sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Lapsen vaatekaappi

Laitoin tänään uuteen uskoon Empan vaatekaapin. Suuri osa hänen vaatteistaan alkoi olla liian pieniä ja oli aika viedä ne varastoon. Samalla järjestelin kaapin niin, että Emppa pystyy ottamaan sieltä itse vaatteensa ja tietysti myös viemään pestyt vaatteet takaisin. Emppa onkin ajoittain ollut innokas viemään vaatteita kaappeihin, mutta kun ei oikein ylettynyt, tunki ja heitteli vaatteita miten sattuu. Toivottavasti pyykin paikoilleen vieminen alkaa nyt sujua paremmin. Lupasin itselleni, että kannustan lasta tästedes valitsemaan ja hakemaan vaatteensa kaapista itse, enkä vaihda, vaikka tulisi millainen yhdistelmä ja asukokonaisuus. Saas nähdä, kuinka käy.

Tässä vielä taaperon vaatekaapin ennen ja jälkeen kuvat. Koska laitoin hyllyjä alemmas, mahtuisi kaappiin nyt ainakin yksi hylly lisää. Ylähyllyille voisi kasata vaikka pieneksi jääviä vaatteita, niin eivät olisi käyttövaatteiden seassa varastointia odottamassa. En nyt kuitenkaan vielä mene hyllykauppaan, sillä mieleen tuli, että sellaiset ulosvedettävät korit (ritilähyllyt) voisivat olla vielä paremmat.





4 kommenttia:

  1. Hienoa Jenni ja Emppa. Ritiläkorit on hyvä isea, kunhan ne kulkee kunnolla kiskoilla! Yläkoria on hiukan hankalampi käyttää, jos joutuu kurkottelemaan reunan yli.

    VastaaPoista
  2. hieno! ei liikaa vaatteita. shoppailu on tämän päivän huono muoti-ilmiö. lapsille lisää vaatteita ja lisää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän 2-vuotias oikeasti tarvitsisi paljoakaan vaatteita. Täytyisi itsekin muistaa, että kun uusi vaate tulee kaappiin, sieltä pitää lähteä toinen (väärän kokoinen tai liian kulunut) pois.

      Poista
    2. ...ja tuossa on minä itse idea . kaikki rakennetaan tässä maailmassa aikuisille ...

      Poista