään täysimetyksellä ja sitten aletaan pikkuhiljaa tarjota kiinteitä ruokia. Empalle aikoinaan syötin soseita ja lisäksi hän sormiruokaili. Artza taas oli täysin omatoiminen, mitään ei saanut syöttää. Mielenkiinnolla odotan, millaista ruokailua Iippu harjoittaa. Sormiruokaan hän ei ole vielä tarttunut, mutta eivät maistu soseetkaan. Pari kertaa on Iipulle tarjottu äidinmaidolla laimennettua perunaa, mutta menekki oli ehkä puolikas teelusikallinen. Tällä viikolla ajattelin tarjota Iipulle sekä sormiruokana että soseena bataattia. Katsotaan, maistuisiko se.

Emppa syöttää Iippua. Kuva on äitini ottama.

Hyviä (teko)syitä

Tilasin pienen täydennyskuorman Oivallus- ja logiikkapelejä. Jotenkin siinä taas kävi niin, että tuli tilattua valikoimissa olevien tuotteiden lisäksi yksi uusikin tuote, nimittäin Camelot JR. Perustelin hankintaa sillä, että se on hyvä lisä valikoimaamme, mutta jos rehellisiä ollaan, niin ennenkaikkea halusin sen omaan käyttöön. Ja jos ihan umpirehellisiä ollaan, lähes koko valikoimamme on valittu sillä perusteella, minä (tai Sani) olemme halunneet kyseiset tuotteet omaan käyttöön. Muutamia tuotteita on kyllä tullut valikoimiin asiakkaiden toiveesta ja saa niitä toiveita esittää lisääkin.

Seurauksena tuotteiden valikoimismetodista minulla on hyvin laaja esittely- ja vuokravälineiden kokoelma kotona. Ehdottomasti leluyrittäjyyden etuja! Samaa olen suositellut edustajillemmekin: ottakaa esittelytuotteiksi niitä, mitä haluatte itsellennekin. Edustajia meille muuten otettaisiin vielä lisääkin. Että jos yhtään kiinnostaa lisätulot leikkien, ottakaapa yhteyttä vaikka sähköpostilla: asiakaspalvelu(at)minaitse.fi. Samasta osoitteesta voi muuten työllistää meitä/heitä nykyisiä edustajia eli tiedustella leluesittelijää Minä Itse-kutsuille, lähinnä Hämeeseen ja Pohjanmaalle tällä hetkellä.

Kun täydennystilaus saapui, saivat lapset tarkistaa sen. Tuttuja tuotteita oli: "faiöeskeip!", tunnisti Artsakin (siis Fire Escape eli Tuli on irti!). Ja uusi peli huomattiin heti. Ymmärsivät sentään kysyä, saavatko, ennenkuin avasivat ja ottivat käyttöön. Kriittinen testiryhmäni piti kovasti tästä tuotteesta. Linnan torneja ja portaita voi rakennella ihan muuten vaan tai yrittää ratkoa tehtäviä. Minä olen tällaisissa aika huono, joten vähän vaativimissa tehtävissä jouduttiin jo lunttaamaanratkaisut. Emppa keksikin sitten, että on helpompaa, jos ottaa suoraan esiin ratkaisusivun ja rakentaa linnan sen mukaan. Että ongelmanratkaisutaidot kehittyivät heti :)

Olen ottanut kaikki blogin kuvat kännykkäkameralla tai pokkarilla. Järjestelmäkameraa on alkanut tehdä mieli ja jälleen käytän yritystä tekosyynä. Tulisi parempia kuvia tuotteista ja hienompia kuvia blogiin. Järjestelmäkameraa siis oikeastaan tarvittaisiin yrityksen vuoksi eikä siksi, että olen heikkona kaikenlaiseen elektroniikkaan. Sainkin yhdeltä tutulta kameran viikonlopuksi testattavaksi. Aika paljon on minulla valokuvauksesta opittavaa. Alla ensimmäiset harjoitukset:

Kyllä kännykällä helpommin kuvia saa :) Nämä ovat hirmuisen vääntämisen tulosta ja siltikään eivät ole teräviä.

Ystävyyttä on auttaa ja antaa auttaa.

Kävimme viikolla kylässä poikien papan luona. Papalla on käsi paketissa, joten Empan kanssa juttelimme matkalla, että voisimme auttaa pappaa kotitöissä. Emppa vähän pettyi, kun pappa olikin saanut imuroitua itse. Mutta onneksi pölyjä löytyi pyyhittäväksi. Emppa paneutui hommaan sen vaatimalla vakavuudella ja Artsakin vähän pyyhki (Iipun pipolla). Polttopuitakin haimme.

Oli aika liikuttavaa, miten innokas Emppa oli auttamaan. Kovasti hän papalta kyseli, miten voisi auttaa ja pappa keksi hommia parhaansa mukaan. Vierailusta jäi varmasti molemmille hyvä mieli. Minulle ainakin.

Hyvää ystävänpäivää! Auttakaa ja ottakaa apua vastaan.

Limalohikäärme ja muuta juttua päiväkodista

 

Emppa ohjasi minulle ja Artzalle taiteilua "med lim och salt". Ensin piirrettiin liimalla (meillä Erikeeper) kuva paperille ja sen päälle ripoteltiin suolaa. Suolaaminen oli Artzan mielestä parasta, eikä hän päässyt hommassa sen pidemmälle. Minä ja Emppa sen sijaan väritimme taiteemme tiputtamalla kuvan päälle vesiväriä. Empan mukaan samalla tekniikalla voisi tehdä muutakin, mutta tällä kertaa tehtävänantona oli limalohikäärme. Tuli kivan näköistä taidetta ja niitä oli kiva tehdä. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Emppa haluaa tehdä jotain kivaa päiväkodissa opittua kotona. Eikä toivottavasti viimeinen. Niin siis päiväkodissa. Minä olen tosiaan olen ollut viime syksystä asti sellainen äiti, joka on vauvan kanssa kotona ja isommat lapset ovat päiväkodissa.

Mitenkäs tässä näin kävi? Kun palasin töihin ensimmäiseltä äitiyslomalta, Emppaa hoitivat isöäiti ja sukulaistäti. Ja kun seuraava äitiysloma koitti, Emppa jäi minun ja Artza-vauvan kanssa kotiin. Tai kotiin ja kotiin. Kävimme perhekahvilassa usein kaksikin kertaa viikossa ja Emppa pari kertaa viikossa kerhossa. Lisäksi vietimme aikaa leikkipuistossa ja kavereiden kanssa. Minusta tuntui hyvältä pitää molemmat lapset kanssani. Usein mietin, että Empasta on jo paljon seuraa ja että olisi ollut tylsempää pelkän vauvan kanssa.

Kun minun oli taas aika palata töihin, lasten piti mennä lähellä olevalle perhepäivähoitajalle, mutta juuri ennen hoidon alkua homma menikin puihin. Paniikissa soittelin läpi kaupungin kaikki mahdolliset hoitopaikat, niin yksityiset kuin julkisetkin. Yhteen päiväkotiin oltiin juuri perustamassa uutta ryhmää ja lapset pääsivät sinne. Päiväkoti oli ruotsinkielinen, mutta uusi ryhmä oli tarkoitettu äidinkielenään suomea puhuville. Enpä olisi arvannut, millainen onnenpotku kohdallemme osui. Lasten päiväkoti on ihana. Ohjelmassa on jos jonkinlaista kivaa ja kehittävää puuhaa. Joka viikko on askartelua, liikuntaa, retkeilyä luonnossa, muskaria ja leipomista. Välillä tekisi mieli itsekin jäädä päiväksi sinne. Parasta on kuitenkin joustavuus. Esimerkiksi torstaina kun Emppa ei ollut halunnut iltapäivällä mennä sisälle, joten hänelle tuotiin välipala ulos. Lapsilla on siellä kavereita ja he viihtyvät niin hyvin, että kun Emppa perjantaiaamuna sanoi, ettei jaksa mennä päiväkotiin, olin ihan varma, että hän on kipeä. Päiväkotiinkin ilmoitin, että lapsi on kuumeessa. No, ei ollut, oli vain lämmin herättyään peittojen alta ja väsynyt, kun oli edellisen päivän ollut tuntikausia pihalla riehumassa.

Meillä on toiminut hyvin noin neljä hoitopäivää viikossa systeemi. Päiväkodissa pojat ovat noin 6-7 tuntia kerrallaan. Aamuisin nukumme niin pitkään kuin nukuttaa ja aamiaiset yms. vievät oman aikansa. Hoitopäivien aikana pyrin hoitamaan mahdollisimman paljon kotihommia ja yleensä myös valmistelen päivällisen mahdollisimman pitkälle ennen kuin haen lapset. Pikkuinen Iippukin saa äidin jakamatonta huomiota hereillä ollessaan ja vauvan päiväunien aikaan minä taas ehdin kuntoilemaan. Iltaisin ja vapaa päivinä minulla on näin enemmän aikaa ja virtaa puuhata isompien lasten kanssa. Päiväkoti ei ole montessoripäiväkoti, joten ne touhut jäävät meillä kotona touhuttavaksi.  Välillä, kun isommat ovat touhunneet päivän päiväkodissa, me lojumme hyvällä omallatunnolla illan sohvalla. Laiskotteluakin tarvitaan! Bonuksena sekä minä että pojat olemme oppineet päiväkodin ansiosta esimerkiksi askartelua ja uusia lauluja, mutta myös vielä tärkeämpiä asioita, kuten rohkeutta, itseensä (ja lapsiensa pärjäämiseen) luottamista sekä toisten kanssa toimeen tulemista, niin suomeksi kuin ruotsiksi.

Perheet ovat erilaisia ja päiväkodit ovat erilaisia. Yhdessä vaiheessa perheellemme parasta oli kotihoito, mutta nyt tämä päiväkoti on meidän perheellemme parasta.

Tasapainoa hakemassa

2/3 lapsista on sen verran sairaana, että tämä päivä on paras pysytellä sisällä. Sen verran terveitä ovat kuitenkin, että tekemistä on keksittävä, ettei mene tappeluksi. Minä Itse -esittelytuotteiden kassista kaivoin meille tasapainolaudan ja sen parissa aamupäivä meni kivasti. Vähän meinasivat lapset tapella vuoroista, mutta homma pysyi ihme kyllä hallinnassa.

 

Minäkin pääsin muutaman kerran kokeilemaan ja sain tosiaan huomata, että keskivartalon hallinta ja sen myötä tasapaino ovat raskauden jäljiltä ihan hukassa. Raskauden aikana ei tullut liikuttua entiseen tapaan ja keisarinleikkauksen jälkeen liikunta loppui kokonaan viikoiksi. Vähän ennen jälkitarkastusta aloin taas varovasti liikkua. Nyt liikunta on taas mukana kuvioissa lähes entiseen malliin. Vaikka viime yön kaltaisen valvomisen jälkeen tekisi vain mieli vain lojua sohvalla ja herkutella, parempi on kuitenkin puuhailla edes vähän jotakin, niin olokin kohenee. Mitään kovaa treeniä ei tälle päivälle voi kuvitellakaan, sillä väsymys on sitä luokkaa, että loukkaantumisen riski on ihan oikea. Mutta vähän jotain pientä lasten kanssa ja vaikka kevyt lyhyt lenkki illalla, kun mies tulee kotiin. Tasapainolauta oli minullekin siis erittäin sopiva puuha tänään. Ehkä se keskivartalon hallinta sieltä vielä löytyy. Tasapainotaidolle olisi kyllä tarvetta näillä liukkailla keleillä.

 

Teippasin laudan reunaan pienen merkin lähtö/maaliviivaksi, jotta meidän oli helpompi seurata tuloksia eli montako kierrosta palloa onnistui pyörittämään. Tulipahan harjoiteltua laskemistakin yhteen ääneen. 2-vuotiaan Artzan ennätys oli 2 täyttä kierrosta ja 4-vuotiaan Empan taas neljä. Minä sain parhaimmaksi tulokseksi 14 kierrosta, joten petrattavaa on jonkinverran, jos aion saada ikäni verran kierroksia. Ei muuta kuin harjoittelemaan.

Uuden vuoden pinata

Teimme uuden vuoden vastaanottamista juhlistamaan pinatat. Tai siis [pinjatat], mutta en osaa laittaa sitä hörhellystä n-kirjaimen päälle.

Eilen puhalsin pari ilmapalloa ja päällystin ne kelmulla. Empan ja Artsan kanssa teimme pinatat ilmapallojen päälle sanomalehtisuikaleista veden ja liiman sekoituksen avulla. Empan tyylissä eivät kädet likaantuneet, mutta Artzan metodi oli kyllä tehokkaampi. Ilmapalloa ei päällystetty kokonaan, vaan siihen jätettiin pieni aukko

Pinatat kuivuivat yön yli ja tänään Emppa puhkaisi ilmapallot ja veti ne sekä kelmut pois pinatan sisältä. Toisesta ilmapallosta kuului puhkaistaessa vain tussahdus, mutta toinen sentään poksahti, joten lasten vaatimille kuulosuojaimille oli jotain käyttöä.

Seuraavaksi Emppa ja Artza täyttivät pinatat karkilla (söivät kyllä kuormasta) ja minä peitin aukot liimaamalla sanomalehteä niiden päälle. Myös kahvat tein sanomalehdestä. Vielä koristeet paikalleen ja valmista tuli.

Illalla sitten ripustetaan pinatat jonnekin, rikotaan ne mätkimällä jollakin ja syödään itsemme kipeiksi. Kiitokset lukijoille tästä vuodesta ja upeaa vuotta 2015 meille kaikille!

Ihan tavallista arkea ja pikakakkua

Iippu on jo 2,5 kk ja elämä rullaa ihan mallillaan. Toisaalta tuntuu, että juurihan tuo syntyi, mutta toisaalta taas siltä kuin pikkutyyppi olisi aina ollut meillä. Ilmeisesti isommatkin lapset kokevat Iipun osaksi perhettä. Alkuihastuksen jälkeen pikkuinen ei enää kiinnosta Artzaa ja Emppaa jatkuvasti, mutta edelleen välillä haluavat Iipun syliin ja antavat tutin tarvittaessa.

Mitään varsinaisia montessoriharjoituksia ei ole tullut tehtyä aikoihin. Yritän kyllä ottaa lapsia mahdollisimman paljon arkipuuhiin mukaan. Esimerkiksi pyykit saadaan kuivumaan yhteistyössä niin, että Artza ojentaa minulle ripustettavaa, Emppa ripustaa pikkupyykin (sukat ja alushousut) ja Iippu tarkkailee suoritusta sitteristään.

Vaatteista puheenollen: molemmilla isommilla lapsilla on omat tavoitteensa. Empan pitäisi oppia viemään likaiset vaatteensa pyykkikoriin. Emppa vaihtaa vaatteita aina, kun niihin tulee pienikin tahra tai pisara vettä. Likaiset vaatteet hän ottaa pois siinä missä likaantuminen tapahtui ja siihen ne tahtovat jäädä. Artzalla taas jatkuvat pukeutumisharjoitukset. Yritän malttaa antaa hänen tehdä itse ja auttaa vain, kun Artza pyytää ja silloinkin mahdollisimman vähän. Vaikeinta minulle on olla puuttumatta, kun molemmat jalat ovat menossa samaan punttiin.

Ihan tavalliseen arkeenkin tarvitsee joskus vähän herkuttelua. Leivoimme lasten kanssa tänään pikakakun. Aloittamisesta herkutteluun menee alle 20 min, joten toimii hyvin akuuttiin herkkunälkään.

Ensin sulatetaan mikrossa 125 g voita, johon sekoitetaan 1 dl sokeria (mieluiten fariinisokeria). Sitten vatkataan sekaan 3 munaa. Lopuksi lisätään 3 dl jauhoja, 4 tl kaakaojauhetta, 1 tl soodaa ja 1 tl leivinjauhetta sekä 1/2 dl maitoa. Mikrossa 600 watin teholla 6-7 min. Ainakin 5 min kannattaa odotella ja antaa kakun jäähtyä, niin se on helpompi kumota. Kakun leivon ja kypsennän samassa astiassa. Se on Tupperwaren MicroCook ja alkupeäinen ohje tuli kipon mukana. Olen vähän muokannut ohjetta, sillä siihen olisi tarvittu suklaata, eikä taloudestamme löydy syömätöntä suklaata kuin lasten joulukalentereista. Olen joskus tehnyt kakkuun kinuskikuorrutuksen, mutta tällä kertaa päälle tuli tomusokeria. Kakkua syötiin mansikkasoseen ja kermavaahdon kera.
 

Lumihiutaleita odotellessa

Artza nielaisi eilen aamulla kolikon. Koska lapsi oli itkuinen ja sanoi, että sattuu, isi lähti viemään häntä ensiapuun.

Odotellessamme kotona Empan kanssa askartelimme aikamme kuluksi lumihiutaleita. Käytimme tähän ihan tavallista kopiopaperia, kun muutakaan ei ollut saatavilla. Silkkipaperista olisi tullut hienompia ja leikkaaminenkin olisi ollut helpompaa. Tällä kertaa oli kuitenkin tärkeintä saada huolestuneelle äidille jotain tekemistä.

Ensin taiteltiin A4-arkki kaksi kertaa puoliksi eli A6-kokoiseksi. Sen jälkeen vielä taitos kulmittain.

Ylimääräiset sai leikata pois. Jokaiseen reunaan leikeltiin erilaisia koloja ja kun taitokset avasi, paljastui, millainen lumihiutale tällä kertaa tuli.

Niin ja se kolikko on vielä Artturissa. Sitä yritettiin saada nukutuksessa tähystämällä pois, mutta kaikkien yllätykseksi kolikko olikin mennyt vatsalaukkuun, eikä sitä saatu vedettyä pois. Nyt sitten vaan odotellaan, että kolikko tulisi toisesta päästä ulos. Ehkä tästä selvittiin säikähdyksellä ja onpahan nyt yhdessä ikkunassa talvinen näkymä.

Kaksivuotias kokkaa

Ruuanlaittoon menee paljon aikaa päivittäin. Joskus lapset leikkivät sillä aikaa, aika usein katsovat telkkaria ja toisiaan on parasta ottaa heidät mukaan tekemään.

Ajoittain on ihan hauskaa saada seuraa ja apulaisia ruokaa laittamaan, vaikka nopeammin homman hoitaisikin itse. Tarvittaessa pikkukäsille löytyy kyllä tekemistä. Aika monia ruoka-aineita pystyy pilkkomaan ruokaveitsellä ja Empalta onnistuu myös raastaminen. Artza taas on innokas sekoittamaan ja vispaamaan. Mielelläni en kuitenkaan 2-vuotiasta päästä hellan ääreen. 4-vuotias Emppa sen sijaan voi hyvin ruskistaa vaikka broilerisuikaleet tai hämmentää kastiketta. Molemmat ovat hyvä apu esimerkiksi pizzan täytteiden asettelussa (tosin syövät kuormasta) tai makaronilaatikon kasaamisessa.

Artza on melko määrätietoinen lapsukainen. Kun hän haluaa tehdä jotakin, hän yleensä yrittää niin kauan kunnes onnistuu. Eli kun Artza päättää, että "minä sekoitan" jotain hellalla olevaa, vaihtoehtoina on päästää lapsi hellan ääreen tai yrittää torjua jatkuvat hyökkäykset kauhan varteen (ja Artza on niin nopea, että kyllä hän varmaan onnistuisikin). Huomion kiinnittäminen toisaalle onnistuu nykyisin todella harvoin.

Niinpä Artza sitten viime viikollakin paistoi yhtenä päivänä jauhelihat ja hämmensi kastiketta. Minä vahdin silmä kovana vieressä. Kauhaan tai paistinpannuun en kuitenkaan saanut koskea. Parasta oli totella, sillä en halunnut lapsen saavan hepulia kuuman hellan ääressä. Jälkiruokaan, mansikkarahkaan, Artza vielä vispasi kermavaahdon. Ei palovammoja, eikä edes sotkua. Tällä kertaa. Mutta mieleen kyllä tuli, että raakaravinto voisi olla hyvä vaihtoehto seuraavat kolme vuotta :).

Räsynukke nimeltään Herra Poliisi

Emppa halusi heti aamusta tehdä nuken. Vähän ihmettelin, että mistäköhän tämäkin idea tuli, mutta ei kun tuumasta toimeen. Joudun niin paljon kieltämään ja sanomaan, "ei käy", että kiva välillä toteuttaakin toiveita.

Vanha lakana valittiin materiaaliksi ja kaava luonnosteltiin yhdessä. Kun kaava oli valmis, kiinnitettiin se nuppineuloilla kankaaseen ja leikattiin kankaat. Ihan kovin usein meillä ei ommella, sillä Emppa ei tiennyt, mikä on kaava tai nuppineula. Tällä välin Artza silppusi lopun kaavapaperin ja leikkasi reiän yöpukuun.

Ompeluhommat hoituivat mintunvihreällä Singerillä, joka on mieheni isotädin peruja. Taitaa olla jo museoikäinen, mutta hyvin pelaa edelleen. Ääni on tosin sitä luokkaa, että ompelua vieressä seuranneet lapset hakivat itselleen kuulosuojaimet.

Emppa väritti nuken tussilla ja totesi, että "taitaa olla poliisi, kun on ihan sininen". Lopuksi nukke saisi vähän täytteeksi kangassilppua ja herneitä. Herra Poliisina räsynukke sitten esiteltiin isille.

Herra Poliiisi

Valokuvausta

Emppa innostui valokuvaamaan kännykälläni. Tässä osa otoksista. 

Annan mielelläni Empan ja Artzan kuvata. Heidän ottamiaan kuvia katsomalla saan käsityksen siitä, miten he hahmottavat maailmaa. Kännykässäni on tosin muisti melkein aina täynnä, sillä en muista siivota kuvia.