lauantai 12. tammikuuta 2013

Montessoritouhua vauvalle: sormiruokailu

Kuopukseni Artza on kohta puolivuotias, joten meillä aloitellaan sormiruokailua. Tai eihän se mitään ruokailua nyt vielä ole, pikkumies saa ravintonsa äidinmaidosta. Sormiruokailussa ajatus on hyvin montessorimainen: sen sijaan että lapselle soseutettaisiin ruokia ja niitä lusikoitaisiin suuhun, lapsi syökin ihan itse omin käsin.

Meillä sormiruokailuhetket hoidetaan yhdessä muun perheen ruokailun kanssa. Vauva vaan syöttötuoliin (harhaanjohtava nimitys) ja eteen muutama suurehko ruuan pala. Meillä on tarjottu tähän mennessä höyrytettyjä perunanlohkoja ja porkkanoita. Raaka porkkana ja kovat pienet ruisleivät (Väinämöisen palttoonnapit) ovat myös hyvää ajanvietettä. Niistä ei tosin saa juuri mitään irti, mutta taitavat tuntua aika kivoilta kutiavissa ikenissä. Maissunaksuja Artza tykkää myös syödä. Ravintoarvoa niillä ei ole lainkaan, eikä niissä ole pureskeltavaakaan, mutta maissunaksu päivässä sitoo maitoa sen verran, että pulauttelu on vähentynyt huomattavasti. Kurkkuakin tarjosin Artzalle, mutta kahden hampaan tyypille se ei ollut sopivaa ruokaa. Kahdella hampaalla kurkusta saa irti palan, joka on kuitenkin liian kova hienonnettavaksi ilman enempiä hampaita. En suosittele!

Sormiruokailun ehdottomasti paras puoli on se, että koko perhe istuu yhdessä pöydän ääressä syömässä. Meillä Emppa tulee paljon helpommin pöytään, kun Artzakin kerran tulee syömään. Sormiruokaillessa kiinteän ruuan määrät kasvavat hitaasti lapsen taitojen kehittyessä ja näin ruuansulatuselimistökin saa aikaa totuttautua uudenlaiseen ravintoon. Uskon tämän ehkäisevän ruuansulatusvaivoja. Huonona puolena taas on se, että ruokaa menee paljon roskiin. Ruokaa on oltava tarjolla useampi palanen kerrallaan, koska paljon tippuu koko ajan lattialle. Syötyä siitä kuitenkin tulee ihan vähän, eikä niitä lattialle pudonneita viitsi enää seuraavana päivänä tarjota.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti