perjantai 10. toukokuuta 2013

Tuunataan kangasväreillä

Silläkin uhalla, että joku lahjansaajista lukee tämän ja näkee lahjansa ennakkoon haluan jakaa tämän vinkin jo nyt. Vielä ehtii äitienpäiväksi!

Äitienpäivä pääsi melkein taas yllättämään. Onneksi aihe nousi eilen esiin keskustelussa ja tänään aamulla ajatus äitienpäivälahjoiksi lasten isoäideille ja iso-isoäidille oli valmis. Artzan ensimmäisten päiväunien aikaan suuntasimme Empan kanssa paikalliseen askartelukauppaan. Sieltä ostimme kevään vihreitä kangaskasseja ja kangasvärejä. Artza vielä huilaili, kun tulimme kotiin, joten päästiin heti hommiin.

Ensin maalattiin jalka ja painettiin kankaaseen.


Seuraavaksi oli käden vuoro.



Artza heräsi sopivasti tässä vaiheessa ja osallistui projektiin. Vauvan kanssa hommaan tarvittiin kaksi aikuista, joten tästä vaiheesta ei ole yhtään kuvia. Lopuksi vielä kirjoitin alareunaan 05/2013 muistutukseksi taiteilun ajankohdasta. Näin hienoja näistä tuli. Vielä silitys, kunhan ovat kuivuneet, niin kuva kestää pesunkin.

Kassien tekemiseen lapset eivät osallistuneet muuten kuin toimimalla leimasimena, mikä näytti heistä molemmista olevan hauskaa. Emppa sai vielä yhden oman t-paitansa koristella ihan itse. Konservatiivinen raitapaita muuttui Empan käsissä punk-paidaksi. Siitä tuli niin hieno, että täytyy katsoa omaa vaatekaappia vähän sillä silmällä, että mitä sieltä Emppa voisi tuunata.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti