Väsynyttä fysiikkaa: minne kylmä menee

Olimme tällä viikolla uimahallissa ja tuli kylmä. Saunassa lämmitellessä Emppa alkoi miettiä, minne kylmä oikein menee. Artza säntäili tapansa mukaan sinne tänne ja kiipeili saunan lauteilla siihen malliin, että minun oli pakko kerätä lapset ja lähteä. Lupasin Empalle, että selitän myöhemmin ja hän saa myös itse tutkia asiaa.

Myöhemmin samana päivänä kävi niin, että Emppa nukahti nojatuoliin sillä välin kun laitoin ruokaa. Kun Emppa nukahtaa iltapäivällä/alkuillasta, on vaihtoehtoja kaksi: herättää lapsi ja kuunnella väsynyttä huutoitkua puolesta tunnista tuntiin tai antaa lapsen nukkua niin kauan kuin nukuttaa ja sitten valvotaankin puoleen yöhön. Paitsi jos keksii jotakin sellaista, mistä Emppa innostuu heti. Herättelin Empan tutkimaan, minne kylmä menee ja kikka toimi.

Väsynyt (muttei huutava) Emppa sai eteensä kolme muovipurkkia. Kokeilemalla Emppa selvitti, että yhdessä purkissa oli kylmää vettä ja toisessa kuumaa. Kun vedet kaatoi kolmanteen purkkiin, sai haaleaa vettä (Empan mukaan sopivaa). Empalle selvisi, ettei kylmä mene minnekään, vaan sekoittuu ja pahin väsymyskin meni ohi. Muutaman toiston homma vaati, mutta tieteellisen kokeen tuleekin olla toistettavissa. Joskus myöhemmin tähän kokeeseen voisi ottaa mukaan lämpömittarinkin, mutta ensin Empan pitää oppia lisää numeroita.

Tölkin rutistusta jäillä

Toinenkin koe kirjasta Limupulloraketti.

Edellisenä iltana laitoimme vettä jäätymään. Veden eri olomuodot ovat Empalle tuttuja, mutta jäätyminen ja sulaminen kiinnostavat edelleen. Aamulla kippasimme jäät ja kylmää vettä uunipannulle.

Emppa laittoi vähän vettä tölkkiin ja tölkin hellalle. Sillä välin kun minä vahdin tölkin lämpenemistä, Emppa ja Artza tutkivat jääpaloja vedessä. Kun tölkissä oleva vesi alkoi kiehua (tuli höyryä eli taas yksi veden olomuoto), kippasin patakinnas kädessäni tölkin jääastiaan. Tölkki meni ihan itsestään ruttuun.

Rutistumisen aiheuttaa se, että ilmanpaine tölkin sisällä on pienempi kuin tölkin ulkopuolella. Jos astiassa olisi ollut vähemmän vettä ja enemmän jäätä, tölkki olisi rutistunut vielä enemmän. Nyt tölkki ilmaisi sisäänsä vettä ja siksi rutistuminen pysähtyi.

Ilmapalloalus ja kitka

Kirjastoautosta (meillä tosiaan käy sellainen ihanuus) tarttui mukaan loistava kirja: Limupulloraketti ja muita hauskoja kokeita. Tänään teimme Empan kanssa kirjan ohjeiden mukaan ilmapalloaluksen. Teippasimme Cd-levyyn sporttipullon korkin. Sitten puhalsin ilmapallo ja venytin se korkin ympärille. Emppa avasi korkin ja ilmapalloalus lähti liikkeelle!

Kirjassa kerrottiin, että ilmapallosta purkautuva ilma muodostaa aluksen alle ilmatyynyn. Ilmatyyny nostaa alusta irti lattiasta ja pienentää siten aluksen ja lattian välistä kitkaa. Siksi alus liikkuu. Juttelin Empan kanssa muutenkin kitkasta:  silloin kun on vähän kitkaa, on liukasta ja voi liukua. Emppa keksi, että luistelussa ja hiihdossa on vähän kitkaa. Sitä Emppa ei keksinyt, miten kitkaa voisi lisätä. Kerroin, että, mitä karheampi pinta, sitä enemmän kitkaa. Täytyy varmaan mennä jäistä pihaa hiekoittamaan, niin eiköhän asia konkretisoidu.

Artzakin pääsi ihmettelemään ilmapalloaluksen herättyään päiväunilta. Onhan se hauska.

Tieteen takuutemput :)

Jostain kirjasta tämä löytyi. Näyttävä ja helppo temppu.

Vessapaperirulla keppiin, meillä vesiväripeensseliin, että saa pyöriä vapaasti. Hiustenkuivain puhaltamaan kylmää ilmaa ja ei muuta kuin päälle.

Seuraavaksi kirjassa oli hieno kuva, kuinka koko rullallinen vessapaperia kieppuu ilmassa korkealla yhtenä myttynä. Ei kyllä kieppunut meillä alkuunsakaan, vaikka molemmat yritettiin. Kirjassa jopa ehdotettiin ottamaan aikaa kuinka nopeasti rullan saa tyhjäksi.

Tämmöinen tällä kertaa.

Ilman laajeneminen

Tiedekokeita on äidiltä toivottu ja tästä se lähtee.
Ilmapallo pullon suulle,

pullo kuumaan veteen ja pullossa oleva ilma laajenee. Eero tietysti odotti tässä vaiheessa pallon kasvavan niin paljon, että nostaa koko pullon ilmaan.

Kylmään veteen, pallo meni taas tyhjäksi. Kylmän ja kuuman väliä tehtiin useampi kerta...

...kunnes keksittiin hakea ulkoa lunta. Tämä olikin jännittävä. Pullossa oleva ilma supistui (onkohan oikea termi?) niin, että imaisi pallon puoliksi sisään.

Tällä hetkellä koe jatkuu keittiössä lumen sulatustutkimuksena. Ja näin jälkeen päin on todettava, että ensi kerralla vesiastiat pidetään tiskialtaassa. Onneksi eivät kuitenkaan kaatuneet.

Kelluu vai uppoaa?

Uimassa ollessa Emppa huomasi, että pallot jäävät veden pinnalle, kun taas renkaat painuvat pohjaan. Kotona jatkettiin ilmiön tutkimista. Kokeen tulokset ovat tässä:

Muovilusikka kelluu, metallilusikka uppoaa
Oikea jakoavain uppoaa, muovinen kelluu
Legopalikka uppoaa, puupalikka kelluu

Äiti oli siis valinnut esinepareja, joista toinen kelluu ja toinen ei. Tarkoitus oli yrittää ensin arvata, kelluuko vai uppoaako ja vasta sitten heittää ammeeseen. Pikkututkija ei kuitenkaan malttanut, vaan viskoi esineet samantein kylpyyn. Pahimman innon laannuttua esineet nostettiin ylös vedestä ja yritettiin uudestaan. Eivät menneet kaikki taaperon arvaukset ihan kohdalleen, vaikka juuri oli nähnyt, miten esineiden oli käynyt. On varmaan siis kiva ja yllätyksellinen touhu toistekin.

Bonuksena kylpyyn lensivät lopuksi vielä pikkuauto ja simpukankuori. Molemmat upposivat.

Pikkupalomiehet

Palomies Sami on Empan suuri idoli. Joka päivä on katsottava ainakin yksi jakso suosikkisarjaa. Leikit ja touhut ovat samaa teemaa. Maanantaina Eero oli meillä kylässä ja palomiehiä tietysti leikittiin. Leikkipuistossa sain jopa kunnian olla palomestari, joka ilmoittaa palohälytykset. Lapset sitten liukuivat paloaseman tankoa (liukumäki) pitkin paloautolle (pöytä ja penkit), jolla ajoivat palopaikalle pillit soiden (eli huutaen piipaa). Tulipalo sammutettiin vesiletkulla (käsi ojossa sihisten), jonka jälkeen voitiin palata paloautolla asemalle.

Molempien kotona on innostus hyödynnetty myös opetusmielessä. Meillä tutkittiin sitä, kuinka vesi sammuttaa tulen. Sytytin tiskipöydällä tuleen paperin, joka sitten vesihanan alla sammui. Sani taas järjesti kotona paloharjoitukset: palohälytin tulitikun avulla soimaan ja sitten kaikki reippaasti, mutta rauhallisesti ulos.

Tiedeprojekti: lumi-vesi-jää-vesi

Tämäkään ei ole varsinainen Montessori-harjoitus, mutta Maria Montessorin oppien mukaan tässäkin mennään.

Pihalla ollessamme Emppa valitsi sopivan lumikokkareen tuotavaksi sisälle sulamaan. Sulatusastiana toimivat muoviset lasten kottikärryt. Näin sulatusprojektia oli helppo siirrellä paikasta toiseen. Emppa kävi useampaan otteeseen siirtelemässä kottikärryjä metrin sinne ja toisen tänne sekä tutkimassa sulavaa lunta. Tutkiminen tapahtui sormella tökkimällä ja maistamalla. Tulokset: kottikärryjä on kiva työnnellä, lumi on kylmää, vesi on kylmää ja lumi on hyvää.

Kun vesi oli sulanut, Emppa kauhoi desin mitalla sulamisvettä pakasterasiaan. Annoin hänelle pienen rätin, jolla pyyhkiä roiskeet. Kävimme viemässä pakasterasian ulos jäätymään. Takaisin sisälle tullessa Emil halusi jatkaa kauhomista ja harjoitus siirrettiin kylpyhuoneeseen. Emil kauhoi vettä kottikärryistä pakasterasiaan, kaatoi vedet pakasterasiasta lattialle, laski hanasta lisää vettä kottikärrryihin, kauhoi sen pakasterasiaan ja niin edelleen melkein tunnin ajan.

Myöhemmin illalla haimme pakasterasian ulkoa ja siinä olikin nyt jäätä. Taapero suoritti tutkimuksia heittämällä jäätä kylpyhuoneen lattialle. Jää meni rikki ja sirpaleet sulivat nopeasti vedeksi lämpimällä lattialla.

Tässä projektissa oli hauskaa tekemistä koko päiväksi. Äidiltä tämä ei vaatinut muuta kuin kärsivällisyyttä. Sitä tarvittiin kylpyhuoneessa istumiseen.