Neljän hengen fillari

Eilen 22.9. vietettiin auton vapaapäivää, joten haimme Iipun kanssa isoveljet päiväkodista polkupyörällä.

Peräkärry on Trek Gobuggy. Ostin sen käytettynä viime keväänä. Halusin mahdollisimman ison peräkärryn ja tähän 120 cm pitkä Emppakin mahtuu kypärä päässä. Takana on vielä tilaa vaikkapa eväille. Kärry on koostaan huolimatta yllättävän kevyt, mikä on etu tällä kuormalla. Tärkeänä ominaisuutena pidän sitä, että vetoaisa on nivelletty niin, että vaikka pyörä kaatuisi, kärry ei kaadu.

Iipulla on peräkärryssä Weber-turvakaukalo, joka on nimenomaan tarkoitettu polkupyörän peräkärryyn. Tilasin sen Hollannista ja se maksoi melkein saman kuin kärry. Ilman turvakaukaloa vauvaa ei oikein olisi saanut kyytiin. Nyt Iippu voisi jo istua peräkärryssä tai pyörän takaistuimella (Hamax, ostettu Prismasta viisi vuotta sitten) ja kypäräkin on hommattu. Mutta koska Iippu vielä mahtuu vauvanistuimen (kokorajoitus on muistaakseni 9 kg) ja nukkuu mielellään päiväunet pöyräretkillä, olen päättänyt pitää istuimen käytössä tämän pyöräkauden loppuun. Lumen tultua en enää ajatellut tällä yhdistelmällä pyöräillä.

Seikkailu nimeltä Ingress

Sain serkultani vinkin mobiilipelistä nimeltä Ingress. Siinä ideana on etsiä reaalimaailmasta paikkoja, joihin on merkitty virtuaalisesti portaali. Portaalit ovat joko omia tai vastapuolen ja sen mukaan sitten toimitaan. Tämän pitemmälle en vielä ole ehtinyt, mutta hauskaa on ollut ja koukussa ollaan jo parin päivän kokemuksella.

Lapset ovat myös aivan haltioissaan, sillä  olemme nyt seikkailleet pitkin lähikulmia portaaleja hakemassa. Naapurin lapsetkin tulivat mukaan seikkailuun. Olimme varmaan aikamoinen näky: kolme lasta polkupyörällä, yksi potkupyörällä ja minä nenä kiinni kännykässä työnsin nuorimmaista rattaissa. Hauskaa oli ja tulipa liikuttua. Kaikenlisäksi näillä main portaalit ovat sijoittuneet hyvin leikkipuistoihin, joten maailmanvalloituksen lisäksi seikkailuilla on päässyt keinumaan.

Huomenna lähdetään vähän aikaisemmin liikkeelle ja otetaan eväät mukaan, niin ehditään useampi portaali :)

Koti lasten ehdoilla

Olemme muuttaneet uuteen kotiin ja ajattelin esitellä muutaman sellaisen kohdan, jotka on tehty nimenomaan lapsia ajatellen.

Ensinnäkin sijainti. Naapureista löytyy samanikäisiä leikkikavereita vaikka kuinka. Kotimme on päättyvän kadun varrella, joten tiellä voi pelata vaikka sählyä ja on kyllä pelattukin. Nyt Artza nukkuu olohuoneen sohvalla päiväunia ja pihalla ikkunan takana Emppa leikkii kolmen naapurin lapsen kanssa. Minä voin sillä välin vaikka kirjoittaa blogiin.

Uudessa kodissamme on oma huone jokaiselle lapselle (Iipullekin sitten myöhemmin) ja jokaisella on vastuu oman huoneen siivoamisesta. Äiti ja isi tosin muistuttavat ja auttavat tarvittaessa. Omat huoneet ovat pysyneet paljon siistimpinä kuin yhteinen huone.

Artzan huone

Kaksikerroksisessa kodissa pyykkihuoltoa helpottaa pyykkikuilu. Illalla hampaita harjatessa lapset heittävät likaiset vaatteet pyykkikuiluun, josta ne päätyvät kodinhoitohuoneeseen. Ei jää enää likavaatteita lojumaan minnekään, sen verran kiva on niitä kuiluun tiputella.

Yläkerran WC:stä likavaatteet tippuvat...

...kodinhoitohuoneeseen.

Järjetön päivä

Tajusin juuri, että tästä blogista saa ihan väärän kuvan elämästämme. Meillä ei todellakaan tehdä vain kehittäviä puuhia eikä toimita aina Montessori-oppien mukaisesti. Ajoittain ihan maalaisjärkikin jätetään sohvan alle pölyttymään.

Tällä viikolla yhtenä aamuna Emppa ja Artza eivät halunneet lähteä päiväkotiin. Tiedossa oli lasten viikon lempipäivä päiväkodissa eli metsämytty- ja metsämörritoimintaa. Olin jo pakannut eväät valmiiksi reppuihin. Suunnittelin meneväni kuntosalille pienimmän kanssa ja hakevani sieltä tullessani salaatin itselleni lounaaksi. Mutta Emppaa ja Artzaa ei huvittanut lähteä. No ei sitten. Telkkarista piirretyt esiin ja äiti lapsineen olohuoneeseen lojumaan. Ulkona on kaunis päivä ja me vaan rötväilemme telkkarin ääressä. Ei mitään järkeä.

Lounasajan lähestyessä mietin ääneen, mitä söisimme. Pakkasesta varmaan löytyy jotakin. Emppa haluaa pizzaa, mutta juuri siihen ei nyt ole tarveaineita, enkä varmasti lähde kolmen lapsen kanssa kauppaan silloin kun heillä jo alkaa olla nälkä. Tilaamme pizzat kotiin. Emppa ja Artza ovat aivan innoissaan, sillä tällaista ei ole ennen tehty. Emppa haluaa pizzaansa kinkkua, tonnikalaa, broileria ja pepperonia. Artza ei halua pizzaa, vaan kebabia ja ranskalaisia. Kasviksista tai mistään muustakaan terveellisestä ei ole tietoakaan. Ei mitään järkeä.

Artza ei halua nukkua päiväunia. Hetken pötköttelemme vierekkäin sängyssä. Emppa katselee edelleen telkkaria ja Iippu on rattaissa päiväunilla. Uni ei tule, joten mekin siirrymme TV:n ääreen. Välillä vähän leikitään ja rakennetaan LEGOja, mutta telkkari on auki koko ajan. Iippukin herää päiväuniltaan ja otetaan mukaan rötväilyyn. Olohuoneessa alkaa olla jos jotakin tavaraa pitkin poikin. Artza löytää eteisestä eväsreput ja tuo ne olohuoneseen. Lapset päättävät pitää metsäretken olohuoneessa, sillä samalla voi katsoa telkkaria. Ei mitään järkeä.

Kolmen aikaan lapset ovat viimein saaneet telkkarista tarpeekseen ja haluavat ulos. Mennään vaan. Olemme olleet tunnin pihalla, kun tajuan, että olemme viideksi menossa kylään. Minulla ja Artzalla on ulkovaatteiden alla vain pitkät kalsarit, joten on pakko mennä vielä käymään sisällä vaihtamassa vaatteet. Kauhea häslinki, kun menemme sisään ja ulos ja yritän samalla haalia tavaroita mukaan. Mukavassa kyläpaikassa aika vierähtää. Lapset eivät malta syödä ruokaa, mutta pullat ja muut herkut kyllä maistuvat illan mittaan. Palaamme kotiin niin myöhään, etten enää viitsi komentaa lapsia keräämään leluja. Herkuttelusta johtuen iltapala ei maistu, joten hampaiden pesu ja nukkumaan. Iltasatukin jää lukematta. Ei mitään järkeä.

Seuraavana aamuna lapset lähtevät innosta hihkuen päiväkotiin. Minä teen pitkän lenkin Iippu rattaissa. Olohuonetta raivatessa löydän puolikkaan eväsleivän sohvan alta. Tuli pidettyä järjetön päivä, mutta nyt kaikki järkevä tuntuu taas paremmalta. Ehkä siinä järjettömässä päivässä oli sittenkin järkeä.

Sydänlapsi

Sydänlapsi. Ennen viime syksyä en edes tiennyt, mitä se tarkoittaa. Nyt tiedän, sillä Iipulla todettiin synnynnäinen sydänvika reilu viikko syntymän jälkeen. Iippu on siis sydänlapsi. Diagnoosin aikaan olin vielä niin järkyttynyt Iipun ennenaikaisesta syntymästä, etten oikein tajunnut koko asiaa. Järkytys iski vasta myöhemmin, kun olin saanut lapseni kotiin. Ja kyllä se sitten iskikin. Huh. Menettämisen pelko löi aaltoina ylitseni niin, etten välillä voinut kuin istua vauva sylissä ja itkeä.

Silmät kyynelistä sameina harhailin netisssä etsien tietoa aiheesta ja löysin Sydänlapset ja -aikuiset ry:n. Otin sinne yhteyttä ja sainkin heti vertaistukea. Vertaistuki tuli tosiaan tarpeeseen. Lääkäri oli kyllä kertonut ja selittänyt diagnoosia, mutta vain toinen sydänlapsen vanhempi ymmärsi, mitä olimme käymässä läpi. Pelko ja huoli laimenivat hieman ja mukaan tuli myös toivoa.

Toivo on tähän mennessä kasvanut jokaisen Iipun sydänkontrollin myötä. Sydän on alkanut korjaantua itsestään. Voi jopa olla, että sydänleikkausta ei tarvitakaan. Aikamoinen Minä Itse -lapsi, jos korjaa sydämensäkin itse! Mutta ei tämä sydänjuttu vielä ohi ole, kaukana siitä. Torstaina on taas seuraava kontrolli, mikä tarkoittaa minulle unettomia öitä. Mitähän lääkäri sanoo? Onkohan suotuisa kehitys jatkunut? Tulevaisuus mietityttää myös. Tuleekohan Iipun sydän aiheuttamaan jatkossa ongelmia vai voiko hän elää ihan täyttä elämää?

Muuta en voi tehdä kuin keskittyä tähän hetkeen. Sen mukaan sitten edetään, mitä eteen tulee. Onneksi Suomessa sydänosaaminen on huippua. 7.-14.2. vietetään sydänlasten viikkoa. Viikon tavoitteena on lisätä tietoisuutta aiheesta. Tämä postaus on minun panokseni. Vertaistukea lisäksi tärkeää on tietysti myös läheisten tuki. Kiitokset molemmista!

Limalohikäärme ja muuta juttua päiväkodista

 

Emppa ohjasi minulle ja Artzalle taiteilua "med lim och salt". Ensin piirrettiin liimalla (meillä Erikeeper) kuva paperille ja sen päälle ripoteltiin suolaa. Suolaaminen oli Artzan mielestä parasta, eikä hän päässyt hommassa sen pidemmälle. Minä ja Emppa sen sijaan väritimme taiteemme tiputtamalla kuvan päälle vesiväriä. Empan mukaan samalla tekniikalla voisi tehdä muutakin, mutta tällä kertaa tehtävänantona oli limalohikäärme. Tuli kivan näköistä taidetta ja niitä oli kiva tehdä. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Emppa haluaa tehdä jotain kivaa päiväkodissa opittua kotona. Eikä toivottavasti viimeinen. Niin siis päiväkodissa. Minä olen tosiaan olen ollut viime syksystä asti sellainen äiti, joka on vauvan kanssa kotona ja isommat lapset ovat päiväkodissa.

Mitenkäs tässä näin kävi? Kun palasin töihin ensimmäiseltä äitiyslomalta, Emppaa hoitivat isöäiti ja sukulaistäti. Ja kun seuraava äitiysloma koitti, Emppa jäi minun ja Artza-vauvan kanssa kotiin. Tai kotiin ja kotiin. Kävimme perhekahvilassa usein kaksikin kertaa viikossa ja Emppa pari kertaa viikossa kerhossa. Lisäksi vietimme aikaa leikkipuistossa ja kavereiden kanssa. Minusta tuntui hyvältä pitää molemmat lapset kanssani. Usein mietin, että Empasta on jo paljon seuraa ja että olisi ollut tylsempää pelkän vauvan kanssa.

Kun minun oli taas aika palata töihin, lasten piti mennä lähellä olevalle perhepäivähoitajalle, mutta juuri ennen hoidon alkua homma menikin puihin. Paniikissa soittelin läpi kaupungin kaikki mahdolliset hoitopaikat, niin yksityiset kuin julkisetkin. Yhteen päiväkotiin oltiin juuri perustamassa uutta ryhmää ja lapset pääsivät sinne. Päiväkoti oli ruotsinkielinen, mutta uusi ryhmä oli tarkoitettu äidinkielenään suomea puhuville. Enpä olisi arvannut, millainen onnenpotku kohdallemme osui. Lasten päiväkoti on ihana. Ohjelmassa on jos jonkinlaista kivaa ja kehittävää puuhaa. Joka viikko on askartelua, liikuntaa, retkeilyä luonnossa, muskaria ja leipomista. Välillä tekisi mieli itsekin jäädä päiväksi sinne. Parasta on kuitenkin joustavuus. Esimerkiksi torstaina kun Emppa ei ollut halunnut iltapäivällä mennä sisälle, joten hänelle tuotiin välipala ulos. Lapsilla on siellä kavereita ja he viihtyvät niin hyvin, että kun Emppa perjantaiaamuna sanoi, ettei jaksa mennä päiväkotiin, olin ihan varma, että hän on kipeä. Päiväkotiinkin ilmoitin, että lapsi on kuumeessa. No, ei ollut, oli vain lämmin herättyään peittojen alta ja väsynyt, kun oli edellisen päivän ollut tuntikausia pihalla riehumassa.

Meillä on toiminut hyvin noin neljä hoitopäivää viikossa systeemi. Päiväkodissa pojat ovat noin 6-7 tuntia kerrallaan. Aamuisin nukumme niin pitkään kuin nukuttaa ja aamiaiset yms. vievät oman aikansa. Hoitopäivien aikana pyrin hoitamaan mahdollisimman paljon kotihommia ja yleensä myös valmistelen päivällisen mahdollisimman pitkälle ennen kuin haen lapset. Pikkuinen Iippukin saa äidin jakamatonta huomiota hereillä ollessaan ja vauvan päiväunien aikaan minä taas ehdin kuntoilemaan. Iltaisin ja vapaa päivinä minulla on näin enemmän aikaa ja virtaa puuhata isompien lasten kanssa. Päiväkoti ei ole montessoripäiväkoti, joten ne touhut jäävät meillä kotona touhuttavaksi.  Välillä, kun isommat ovat touhunneet päivän päiväkodissa, me lojumme hyvällä omallatunnolla illan sohvalla. Laiskotteluakin tarvitaan! Bonuksena sekä minä että pojat olemme oppineet päiväkodin ansiosta esimerkiksi askartelua ja uusia lauluja, mutta myös vielä tärkeämpiä asioita, kuten rohkeutta, itseensä (ja lapsiensa pärjäämiseen) luottamista sekä toisten kanssa toimeen tulemista, niin suomeksi kuin ruotsiksi.

Perheet ovat erilaisia ja päiväkodit ovat erilaisia. Yhdessä vaiheessa perheellemme parasta oli kotihoito, mutta nyt tämä päiväkoti on meidän perheellemme parasta.

Valokuvausta

Emppa innostui valokuvaamaan kännykälläni. Tässä osa otoksista. 

Annan mielelläni Empan ja Artzan kuvata. Heidän ottamiaan kuvia katsomalla saan käsityksen siitä, miten he hahmottavat maailmaa. Kännykässäni on tosin muisti melkein aina täynnä, sillä en muista siivota kuvia.

Kotiteatteria

Kaksi tuolia, peitto, leluja ja innokas esiintyjä. Siinä kaikki, mitä tarvitaan nukketeatteriesitykseen.

Emppa näki keväällä päiväkodissa nukketeatteria ja on sen jälkeen järjestänyt usein esityksiä. Käsikirjoitusta ei ole, vaan improvisaatiolla mennään.

Meillä on tänään oikein teatteripäivä, sillä nukketeatterin jälkeen sain vielä nauttia vauhdikkaasta Supermies-teatteriesityksestä. Tässä teatterissa yleisökin pääsi mukaan esitykseen: Minä sain pulassa olevan neidon osan. Mielummin olisin kyllä ollut sankari, mutta Empan esitys, joten minun oli tyydyttävä osaani.

Kesäpäivä kellarissa kierrättäen

Olen nyt ollut 2,5 viikkoa lomalla. Meillä on ollut kivoja vieraita, isot juhlat ja pieni keälomareissukin on tehty. Todelliselta lomalta tuntui kuitenkin eilinen mummuni kellarissa viettämäni päivä.

Mummu opetti minulle viime kesänä maton kutomista ja nautin hommasta niin paljon, että halusin tänäkin kesänä kutomaan. Tällä kertaa syntyi makuuhuoneeseen ihanan pehmeät vaaleat matot. Kuteina oli kaatopaikkakuormasta pelastettua kudetta sekä mummun kuteiksi leikkaamia vanhoja lakanoita. Mummu oli jo tehnyt toisen maton valmiiksi, mutta minä sain tehdä toisen.

Ihan paras kesälomakohde. Matot on jo irrototettu puista.

Mummu oli pihalla lasteni kanssa ja minä kudoin. Poljin alas, sukkulan heitto, kuteen asettelu, poljin ylös ja pari paukautusta. Sitten toiselta puolelta uudestaan ja sitten taas toiselta. Suorastaan meditatiivista. Välillä Empan traktorileluun piti kiinnittää kyntöauraa ja välillä Artsa halusi äidin syliin, mutta sain omaakin aikaa. Kerran oli tosin oli pakko kurkata pihalle, sieltä kun kuului hurjaa kiljuntaa ja huutoa. 85-vuotias mummuni siellä meni lasten kanssa vesisotaa. :)

Mummu hakee vaahteranoksia vihtaa varten.

Kun matot oli kudottu, irrotettu kangaspuista ja päät solmittu, mummu lämmitti saunan ja teki vaahterasta vihdan. Minä ja mummu vihdoimme ylälauteella ja lapset "pesivät" itseään eli leikkivät pesuvadin, saippuan ja pesusienen kanssa alhaalla. Välillä vilvoiteltiin ja sitten taas jatkettiin. Muistan saunareissut mummun kanssa omasta lapsuudestani ja uskon että eilisestä jäi lapsilleni mukava muisto. Ensi kesänä taas uudestaan. Pitääkin katsoa oma liinavaatekaappi läpi, josko siellä olisi jokin lakana, joka saisi uuden elämän matossa.

Matot makuuhuoneessa.

Lelukaaos hallintaan

Muutama viikko sitten päätin, että jotain on tehtävä. Lasten lelut olivat jälleen pitkin olohuoneen lattiaa ja taas tuli tappelu, kun niitä piti kerätä. Meillä sai leikkiä päivän mittaan miten halusi. Sopimuksena oli, että illalla sitten kerätään aina lelut yhdessä. No ei toiminut. Leluja oli koko ajan jäähyllä, kun niitä ei ollut kerätty. Olohuoneessa oleva lelukori pursui silti yli.

Seuraavana päivänä tuli muutos. Kaikki rikkinäiset lelut menivät roskiin. Vauvalelut siirtyivät varastoon. Jäljelle jääneille katsottiin yhdessä omat laatikot lasten huoneesta. Olohuoneessa ollut kori meni varastoon, eikä olohuoneeseen jäänyt kuin neljä Minä Itse lelua. Lastenhuoneen lelulaatikoille piirsimme Empan kanssa kuvat, jotta on helpompi tietää, mitä missäkin laatikossa on.

Näitä on edelleen älyttömän paljon, mutta ovat sentään hallinnassa.

Sen lisäksi, että leluille haettiin omat paikat, sovimme, että leikkeihin saa vain kaksia leluja kerrallaan. Jos on vaikka leikkinyt junaradalla ja paloautoilla, pitää jommat kummat viedä paikalleen ennenkuin voi ottaa leikkeihin Legot. Illalla kerätään kaikki lelut pois.

Ihme kyllä systeemi toimii. Leluja ei ole enää niin paljon lojumassa lattialla päivisin eikä iltaisin tarvitse tapella keräämisestä. Eikä tästä tullut lipsumisia edes lasten sairastaessa. Pakko se on kai sitten uskoa, että meidänkin lapsilla on luontainen taipumus järjestelmällisyyteen, kunhan aikuinen vain ensin antaa ohjeet. Olohuone on inhimillisessä kunnossa, mutta kun katson ikkunasta ulos, tulee mieleen, että ulkoleluille pitää myös keksiä paikat ja säännöt.

Kansalaisvaikuttamista

Kotikaupungissamme on suunnitteilla kouluverkon uudistus. Pahimmassa tapauksessa muutaman sadan metrin päässä oleva pieni lähikoulu suljettaisiin ja meidänkin lapsemme menisivät muutaman kilometrin päähän rakennettavaan kouluun. Tässä mallissa uuteen kouluun tulisi jopa 900 oppilasta.

Kun saimme tiedon lähikoulumme ja muidenkin pienten lakkautusuhan alla olevien koulujen puolesta järjestettävästä mielenosoituksesta, ei tarvinnut paljon miettiä, lähdemmekö mukaan.

Kun kerroin Empalle, että menemme mielenosoitukseen, hän halusi ensimmäisenä tietää, kuka siellä on tuomarina. Kun selvisi, ettei mielenosoituksessa ole tuomaria, kysyi Emppa "kuka sitten päättää?". Selvitin, että me menemme mielenosoitukseen kertomaan, ettemme halua lähikoulua suljettavan. Mielenosoituksella kerrotaan mielipide niille, jotka asiasta päättävät. Tässä tapauksessa päättäjiä ovat kaupunginvaltuutetut ja lasten- ja nuorten lautakunnan jäsenet. Pääasian Emppa oli ainakin sisäistänyt, koska kertoi mielenosoitukseen myös tulleille naapureille: "me ollaan täällä siksi, ettei lähikoulu mene kiinni".

Yhdessä askartelimme pahvikyltin. Minä kirjoitin ja Emppa laski montako E, P ja T kirjainta kyltissä on. Muita kirjaimia hän ei kyltistä tunnistanut. Emppa vastasi kyltin koristelusta.

Mielenosoituksessa oli ihan mukavasti osallistujia. Huusimme yhdessä "pienten koulujen puolesta" ja iltakoulussa olleet valtuutetut tulivat tervehtimään ja kuulemaan viestiämme. Mielipiteet kuulemma otetaan huomioon ja päätöksiä tulee syksyllä. Pitäkää peukkuja pienten koulujen puolesta!

112-päivä

Paloasemalle oli järjestetty 112-päivän kunniaksi jos jonkinlaista ihmeteltävää ja ihasteltavaa. Paloautojen lisäksi paikalla oli ambulanssi, poliisiauto ja armeijan auto. Samalla kertaa asemalla oli pehmonallekeräys, jotta lapsille olisi tarvittaessa antaa nalle. Hieno homma kaikenkaikkiaan!

Liekkien sammutusta vesisuihkulla. Tämä oli huippukiva ja poikien ehdoton suosikki. Timo onnistui paitsi sammuttamaan liekit, niin myös kastelemaan itsensä, yhden palomiehen ja kaksi vuoroaan odottanutta poikaa. Kiitos heille kärsivällisyydestä!

Pojat paloautossa.

Lopuksi vielä poseeraus paloaseman maskotin kanssa.

Ensivuonna ihan varmasti mennään uudestaan.

Leikkejä lumessa Lumian läpi

Onnistuin tuhoamaan Lumia 900 puhelimeni. Harmitti kovasti, sillä puhelimessa oli paljon valokuvia, musiikkia, yhteystietoja ja kalenteri. Mitään varmuuskopioita en kuitenkaan ole tietokoneelle ottanut.

Mieheni osti kauppareissulla minulle uuden puhelimen, Lumia 625-mallin. Yllätys oli melkoinen, kun laitoin uuteen luuriin LIVE-tunnuksen ja valokuvat, kalenterimerkinnät sekä yhteystiedot ilmestyivät puhelimeen. Musiikit sain ladattua tietokoneelta.

Uudessa luurissani on hauska valokuvausohjelma, Nokia Smart Cam. Kamerapainiketta kun näpäyttää, ohjelma ottaa nopeasti monta kuvaa ja niistä saa sitten erilaisia versioita. Tässä näytteitä tältä päivältä.

"Paras kuva"

"Toimintakuva"

"Liiketehoste"

 

Ensimmäinen ihan oikea viikonloppu

Palasin töihin maanantaina ja lapset menivät päiväkotiin. Päädyimme sellaiseen ratkaisuun, minä ja mieheni teemme molemmat 80 % työaikaa (nelipäiväinen viikko) ja lapsilla on 15 pvä/kk hoitosopimus. Ja lapset siis menivät ruotsinkieliseen päiväkotiin, mikäli ette surkeasta ruotsinkielestäni postauksessa Språkbad sitä saaneet selville.

Elämä muuttui aikalailla. Suurin muutos on se, että nyt lasten kanssa viettämäni aika on vapaa-aikaa, kun aikaisemmin ajattelin sen olevan työtäni. Tämä ensimmäisen työviikon jälkeinen viikonloppu tuntuu ihan oikeasti viikonlopulta, eikä vain päiviltä päivien joukossa. Ja mikä parasta, osittaisen hoitovapaan ansiosta viikonloppu alkoi jo torstaina.

Viikonloput ja illat ovat nyt lapsillakin vapaa-aikaa. Päiväkodissa on niin paljon liikkumista ja kehittävää tekemistä, että iltaisin kotona voi hyvällä omallatunnolla vain olla. Emppa on katsonut niin paljon Seikkailija Doraa telkkarista, että oppi laskemaan englanniksi. Vähän ihmettelin, kun hän laski legotornin palikoita one, two, three, four, five. Emppa kertoi, että osaisi laskea pitemmällekin, mutta tornissa on vain five eli viisi.

Kun olen saanut olla töissä ja tehdä aikuisten juttuja, on viikonloppuna ihan uutta intoa puuhailla lasten kanssa. Olemme leikkineet erilaisia roolileikkejä, kuten lääkärin vastaanottoa ja eläinten pelastamista Diegon ja Doran malliin. Eilen leivoimme sämpylöitä. Artza taisi olla meistä innokkain leipuri. Hän muotoili moneen kertaan jo pellille laitettuja sämpylöitä.

Illalla saunan jälkeen tutustuimme Empan kanssa Oivalluksen Minun kehoni -palapeliin. Ensin vain kasasimme palapelin. Artzakin kävi osallistumassa (eli sotkemassa). Tätä hän kuulemma tekee päiväkodissakin mielellään. Aina kun joku isommista lapsista ottaa jonkin pelin esiin, Artza on kärppänä paikalla.

Minun kehoni -palapelissä on mukana myös ohjeet kolmeen erilaiseen pelitapaan. Me kokeilimme Empan kanssa niistä ensimmäistä. Isoista paloista muodustuva ihminen koottiin ja pikkupalat laitettiin laatikkoon kuvapuoli alaspäin. Sitten valittiin puolet. Emppa otti oikean ja minä sain vasemman. Sitten otettiin yksitellen pikkupaloja ja se kumman puoli tuli ensin valmiiksi, voitti (minä).

Myöhemmin Emppa vielä kasaili palapeliä itsekseen. Näyttää siltä, että päiväkodin myötä tarve rauhalliseen itsekseen puuhailuun kotona on lisääntynyt. Kiva, että sama tuote toimii sekä yksin että yhdessä. Bonuksena vielä se, että kehon osat tulevat tutuksi ja kaikki palapelit tekevät tietysti hyvää motoriikalle sekä hahmottamiskyvylle. Yhdessä pelatessa kielikin kehittyy. Ehkä tätä voisi kokeilla myös ruotsiksi tai englanniksi, kunhan olen ensin itse opetellut tarvittavat sanat.

Språkbad

Jag ska börja arbeta på måndagen och mina barn ska gå till svenskspråkigt dagis. Vår familj är finskspråkig men det finns mycket bra liten svenskspråkigt dagis nära min arbetsplats. Det viktigaste sag för mig var at mina barn får vara i samma grupp.

Mina kunskaper i svenska språket är dåliga, jag har glömt allt. Men kanske det kommer tillbaka efter tiden. Det här är språkbad för hela familjen.

Nästa sjungen sjungar de i dagis morgon samlingen. Vi ska tala finska hem men den här sjungen ska vi sjunga då och då hemma. 

Var är tummen? Var är tummen?

Här är jag! Här är jag!
Hur mår du i dag då?
Tack så mycket, bra då
Spring din väg, spring din väg

Var är pekfingret? Var är pekfingret?
Här är jag! Här är jag!
Hur mår du i dag då?
Tack så mycket, bra då
Spring din väg, spring din väg

Var är långfingret? Var är långfingret?
Här är jag! Här är jag!
Hur mår du i dag då?
Tack så mycket, bra då
Spring din väg, spring din väg

Var är ringfingret? Var är ringfingret?
Här är jag! Här är jag!
Hur mår du i dag då?
Tack så mycket, bra då
Spring din väg, spring din väg

Var är lillfingret? Var är lillfingret?
Här är jag! Här är jag!
Hur mår du i dag då?
Tack så mycket, bra då
Spring din väg, spring din väg

Var är hela handen? Var är hela handen?
Här är jag! Här är jag!
Hur mår du i dag då?
Tack så mycket, bra då
Spring din väg, spring din väg

Näppärä äiti

Menee ihan sivuun varsinaisesta blogin tarkoitetusta aiheesta, mutta nyt olen niin ylpeä itsestäni, että pakko on kehua.
Timon (peritty) haalari oli polvesta rikki. Uudet haalari maksavat, kirppareilta ei jaksaisi etsiä... Korjaamista varten olisi pitänyt ensin ratkoa ties mitä vuoren saumoja, korjata ja koota haalari takaisin, KÄÄK! Onneksi kangaskaupasta löytyi korjaustarraa, jota ei tarvitse silittää. Näppäränä äitinä korjasin haalarin alle viiden minuutin, jippii!

Kokeilin korjata myös Timon suosimat collegehousut. Ihan tällaiseen tarra ei ollut kai tarkoitettu, mutta katsotaan kuinka kestää.

Tuo tarra-arkki maksoi 4 €, on kyllä hintansa arvoista. Heijastintarra oli 6 €/arkki. Ja jos alan vieläkin näppärämmäksi, niin sitten voin leikata paikan vaikka johonkin jännittävään muotoon.

Päivä portaissa

Uuden vuoden kunniaksi päätin luopua portaiden lapsiportista.

Kotimme on kolmessa tasossa eli rappusia riittää. Molempien portaiden yläpäässä on kiinteästi asennetut lapsiportit, jotka ovat niin helppokäyttöisiä, että Artzakin osaa ne avata. Porteista on siis nykyisin lähinnä se hyöty, ettei portaisiin putoa vahingossa ja hidastaahan se vähän muutenkin portaisiin menoa.

Olohuoneeseen, ylempien portaiden alapäähän lapsiportti tuli hommattua aikoinaan Empan ollessa konttausiässä. Portin ideana on ollut se, että aikuinen päättää, koska yläkertaan mennään eli pieni lapsi ei pääse ominpäin rappusiin. Siinä hommassa portti on toiminut hyvin. Emppa on tosin välillä päästänyt Artzan rappusiin.

Mutta eihän tuo portti mikään silmäilo ole ja kyllähän se kulkemista vaikeuttaa, varsinkin jos on jotain kannettavaa mukana. Tänä aamuna portti sai luvan mennä varastoon ja Artza sai luvan kulkea portaissa ominpäin. Artza onkin viettänyt vuoden ensimmäisen päivän portaissa: ylös, alas ja välillä puolessa välissä istuen. Ihmeesti koti tuntuu isommalta ja avarammalta, kun portti on poissa.

Ihana ilma?

Kävimme aatonaattona toivottelemassa hyvät joulut kummeilleni ja Empan toiveesta lähdimme läheiseen leikkipuistoon tätini kanssa. Ilma oli harmaa ja kostea, sellainen kuin viimeaikoina se nyt on Hämeessä ollut. Juuri sillä hetkellä ei tosin satanut. "Ihana ilma!", huudahti kummitätini ulos astuttuaan. Luulin kuulleeni väärin, mutta sama lausahdus toistui myöhemmin uudestaan. "On vähän syksyistä", mutisin hämmentyneenä. "Niin onkin, syksyisen ihanaa", hehkutti tätini.

Leikkipuistossa ollessamme alkoi sataa jotain harmaata veden ja loskan seosta. Kummitätini nosti hupun päähänsä ja totesi, että onpas mukavaa olla ulkona. Eipä siihen oikein ollut mitään sanottavaa.

Jouluaatto ja joulupäivä tuli oltua kokolailla sisätiloissa, mutta tapaninpäivän aamuna seinät alkoivat kaatua päälle. Oli päästävä ulos, oli keli mikä tahansa. Kyllähän kurahousut, goretex ja muut tekniset materiaalit ovat mahdollistaneet sen, että ulkoilukeli on vain asennekysymys. Mutta pakko myöntää, että kun on harmaata ja kuraista, minulla ei vain aina asenne riitä uloslähtöön, vaikka kuinka yrittäisin itseäni motivoida: ulkoilusta tulee reippaampi olo, lapset kiukuttelvat vähemmän ulkoilun jälkeen jne.

Ulkona oli vielä aika hämärää, kun suuntasimme lasten kanssa metsään. Leikkipuistoon pääsisi nopeammin tietä pitkin, mutta onhan metsäseikkailu paljon jännempää. Hienoja keppejäkin löytyi heti alkumetreillä.

Takaisin tullessa taisi aurinkokin vähän pilkahtaa. Itseasiassa oli aika ihana ilma. :)

Ihana ikävä

Kävimme viettämässä rakkaan mieheni kanssa laatuaikaa kahdestaan Helsingissä. Ohjelmassa oli hyvää ruokaa ja juomaa, Black Sabbathin keikka ja yö hotellissa. Lapset olivat hyvässä hoidossa äidilläni. Olipa ihanaa!

Olen ollut lasten kanssa todella tiiviisti yhdessä ja arjen pyörteissä pinna on ollut ajoittain kireänä. Nyt kun olimme melkein vuorokauden erossa toisistamme, tuli kova ikävä ja muistui taas paremmin mieleen, kuinka onnellinen olen ollessani niin hienojen ihmistaimien äiti.

Black Sabbathilla on monta hienoa biisiä, mutta tähän tilanteeseen sopii paremmin Ozzyn omasta tuotannosta, levyltä  Ozzmosis tämä:

"My Little Man

 

Don't you know I love you more than life itself?
Don't you know that you're my pride?
And I would not have you walking through this world
Without me by your side

 

Go to sleep my little man
Don't you weep my little man

 

I'd like to keep you with me all your life
But I know I can't do that
So I must try teachin' you the wrong from right
To keep the vultures from your back

 

Go to sleep my little man
Don't you weep my little man

 

And when you're dreaming you can talk to angels
So wipe the tears from your eyes
And if there's demons that try to steal your breath away
You can't believe that know my spirit will be standing by your side

 

You saved me, you gave me, the greatest gift of all
Believe me, believe me, there ain't no mountain that's too tall

 

I would gladly carry your cross for you
To take your pain away
But what I can't carry is my love for you
Beyond my dying days

 

So be strong my little man
When I'm gone my little man
You got to be my little man
So don't you weep my little man

 

Go to sleep my little man
Don't you weep my little man
You got to be my little man
So don't you weep my little man
Go to sleep my little man"

Kun hälytyksen Sami saa...

Meillä katsotaan melko usein Palomies Samia. Siinä hälytykset tulevat paloasemalle faksin näköisellä laitteella. Meillä hälytyslaitteena on Minä Itse -tuote nimeltä pankki ja hälytykset luetaan pelikorteista, jotka ovat juuri sopivia vedettäväksi ulos pankin aukosta.

"Hälytys! Takka on tulessa. Äkkiä sammutustöihin Palomies Sami ja Elvis"