lauantai 25. lokakuuta 2014

Keisarinleikkaus, keskosvauva ja imetys

 
Puolitoista kuukautta sitten sain kolmannen lapseni, Iipun. Pikkuinen syntyi raskausviikolla 32 kiireellisellä keisarinleikkauksella. Istukka oli osittain irronnut ja pikkuinen oli menettänyt verta. Onneksi olin saanut kortisonipiikit ja ne ehtivät vaikuttaa niin, että Iippu osasi hengittää ihan itse. Iippu vietiin vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuosastolle ja minut taas kärrättiin synnytysvuodeosastolle. Ei kovin lupaava alku imetykselle: ennenaikaisuus, keisarinleikkaus ja vauva ja äiti eri osastoilla.

Heti kun sain luvan nousta sängystä, köpsöttelin Iipun luokse. Hän ei onneksi tarvinnut keskoskaappia, joten sain ottaa hänet syliini ja rinnalle. Pikkuinen käärö, jossa riitti piuhoja: hengityksen ja sykkeen seuranta, nenä-mahaletku ja kanyyli. Seuraavaksi tutustuin lypsykoneeseen. En voi kehua kokemusta miellyttäväksi, mutta kun vauva ei jaksanut imeä, pakkohan se oli lypsää, jotta maito nousisi.

Päivät sairaalassa kulkivat samaa rataa: kolmen tunnin välein Iipun vaipanvaihto ja ruokkiminen (hetki rinnalla ja sitten maitoa nenä-mahaletkuun. Väliajat sylittelyä, kenguruhoitoa, lypsämistä ja omat ruokailut. Maitoa tuli hirviökoneen imiessäkin vain muutamia tippoja, mutta jokaisen niistä vein vauvalleni. Pakko myöntää, että olin kateellinen niille saman osaston äideille, jotka saivat vauvan viereensä. Onneksi saman huoneeseen kanssani sattui niin mukava äiti, että kadehtiminen unohtui. Kahden päivän kuluttua maito sitten nousi. Osasinkin sitä odottaa, sillä itkeskelin koko päivän. Oli kova ikävä kaikkia lapsiani. Minä olin kolmen lapsen äiti ja nukuin silti sairaalassa sängyssäni yksin.


Se hirviölypsykone
Maidon noustua päätin lähteä sairaalasta kotiin. Vauva jäi kuitenkin tarkkailuosastolle. Pari viikkoa tasapainoilin kotona ja sairaalassa olevien lasten välillä. Tuntui, etten ehtinyt olla kotona lainkaan lasten kanssa ja siltikään en ehtinyt imettää vauvaa kuin kaksi-kolme kertaa päivässä. Joka kerta tein syöttöpunnituksen eli vauva kävi vaa'alla ennen ja jälkeen imetyksen. Joskus vauva oli saanut 5 g eli 5 ml maitoa, joskus ei mitään ja joskus imetyksen tulos oli miinusmerkkinen! Ennätys sairaalassa ollessa oli 15 ml eli ruokalusikallinen. Sitä kyllä tuuletin oikein kunnolla! Opettelin myös antamaan maitoa tuttipullosta. Siitä minulla ei juurikaan ollut kokemusta, Artza ei itseasiassa juonut lainkaan tuttipullosta. Kun en ollut paikalla, Iippua ruokittiin joko nenä-mahaletkulla tai tuttipullosta. Kaikki maito, mitä Iippu sai oli ensimmäisiä päiviä lukuunottamatta minun maitoani. Olin saanut sairaalasta mukaan hirviökoneen ja sillä lypsäessä maitoa kyllä tuli. Lypsin myös Iipun luona ollessani sairaalassa. Maitoa oli yli Iipun tarpeen, joten luovutin ylijäämät sairaalalle. Iippu oli noin kolmen viikon ikäinen, kun nenä-mahaletkusta luovuttiin. Siitä lähtien imetyksen jälkeen jatkoin aina ruokailua tuputtaen tuttipulloa.
 
Kotona imetys-tuttipullo systeemi jatkui. Iippu tuntui hämmentyvän yhdistelmästä, eikä tahtonut enää löytää rinnasta imuotetta. Kokeilin myös toisin päin eli ensin pulloa ja sitten imetys. Sama juttu. Vauva joutui hakemaan niin kauan imuotetta, ettei sen löydyttyä oikein enää jaksanut imeä. Kokeilin vaihtaa tuttipullot toisen merkkisiin, joiden mainostettiin olevan enemmän rinnan kaltaisia. Ehkä se vähän auttoikin. Ostin myös imetysapulaitteen. Se tuntui myös vähän auttavan, mutta oli työläs puhdistaa. Muutenkin lypsykoneen osien ja tuttipullojen peseminen ja keittäminen tuntui vievän valtaosan päivistäni. Yöllä oli todella raskasta nousta hakemaan maitopulloa, lämmittämään sitä ja vauvan taas nukahdettua piti vielä lypsääkin, koska oloni oli niin tukala.

Muutaman vuorokauden jälkeen päätin hylätä yhdistelmäruokailut ja siirryin vuorotteluun: Iippu sai yhdellä ruokailukerralla maitoa vain joko rinnasta tai pullosta. Muutin myös vaipanvaihdon paikkaa. Sairaalassa Iipun hoito alkoi aina vaipanvaihdolla. Minä aloin tehdä niin, että Iippu sai heti herättyään maitoa ja vasta hänen lopetettua imemisen vaihdoin vaipan. Vaipanvaihdon jälkeen maito taas maistuikin. Elämä helpottui ja Iippu kasvoi ja voimistui nopeasti. Vähensin tuttipulloruokintaa, kun vauva tuntui saavan rinnastakin riittävästi. Samalla yritin vähentää lypsämistä niin paljon kuin suinkin kestin tissien räjähtämättä. Nyt Iippu on jo täysin rintaruokinnalla ja tällä viikolla on ollut muutamia päiviä, jolloin en ole lypsänyt lainkaan. Kysyntä ja tarjonta alkavat olla kohdillaan :).

Se, että imetys alkoi sujua, on monen tekijän yhteissumma. Ensinnäkin minua auttoi aiemmat hyvät imetyskokemukseni. Halusin saada tämän onnistumaan. Luotin siihen, että maitoa kyllä tulee, kunhan alkuun päästään. Tiesin, miltä vauvan oikea imuote näyttää ja tuntuu. Tiesin, koska vauva saa rinnasta maitoa (nieleminen näkyy ja kuuluu). Tiesin myös miltä tuntuu, kun maito alkaa herua. Tärkeää oli myös muiden tuki. Ihanat Iipun hoitajat sairaalassa kannustivat minua imetykseen ja luottamaan itseeni. He jaksoivat muistuttaa kärsivällisyydestä, antamaan vauvalle aikaa ja että keskosenkin täysimetys voi onnistua. Parhaiten mieleeni jäi yhden hoitajan kommentti, kun olimme lähdössä sairaalasta: "kyllä sinä kolmen lapsen äitinä osaat ja tiedät". Myös neuvolan terveydenhoitaja oli tukenani. Kävimme sähköpostikirjeenvaihtoa jo ollessani sairaalassa ja hän vaakoinen oli ensimmäisiä vieraitamme Iipun kotiuduttua. Kävin myös neuvolassa tekemässä yhden syöttöpunnituksen. Näin sain varmistusta toiminnalleni.

Keskosuus ei ollutkaan katastrofi. Olihan se rankkaa, mutta nyt meillä eletään jo ihan tavallista vauva-arkea, kun kanssaodottajat vielä tuskailevat loppuraskauden vaivojen kanssa. Kaksi edellistä kertaa minulla ainakin oli todella tukalaa loppuvaiheessa raskautta. Oli se silti helpompaa kuin tämä. Itsesyytökset oli ehkä pahinta. En pystynyt tarjoamaan lapselleni kohdussani kunnollisia oloja. Vaikka lääkärit kuinka vakuuttelivat, etten minä aiheuttanut istukan irtoamista, silti pohdin, olisiko jotakin pitänyt tehdä toisin. Onneksi imetys alkoi sujua, ja vauva-arjen keskellä pelottava alku on enää muisto. Ja lopuksi vielä tahdon sanoa, että ne, jotka eivät syystä tai toisesta imetä, eivät ole mielestäni yhtään sen huonompia äitejä. Oman lapseni imetys on minulle tärkeää ja suosittelen sitä muillekin, mutta tärkeintä kuitenkin on, että lapsi saa ruokaa, oli väline mikä tahansa.
 
Pullorivi jääkaapissa. Nyt siellä on enää keskostipat.

2 kommenttia:

  1. Oikein paljon onnea! Mukava kuulla, että vaikean alun jälkeen teillä on nyt terve pikkuinen kotona! Minäkin lypsin esikoiselle maitoa tuollaisella lypsykoneella sairaalassa, kun poika joutui synnytyksestä suoraan hengityskoneeseen ja ruokittiin nenämahaletkulla minun tipoillani. Itse asiassa minulla esikoisen imettäminen onnistui kaikista parhaiten; maitoa tuli valtavasti vielä lapsen ollessa 1,5v. Tuolloin epäilin, johtuiko runsas maidontulo myös siitä, että imetys lähti käyntiin koneen voimalla ;). Ihania vauvantuoksuisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo lypsykone tosiaan hoitaa hienosti tehtävänsä, mutta en sitä yhtään ikävöi :)

      Poista