Puutöitä

Vinkin tähän puuhaan löysin kevään Meidän Perhe -lehdestä. Parasta tässä oli Empan mielestä se, että sai käyttää ihan oikeita työkaluja. Ensin sahattiin laudasta lyhyt pätkä. Isi auttoi. Isin kädessä ei muuten ole tupakka, vaan kynä, jolla sahauskohta merkattiin.

Äiti merkitsi puuhun naulan kohdat leikkaamansa paperin avulla. Sydämestä saa symmetrisen taittamalla paperin ja leikkaamalla puoliskot yhtä aikaa. Tässä vaiheessa Emppa mutisi jotain tyttöjen jutusta ja tyhmästä kuvasta, mutta nurina meni ohi kun päästiin seuraavaan vaiheeseen.

Emppa naulasi ihan itse. Ensimmäisten naulojen kanssa äiti tosin auttoi alkuun.

Sitten kieputettiin lankaa ristiin rastiin. Artzakin sai osallistua. Äiti sai tehdä alku- ja loppusolmut.

"Ihan kuin timantti!" ihasteli Emppa aikaansaannostaan.

Sunnuntaitouhuja

Tänään oli ihan tavallinen sunnuntai. Mitään ihmeellistä ei tehty, mutta monenlaista kuitenkin.

Aamupäivällä päätimme yllättäen lähteä veneelle. Vähän omenoita ja ruislastuja evääksi, niin ei haitannut, vaikka lounas siirtyi vähän tavallista myöhäisemmäksi. Lounasta poikkesimme syömään tuttuun rantaravintolaan.

Paluumatkalla minä ja pojat nukahdimme veneeseen. Vene on kyllä ihan paras paikka päiväunille. Raitista ilmaa ja keinutusta. Mieheni herätti minut vähän ennen kuin saavuimme kotilaituriin. Samantien kun moottori sammui, molemmat lapsetkin heräsivät. Artza kuitenkin nukahti vielä uudestaan. Meillä kun ei ollut kiire minnekään, päätimme antaa pienimmän nukkua ja jäimme hengailemaan kotisatamaan.

Kotilaiturissa ei olekaan tullut koskaan vietettyä aikaa. Aina pitää mennä jonnekin toiseen paikkaan, kiinnittää vene laituriin ja hengailla sitten siellä. Toiset taas lähtevät omista kodeistaan viettämään aikaansa meidän kotisataamme. Oli kyllä mukavan leppoisaa. Mieheni nukahti vuorostaan, Emppa pesi venettä ja minä vain olin. Aika harvoin tulee oltua tekemättä mitään. Ihan mielenkiintoista vaihtelua.

Kotiin palattuamme touhuilimme pihalla. Lapset kävivät vähän pyöräilemässäkin. Artza tosin suuttui, kun piti kääntyä takaisin kotiin ja marssi naapurin autokatokseen, eikä meinannut tulla sieltä sitten millään. Ei, vaikka naapurintäti ihaili Artzan pyörää ja ihmetteli, että "ihanko totta osaat sillä ajaa?". Lopulta Emppa kyllästyi odottamaan pikkuveljeään ja lähti kotiin. Artzaa piti kantaa ensin muutama metri, mutta onneksi hän sitten halusikin pyöräillä kotiin. En varmaan olisi saanutkaan kannettua sekä lasta että pyörää kotiin saakka. Eli lyhyinä on syytä pitää pyöräreissut jatkossakin. Kotikatu saa riittää ainakin Artzalle.

Kohta 4-vuotiaalla Empalla on polkupyörä apupyörillä ja melkein 2-vuotias Artza potkupyöräilee.

Päivällisen jälkeen mies ja lapset ajoivat vielä nurmikon. Artzalle ei tosin riittänyt leikkuria, mutta hyvin toimii kottikärrytkin.  Minäkin olisin halunnut nurmikonleikkuuseen (vähän hyötyliikuntaa), mutta se ei käynyt Artzalle. Heti, kun tartuin ruohonleikkuriin, Artza tarttui siihen myös ja roikkui sitkeästi mukana. Maanitteluista huolimatta hän ei irrottanut ennenkuin minä irrotin. Kun isi tarttui taas ruohonleikkuriin, Artza tarttui kotikärryihinsä ja seurasi sopivan välimatkan päässä perässä. Minun ei auttanut muu kuin alkaa repiä rikkaruohoja. Ei kai sitä nyt kahta kertaa saman päivän aikana voi olla tekemättä mitään. :)

Paremmin menee, kun touhua riittää

Meillä oli eilen kivaa. Aamupäivällä haravoimme nurmikkoa. Emppa haravoi ahkerasti ja kuljetti ruohoa pois nurmikolta. Artza touhuili omiaan siinä sivussa ja kokeili hänkin haravoimista.

Jostain kumman syystä molemmat tulivat sisälle ilman huutoa ja Emppa jopa auttoi Artzaa ulkovaatteiden riisumisessa ja käsien pesussa. Seuraavaksi Emppa halusi pyyhkiä pöydän ja kattaa sillä välin kun minä laitoin ruokaa.

Kun Artza oli päiväunilla, pelailimme Empan kanssa lautapelejä. Olen aina pitänyt lautapeleistä ja on hienoa, kun minulla on nyt innokasta peliseuraa.

Iltapäivällä lasteni isä tuli kotiin maataloushommista ja menimme kaikki yhdessä ulos pesemään autoja. Minä ja Artza lähinnä heiluimme pihalla ja katselimme, kun Emppa ja isi pesivät. Hyvin näytti yhteistyö kaksikolta sujuvan.

Tuntui aivan ihmeelliseltä, kun lapset eivät riehuneet, tapelleet tai huutaneet. Jopa tältäkin pihakeikalta he tulivat kiltisti sisään. Luulen, että harmonia johtui siitä, että touhuja oli kerrankin riittävästi.

Illalla tosin palattiin taas normaalimpaan käytösmalliin ja lelujen keräämisestä tuli riita. Siellä ne nyt ovat kaapin päällä jäähyllä tämän päivän.

Eväsretki

Ulkona oli ihana ilma ja halusin pihahommiin. Kumpikaan poika ei suostunut pukemaan, eikä sen paremmin välipalakutsuunkaan vastattu. Onneksi keksin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Pakkasin kummankin reppuun mehua, leipiä, rusinoita, banaanit ja tikkarit. Kun huusin poikia lähetemään eväsretkelle molemmat juoksivat kilvan pukemaan. Ei muuta kuin reput selkään ja kotipihaan kuusen alle retkelle. Eväissä ja tikkareissa aikaa kului niin paljon, että ehdin haravoimaan ihan riittävästi. Tätä retkipaikkaa käytetään varmasti vielä  (kunhan lumet taas uudestaan sulavat). Kurjemmalla ilmalla voidaan retkeillä sisälläkin.

Pikahiihtoa

Havahduin aamulla postia hakiessa siihen, että ulkona on lämmintä ja ne vähätkin lumet uhkaavat sulaa. Empalle viime keväänä ostetut sukset olivat vielä täysin käyttämättä.

Hiihtokokemuksen puutteesta huolimatta Emppa oli täysin vakuuttunut siitä, että osaa hiihtää. Ei muuta kuin sukset jalkaan ja isi entisenä kilpahiihtäjänä opastamaan. Aika äkkiä kuului kommentti "Kyllä mä osaan, ei tartte neuvoa".

Kyllä Emppa pääsisikin eteenpäin ja pientä mäkeämme ylös ja alas. Aika monta kaatumista ensimmäiseen hiihtokokemukseen mahtui ja sitten kelpasi apukin. Ei tainnut mennä puoltakaan tuntia ennenkuin Emppa totesi hiihtäneensä tarpeeksi.

Olisi varmaan mielekkäämpää, jos aikuisellakin olisi sukset ja hiihdettäisiin ladulla jotakin reittiä, eikä vain omalla pihalla edestakaisin. Tällä hetkellä Emppa vain on perheessämme ainoa suksellinen. Täytyy varmaan ensi talveksi hommata sukset koko köörille.

Leikkejä lumessa Lumian läpi

Onnistuin tuhoamaan Lumia 900 puhelimeni. Harmitti kovasti, sillä puhelimessa oli paljon valokuvia, musiikkia, yhteystietoja ja kalenteri. Mitään varmuuskopioita en kuitenkaan ole tietokoneelle ottanut.

Mieheni osti kauppareissulla minulle uuden puhelimen, Lumia 625-mallin. Yllätys oli melkoinen, kun laitoin uuteen luuriin LIVE-tunnuksen ja valokuvat, kalenterimerkinnät sekä yhteystiedot ilmestyivät puhelimeen. Musiikit sain ladattua tietokoneelta.

Uudessa luurissani on hauska valokuvausohjelma, Nokia Smart Cam. Kamerapainiketta kun näpäyttää, ohjelma ottaa nopeasti monta kuvaa ja niistä saa sitten erilaisia versioita. Tässä näytteitä tältä päivältä.

"Paras kuva"

"Toimintakuva"

"Liiketehoste"

 

Ihana ilma?

Kävimme aatonaattona toivottelemassa hyvät joulut kummeilleni ja Empan toiveesta lähdimme läheiseen leikkipuistoon tätini kanssa. Ilma oli harmaa ja kostea, sellainen kuin viimeaikoina se nyt on Hämeessä ollut. Juuri sillä hetkellä ei tosin satanut. "Ihana ilma!", huudahti kummitätini ulos astuttuaan. Luulin kuulleeni väärin, mutta sama lausahdus toistui myöhemmin uudestaan. "On vähän syksyistä", mutisin hämmentyneenä. "Niin onkin, syksyisen ihanaa", hehkutti tätini.

Leikkipuistossa ollessamme alkoi sataa jotain harmaata veden ja loskan seosta. Kummitätini nosti hupun päähänsä ja totesi, että onpas mukavaa olla ulkona. Eipä siihen oikein ollut mitään sanottavaa.

Jouluaatto ja joulupäivä tuli oltua kokolailla sisätiloissa, mutta tapaninpäivän aamuna seinät alkoivat kaatua päälle. Oli päästävä ulos, oli keli mikä tahansa. Kyllähän kurahousut, goretex ja muut tekniset materiaalit ovat mahdollistaneet sen, että ulkoilukeli on vain asennekysymys. Mutta pakko myöntää, että kun on harmaata ja kuraista, minulla ei vain aina asenne riitä uloslähtöön, vaikka kuinka yrittäisin itseäni motivoida: ulkoilusta tulee reippaampi olo, lapset kiukuttelvat vähemmän ulkoilun jälkeen jne.

Ulkona oli vielä aika hämärää, kun suuntasimme lasten kanssa metsään. Leikkipuistoon pääsisi nopeammin tietä pitkin, mutta onhan metsäseikkailu paljon jännempää. Hienoja keppejäkin löytyi heti alkumetreillä.

Takaisin tullessa taisi aurinkokin vähän pilkahtaa. Itseasiassa oli aika ihana ilma. :)

Jet lag korjaantuu lumitöillä

Palasimme Thaimaasta kotiin eilen. Viiden tunnin aikaero aiheutti sen, että Artza heräsi kolmelta viime yönä. Kantorepun ja "maamman" maagisella vuoroyhdistelmällä sain Artzan unia jatkettua melkein puoli kuuteen, mutta sitten heräsi jo Emppakin.

Olen todennut, että jet lag korjaantuu parhaiten oleilemalla mahdollisimman paljon luonnonvalossa. Näin talvella aihetta ei ole liian kanssa, joten heti kun aurinko nousi, suunnistimme lasten kanssa ulos.

Matkamme aikana oli tullut juuri sen verran lunta, että lumitöitä päästiin tekemään. Ei lumikolaan tosin paljoakaan lunta mahtunut, kun siellä oli jo kaksi apulaista. Emppa onneksi innostui hetkeksi auttamaan lumilapion kanssa, mutta ei lumitöistä siltikään tullut oikeastaan muuta kuin iloinen mieli ja punaiset posket. No, kohta se kumminkin sulaa. :)

Ulkoilun avulla sain Artzan pysymään hereillä normaaliin päiväuniaikaan asti, joten ehkä tästä aikaerosta hänen osaltaan selvitään tällä. Emppa ei nukahtanut unisadun ja lepohetken aikana, joten tiedossa on pitkä ilta väsyneen ja kärttyisen kolmevuotiaan kanssa. Nukkumaan kun ei auttaisi mennä liian aikaisin, jottei taas tulisi aamuyöherätystä. Täytyykin miettiä jo valmiiksi kivaa puuhaa iltaa varten. Lumitöitä uudestaan?

Lapsiagilitya

Aurauskepit hommattiin alunperin, jotta koira voisi harjoitella agilityn pujottelua. Hyvin se pujottelu pojiltakin sujui. Olisi voinut tehdä pidemmänkin esteradan.

Ensimmäiset lumihiutaleet Torronsuolla

Viime lauantain hirvijahdissa tuli rämmittyä suolla oikein kunnolla. Tuli mieleen, että pitkospuut olisivat hieno juttu. Tänään kävimmekin sitten lasten ja papan kanssa kokeilemassa vähän sivistyneempään suolla liikkumista Torronsuon kansallispuistossa. Talven ensimmäiset lumihiutaleet leijailivat hiljalleen taivaalta, oli hiljaista meidän ääniämme lukuunottamatta ja niin kaunista.

Lähdössä. Artzakin on vielä hereillä.

Pitkospuita pitkin on helppo kulkea, Emppakin jaksoi yli kilometrin lenkin.

Lintutorni

Suota riittää.

Tornissa oli korkeat kaiteet ja hyvät kurkistusaukot.

Laavulla grillattiin ja syötiin makkaraa.

Loppuposeeraukset ennen kotimatkaa.

Äiti hirvijahdissa

Emppa: Älä lue unisatua, kerro ihan suulla sellainen... sellainen... tarina!

Äiti: No, mistä haluaisit kuulla?

Emppa: Hirvijahdista!

Äiti: Hyvä on. Eräänä lauantaina, kun te vielä nukuitte, äiti pakkasi eväät ja lähti ajamaan metsästysmajalle. Metsästysmajalla oli jo pappa ja monta muutakin jahtiin osallistujaa. Ensin pidettiin nimenhuuto, jotta tiedettiin, ketkä ovat paikalla. Sitten jahtiin osallistujat jaettiin ajomiehiin ja ampujiin eli passimiehiin. Äiti meni ajomiehiin ja pappa ampujiin. Jahtipäällikkö antoi ohjeet, kaikki nousivat autoihin ja lähdettiin jahtiin. Kahden ajon jälkeen metsästäjät palasivat majalle syömään eväitään.

Lounastauon jälkeen lähdettiin taas metsälle. Ajomiehet jätettiin metsästysalueen toiseen reunaan ja passimiehet ajoivat toiseen päähän. Ajopäällikkö antoi kompassisuunnan ja ajoketju levittäytyi pitkäksi-pitkäksi riviksi eli ajoketjuksi. Samaan aikaan ampujat muodostivat passiketjun. Kun kaikki olivat paikoillaan, kuului ajo lähtee ja ajomiehet alkoivat kävellä kohti ampujia. Äitikin meni ajoketjun mukana huudellen o-hoi ja kuunnellen toisten ajomiesten ääniä. Joillakulla oli torvi, josta kuului komea trööt ja jollakulla toisella kalistin, joka piti klik-klak -ääntä. Välillä äiti tarkisti suunnan kompassista ja piti hyvää huolta siitä, että kulki suoraan ja yhtämatkaa muiden ajomiesten kanssa. Kovaa meteliä pidettiin, jotta hirvet lähtisivät liikkeelle.

Nyt menee vinoon.

Yhtäkkiä kuului kova PAM! Laukaus, äiti ajatteli. Onkohan nyt ammuttu hirvi? Äiti kuitenkin jatkoi kävelyä ja metelöintiä, kuten muutkin ajomiehet. Ajo pitää aina tehdä loppuun saakka eli ajoketjun on käveltävä passiketjuun saakka. Aika pian äiti näki papan, joka näytti ampumaansa hirveä. Pappa pisti hirven eli laski sen veret. Muitakin metsästäjiä tuli paikalle ja kaikki onnittelivat pappaa.

Kohta metsästä alkoi kuuluua brum-brum ja rytinää ja ryskettä. Yksi metsästäjistä tuli sieltä traktorillaan. Metsästäjät nostivat hirven traktorin takakauhaan ja niin hirvi vietiin lahtivajaan. Pappa, äiti ja muutama muukin metsästäjä jäivät lahtivajalle nylkemään ja suolestamaan hirven muiden vielä jatkaessa jahtia. Muutamaa päivää myöhemmin lahtivajaan tuli jakoporukkaa paloittelemaan lihat ja jakamaan ne metsästäjille. Kun äiti sai lihat, äiti poisti niistä kalvot, pilkkoi ja jauhoi niistä osan ja laittoi pakkaseen. Lihasta äiti teki sitten monta kertaa hyvää ruokaa.

PS. Tämä tarina on tosi. Kyseisestä jahdista on muutama vuosi aikaa, mutta samat kuviot toistuvat jahdista ja vuodesta toiseen.

Luin joskus jostakin, että Maria Montessori ei suositellut satujen lukemista pienille lapsille, sillä he eivät osaa erottaa satua tosielämästä. Meillä kyllä luetaan satuja, mutta nämä tositarinat ovat suositumpia. Hirvijahdin lisäksi aiheena on ollut isi ja pappa rankametsässä, maanviljelys ja päivän puuhat. Olemme kokeilleet sellaistakin, että ensin minä kerron jostakin päivän tapahtumasta ja sitten on Empan vuoro.

Itsellenikin on helpompaa, kun voin samalla imettää Artzaa sylissäni ja kertoa tarinaa. Jos käteni pitelevät kirjaa, Artza on iltakierroksilla pitelemätön. :)

Lopuksi vielä kiitos appiukolleni siitä, että otit minut mukaan hienoon harrastukseen.

Aarteen etsintää

Lauantai-ilta, lapset kiljuu ja juoksee rinkiä, aikuiset vähän väsyneitä. Jotain oli keksittävä, muuten kaikilla olisi ollut lopuksi paha mieli. Vauhtia pojille riitti sen verran, että ulkona tehtävää hommaa piti keksiä, leikkikenttä ei pojille käynyt. Päätettiin lähteä etsimään geokätköä! Nopeasti ohjeet netistä http://www.geokätköt.fi , rekisteröityminen ja kartalta lähin kätkö. Laitteena meillä oli auton gps, mutta sillä mentiin. Etsittiin ja etsittiin, eihän me mitään löydetty, mutta ulkoilu sujui kivasti aarteen etsinnän ja kiipeilyn merkeissä.

Kotona sitten katsoin koordinaatteja tarkemmin ja huomasin, että oltiin etsitty melkein kilometrin päässä kätköstä. No, uusin voimin sunnuntaiaamuna uudestaan. Nyt oltiin aivan varmoja onnistumisesta, mutta eihän sitä kätköä taaskaan löytynyt. Vaikutti kuitenkin sen verran kivalta hommalta, että aiotaan vielä yrittää. Apua tarvitsee varmaan kysyä naapurin tädiltä, joka on harrastanut kätköilyä jo pidempään. Vinkkejä aloittelijalle otetaan vastaan.

Syyshommia

Käytiin rautakaupassa ja heräteostoksena ostin pojille omat harjat. Osoittautuivat hyväksi ostokseksi, kun näiden parissa aika kuluu autokatoksesta lehtiä harjatessa. Pientä riitaa tulee vain siitä, kun Eero yrittää kasata lehtiä ja Timo levittää niitä. Taidan ottaa harjat talveksi sisäharjoiksi, jos pojat ovat vielä yhtä innokkaita lakaisemaan. Keittiössä ja takkahuoneessa on aina jotain lakaistavaa.

Eväsretki liikennepuistossa

Hämeenlinnan Kaurialasta löytyy vähän kulahtanut, mutta muuten täydellinen liikennepuisto/leikkipuisto. Minä ja Sani vietimme siellä tänään aamupäivän lapsinemme. Koko puisto oli ihan meidän yksityisessä käytössä, sillä muutamaa läpikulkijaa lukuunottamatta muita ei näkynyt.

Puisto on ehdottomasti Hämeenlinnan puistoista Empan suosikki. Itse en koko paikasta tiennyt mitään ennenkuin Eero joskus kysyi, voisimmeko mennä yhdessä tähän puistoon, koska siellä on paloauto. Emppa leikkii yleensäkin usein palomiestä ja Eeron ja Empan yhteisiin leikkeihin palomiestouhut kuuluvat joka tapaamisella.

Tällä kertaa tapaamista Kaurialan liikennepuistossa ehdotin minä, mutta Eeron toiveesta tapaamiseen yhdistettiin eväsretki. Minä lupasin tuoda pitsaa koko porukalle ja Sani otti huolehtiakseen jälkiruuan. Onneksi yhtiökumppaniksi ja esikoiseni parhaan kaverin äidiksi sattui tyyppi, joka arvostaa jälkiruokia yhtä paljon kuin minä. Tein pitsan muuten valmiiksi jo illalla, mutta laitoin sen uuniin vasta vähän ennen lähtöä. Pitsapalaset vaan folioon ja pieneen kylmälaukkuun, niin pysyivät lämpiminä ruokailuun saakka.

Vähän ennen lähtöä tuli mieleen, että Empallehan voisi ottaa pyörän mukaan, liikennepuistossa kun on hyvä ajella. Laitoin aiheesta Sanille viestin ja hän oli myös juuri ottamassa Eerolle pyörää mukaan. Samoilla linjoilla oltiin tässäkin.

Retki meni kaikenkaikkiaan mukavasti. Paloauto oli suosittu ja ruoka (erityisesti jälkiruokana ollut kauraomenapaistos vaniljakastikkeella) maistui. Tosin niin oli lapsilla kiire jatkamaan touhuja, etten ehtinyt kaikkia saamaan ruokailukuvaan. Artza maisteli jälkiruuan jälkiruuaksi vielä ruusunmarjoa. Niitä Artza syö kotipihassakin. Kumma tyyppi :)

Isommat lapset pyöräilivät innokkaasti, Emppa potkupyörällä ja Eero apupyörillä varustetulla polkupyörällä. Timokin kokeili Eeron pyörää. Emppa ja Eero kokeilivat myös toistensa pyöriä, mutta eivät innostuneet. Emppa ei itseasiassa edes osannut polkea. Varmaan ensi kesänä pitää hommata polkupyörä Empalle, mutta nyt nautitaan huvin sujuvasta potkuttelusta.

Pääsimme kaikki polkemaan ympyrää hauskalla härvelillä. Empan, Artzan tai Timon jalat eivät tosin ylttäneet polkimille, mutta aikuisilta saatiin päät hyvin pyörälle (ja reidet maitohapoille).

Totesimme jälleen kerran Sanin kanssa, että näiden meidän lasten kanssa on paljon helpompi touhuta porukalla ulkona kuin sisällä. Pienemmätkin menevät hyvin joukon jatkona, kun taas sisällä nelikon pienemmät helposti sotkevat isompien leikkejä. Lounaan mukaan ottamisesta ei myöskään paljon vaivaa ole. Itseasiassa helpommalla näin päästiin, kun minun ei tarvinnut tehdä jälkiruokaa eikä Sanin pääruokaa. Hauskaa oli ja mennään taas pian uudestaan!

Ulpukka

Perinteisen ulpukkakaulakorun tekemistä.

Ulpukkapossuja. Vasemmanpuoleinen on jo useamman päivän ikäinen seniori.

Talkoiden tulos valui naapuriin

Pidimme jokin aika sitten extempore pihatalkoot. Nurmikko tien vieressä oli kaivannut kohennusta jo jonkin aikaa ja kun Sani lapsineen tuli käymään, oli lapsityövoimaakin saatavilla.

Ensin levitettiin multaa ja sitten kylvettiin siemeniä. Kastellakin pojat olisivat halunneet, mutta kun meillä ei ole kuin yksi kasteluletku, olisi siitä tullut takuuvarmasti riitaa. Sani löysi taivaalta jokusen tumman pilven ja niiden perusteella arveltiin, että kohta sataa, joten turha kastella.

Lapsille tuli nälkä ennekuin ruoka oli valmista ja etenkin Emppa alkoi kiukutella. Ehdotin, että jos he söisivät jälkiruuaksi ajateltua vispipuuroa ensin ruokaa  odotellessa. Mutta kun Emppa kuuli sanan jälkkäri, hän juoksi pakastimelle ja nappasi sieltä jäätelön ennenkuin ehdin tehdä mitään. Pakkohan se oli sitten antaa muillekin. Alkuruuaksi siis jäätelöä, pääruuaksi makaroonilaatikkoa ja porkkanaraastetta ja jälkiruuaksi vispipuuroa.

Yhteinen lounas on ollut mieluinen juttu. Ruokaa tekee samalla vaivalla isommallekin porukalle ja vieraana oleva säästyy ruuanlaitolta sekä saa vähän toisenlaista ruokaa. Itse tulee kuitenkin tehtyä aina niitä samoja.

Talkoopäivä oli kiva ja nurmikosta näytti tulevan hyvä. Toissapäivänä luontoäiti järjesti yllätyksen. Satoi kaatamalla vettä ja rakeitakin, minkä seurauksena pihalle muodostui koski. Ikkunasta nappasin kuvan, sillä siihen myräkkään en ulos uskaltautunut. Niinhän siinä kävi, että mullat ja siemenet päätyivät veden mukana naapurin pihalle. Täytyy varmaan syksymmällä yrittää uudestaan. Toivottavasti saadaan taas hyvä porukka talkoisiin.

Pihahommissa

Me olemme viettäneet näin kesän tultua paljon aikaa ulkona. Pihalla on vaikka mitä tekemistä. Empasta on ollut paljon hyötyä. Hän hoitaa mielellään istutusten, nurmikon paikkausten ja kesäkukkien kastelun. Samalla taitaa mennä palomiesleikit, mutta ihan oikeatkin kohdat on kyllä kasteltu.

Hieman yllättäen yksi suosikkipuuhista on rikkaruohojen nyppiminen. Toistaiseksi Emppa on nyppinyt vain hiekalta ja kiveykseltä rikkaruohoja. Se on helppoa, koska kaikki vihreät ovat rikkaruohoja. Jossain vaiheessa olisi tarkoitus opettaa myös kukkapenkkien rikkaruohojen kitkeminen. Aika hauskaa, kun Emppa kysyy, voitaisiinko taas nyppiä rikkaruohoja ja huutelee aivan innoissaan "äiti täällä on vaikka kuinka paljon, katso äiti, kuinka iso!" Onneksi meillä riittää kitkettävää ja uusia kasvaa koko ajan. :)

Myös nurmikon leikkuu kiinnostaa kovasti. Tänään Emppa kulki nurmikkoa leikkaavan isänsä perässä työnnellen pientä muovista leikkiruohonleikkuria. Sen jälkeen hän meni askartelusaksien kanssa trimmaamaan reunoja. Oman ilmoituksensa mukaan hän tarvitsee oikean pienen ruohonleikkurin ja trimmerin. Mistäköhän niitä saa? 

Ruutuhyppelyä

Piirsin hyppyruudukun katuliiduilla terassiin. Varsinaisen ruutuhyppelyn lisäksi käytettiin myös bussina ja avaruusrakettina, joissa oli numeroidut paikat matkustajille. Liitu ei kauhean hyvin laudoissa pysynyt, olisikohan sitten pysynyt asfaltissa paremmin.

Hatarasti muistelen aikoinaan koulun pihassa olleen toisenlaisiakin ruudukoita kuin näitä perusmallisia. Pitää varmaan selvitellä asiaa, Eero kun tuntui ruutuhyppelystä innostuvan.

Ötökkätutkija

Eerolla on uusi toiveammatti, ötökkätutkija. Tutkittavaa onkin nyt keväällä riittänyt. Vauvanruokapurkkeihin on keräilty matoja ja muita ötököitä, joita löytyy erityisen hyvin kompostista. Varsinaisesta tutkimuksesta ei ole yhtään kuvaa, mutta alla kuva tutkimusraportin laadinnasta :)

Maalauksissa hämähäkkejä, kärpäsiä ja käärmeitä (joita ei ole onneksi löytynyt tutkittavaksi asti).

On muuten aika kivaa itsekin piirtää ja maalata monen vuoden tauon jälkeen. Suosittelen!